ERIKU 2013-2015
LTS toteutti vuosina 2013–2015 Erityisliikuntaa kuntiin hankkeen. Kyseessä oli valtakunnallinen kuntien erityisliikunnan kehittämishanke, jonka tavoitteena oli kehittää seitsemän yhteistyökunnan kanssa nykyistä tasa-arvoisemmat liikuntaedellytykset erityisryhmille. Projekti oli neljäs vastaava hanke. Edeltävät Erityisliikuntaa kuntiin hankkeet toteutettiin vuosina 1997–1999, 2004–2006 sekä 2007–2009.
Hanke oli kohdennettu niihin yli 10 000 asukkaan kuntiin, jossa ei ole vielä erityisliikunnanohjaajaa tai joiden erityisliikuntapalveluita kannattaa kehittää. Hankkeen yhteistyökunniksi lähtivät mukaan Orimattila, Loviisa, Mänttä-Vilppula, Kalajoki, Huittinen, Eura ja Alajärvi.
Erityisliikuntaa kuntiin 2013–2015 -hankkeen tavoitteena oli yhteistyökunnissa toteutettavilla kehittämistoimilla:
- Lisätä erityisliikuntatoimijoiden yhteistyötä sekä selkiinnyttää työn- ja vastuunjakoa.
- Lisätä ammattitaitoisten erityisliikunnan-ohjaajien määrää ja varmistaa tuntiohjaajien laatu.
- Lisätä erityisliikuntaryhmien määrää.
- Luoda perusteita resurssien kohdentamiseksi erityisliikuntaan.
- Luoda pysyviä toimintakäytäntöjä ja levittää hyviä toimintatapoja kuntatasolla.
Tavoitteena oli myös lisätä tietoa kuntien erityisliikunnan tilanteesta. Hankkeessa tehtiin yhteistyötä muiden liikunnan kehittämishankkeiden kanssa, kuten Liikkuva koulu -ohjelman kanssa. Valtakunnallisen tavoitteiden lisäksi jokainen yhteistyökunta asetti omat tavoitteet erityisliikunnan kehittämiselle.
Hankkeen rahoittajan toimi opetus- ja kulttuuriministeriö.
Kohti yhdenvertaisia liikuntapalveluita - Erityisliikuntaa kuntiin 2013-2015 raporttiin (PDF)