Hyvinvoinnin mittaaminen ja edistäminen

Keskiviikkona 6.9. klo 13.00–14.45 Agora auditorio 1

Hyvinvointi on nykyajan trendi. Kiinnostus hyvinvointia kohtaan on suurta ja ihmiset pyrkivät edistämään hyvinvointiaan monenlaisin keinoin. Hyvinvointi käsitteenä ei kuitenkaan ole yksiselitteinen. Elintapojen ja ympäristön lisäksi hyvinvointiin vaikuttaa myös perimä. Sessiossa kuullaan hyvinvoinnin määritelmästä, hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä sekä hyvinvoinnin edistämisen laaja-alaisesta kokonaisuudesta, jossa emotionaalinen, sosiaalinen ja fyysinen hyvinvointi kietoutuvat yhteen.

Teemasessio sisältää kolme puheenvuoroa, joiden lisäksi aikaa on varattu myös keskustelulle. Session puheenjohtajana toimii Timo Rantalainen, akatemiatutkija, Jyväskylän yliopisto.

Puheenvuorot

Hyvinvoinnin tutkimus – mitä oikeastaan tutkimme?
Katja Kokko, PsT, tutkimusjohtaja, Gerontologian tutkimuskeskus, liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto

Perimän ja elintapojen vuorovaikutus hyvinvoinnin edistämisessä
Elina Sillanpää, LitT, apulaisprofessori, liikuntieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto ja Keski-Suomen hyvinvointialue

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen kouluyhteisössä
Kirsi Pyhältö, FT, professori, kasvatustieteiden tiedekunta, Helsingin yliopisto

Puhujaesittelyt

Katja Kokko, PsT, tutkimusjohtaja, Gerontologian tutkimuskeskus, liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto

Katja Kokko on koulutukseltaan psykologian tohtori. Hän toimii tutkimusjohtajana Jyväskylän yliopistossa liikuntatieteellisessä tiedekunnassa Gerontologian tutkimuskeskuksessa. Hän vastaa pitkittäistutkimuksesta, jossa samojen ihmisten kehitystä on seurattu 8-vuotiaasta 61-vuotiaaksi asti. Hän tutkii mielen hyvinvoinnin rakentumista sekä persoonallisuuden roolia ihmisen toimintakyvyn kannalta.

Hyvinvoinnin tutkimus – mitä oikeastaan tutkimme?

Hyvinvointi on laajasti esillä oleva käsite, mutta sen määritelmästä ei ole yksimielisyyttä. Lähestyn esityksessäni hyvinvoinnin määritelmää mielen hyvinvoinnin näkökulmasta. Perinteisesti mielen hyvinvointia on psykologian piirissä käsitteellistetty ja mitattu pahoinvoinnilla. Toisin sanoen masentuneisuuden tuntemusten tai muiden hyvinvoinnin pulmien uupumisen on oletettu kertovan mielen hyvinvoinnista, vaikka ne eivät oikeastaan kerro muusta kuin pahoinvoinnin puuttumisesta. Mielen hyvinvoinnin myönteisiä puoliakin on tunnistettu, ja niitä kuvataan emotionaaliseksi, psykologiseksi ja sosiaaliseksi hyvinvoinniksi (Keyes, 2005).

Emotionaaliseen hyvinvointiin kuuluu yleinen tyytyväisyys elämään ja voittopuolisesti positiivisten tunteiden kokeminen, kun taas psykologista hyvinvointia luonnehtii henkinen kasvu, itsensä toteuttaminen sekä kokemus siitä, että elämä on tarkoituksellista. Sosiaaliseen hyvinvointiin lukeutuu puolestaan tunne siitä, että voi hallita ympäristöä ja antaa oman panoksensa ympäristön hyväksi. Kokonaisvaltaista mielen hyvinvointia kuvataan tilaksi, jossa ihminen kokee paljon edellä kuvatun tapaista myönteistä hyvinvointia eikä hänellä ole mielenterveyden ongelmia (Keyes, 2005; Kokko ym., 2013).

Fyysisen aktiivisuuden on osoitettu olevan eräs keino myönteisen mielen hyvinvoinnin, kuten elämään tyytyväisyyden ja positiivisten tunteiden, ylläpitämiseksi sekä mielen pahoinvoinnin, kuten masentuneisuuden tuntemusten, ehkäisemiseksi (Bondarev ym., 2021b). Fyysinen toimintakyky, jota on arvioitu esimerkiksi kuuden minuutin kävelymatkalla, liittyy erityisesti edellä kuvattuihin myönteisiin hyvinvoinnin ulottuvuuksiin; masentuneisuuteen sillä ei ollut yhteyksiä (Bondarev ym., 2021b). Toisaalta on huomattava, että fyysisen aktiivisuuden ja mielen hyvinvoinnin välisten yhteyksien syyn ja seurauksen suhteet ovat monimutkaisempia. Pitkittäisaineistoon perustuvat analyysimme osoittavat, että myönteistä mielen hyvinvointia kokevat ihmiset ovat ennemminkin fyysisesti aktiivisia kuin että fyysinen aktiivisuus edistäisi mielen hyvinvointia (Kekäläinen ym., 2019).

Todennäköisesti fyysisen aktiivisuuden ja mielen hyvinvoinnin välillä on kehämäisiä yhteyksiä, eli että mieleltään hyvinvoivat ihmiset ovat fyysisesti aktiivisempia, mikä edelleen myötävaikuttaa hyvinvointiin. Yhteenvetona voidaan todeta, että jotta hyvinvointia voidaan edistää, on tärkeää rakentaa jaettua ymmärrystä siitä, mitä se on. Määritelmien tulee ottaa huomioon sekä myönteinen hyvinvointi että hyvinvoinnin pulmat; ne eivät ole saman jatkumon ääripäitä.

 

Elina Sillanpää, LitT, apulaisprofessori, liikuntieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto ja Keski-Suomen hyvinvointialue

Elina Sillanpää työskentelee apulaisprofessorina ja akatemiatutkijana Liikuntatieteellisessä tiedekunnassa. Hän johtaa tutkimusryhmää, jonka kiinnostuksen kohteena on elintapojen vaikutus kansansairauksien ehkäisyyn ja vanhenemiseen huomioiden perinnöllinen vaihtelu. Ryhmä on perehtynyt erityisesti fyysisen aktiivisuuden mallintamiseen laskennallisen genetiikan menetelmin.

Perimän ja elintapojen vuorovaikutus hyvinvoinnin edistämisessä

Hyvinvointia, kuten montaa muutakin ihmisen ominaisuutta, selittävät sekä periytyvät että ympäristöön ja elämäntapoihin liittyvät tekijät, jotka ovat dynaamisessa vuorovaikutuksessa keskenään. Tutkimusten mukaan ihmiset eroavat toisistaan siinä, miten helppoa heidän ylläpitää hyvinvointiaan erilaisissa olosuhteissa. Toisaalta tiedetään myös, että terveyttä ja hyvinvointia tukevalla ympäristöllä voidaan parantaa lähes kaikkien hyvinvointia. Yksilölliset erot kertovat siitä, että hyvinvoinnin edistämisessä saatetaan tarvita erilaisia ja aiempaa yksilöllisempiä interventioita.

Periytyvyydellä (heritabilitetti) tarkoitetaan perintötekijöiden selitysosuutta jonkin väestössä esiintyvän ominaisuuden kokonaisvaihtelusta. Kaksos- ja perhetutkimukset ovat osoittaneet, että jopa onnellisuus on osittain periytyvä ominaisuus. Ihmisen perityt ominaisuudet ovat vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, sillä ne voivat vaikuttavaa esimerkiksi muiden ihmisten käyttäytymiseen ja sekä siihen millaisen ympäristön ja elintavat ihminen itselleen valitsee. Perimän vaihtelu ilmenee myös erilaisissa ympäristöissä eri tavoin. Perinnöllisen vaihtelun vuoksi ihminen voi olla tavanomaista herkempi tai resistentimpi ympäristön tai elintapojen vaikutuksille.

Perinnöllisen vaihtelun merkitystä ihmisen hyvinvointiin yhteydessä olevissa ilmiasuissa voidaan tutkia eri tavoin. Pitkään ainoa tapa tutkia monitekijäisiä ilmiasuja perimä huomioiden ovat olleet kaksostutkimukset, joissa verrataan perimältään identtisiä kaksospareja ei-identtisiin pareihin, jotka jakavat vain puolet perintötekijöistään. Perinteinen geenitutkimus, jossa on pyritty tunnistamaan ominaisuuden vaihtelua selittäviä geenivariantteja, on pystynyt selittämään vain mitättömän pienen osan ominaisuuden kokonaisvaihtelusta, sillä useimmat ihmisen hyvinvointiin ja hyvinvointia edistävään käyttäytymiseen liittyvät piirteet ovat monitekijäisiä – niitä selittävät tuhansien geenivarianttien vaihtelu sekä erilaiset ympäristö- ja elintapatekijät.

Viime vuosina laskennallisen genetiikan menetelmät ovat kehittyneet. Polygeeninen riskisumma kuvaa noin miljoonan geenivariantin yhteisvaikutusta ihmisen ominaisuudessa tai sairastumisriskissä. Uudet menetelmät antavat lisää mahdollisuuksia hyvinvoinnin tutkimiseen dynaamisena ilmiönä, sillä niitä voidaan hyödyntää lähes kaikissa aineistoissa, kunhan saatavilla on tieto perintötekijöistä.

 

Kirsi Pyhältö, FT, professori, kasvatustieteiden tiedekunta, Helsingin yliopisto

​​​​​​Kirsi Pyhältö toimii yliopistopedagogiikan professorina Helsingin yliopistossa ja vieraileva professori Stellenboschin yliopistossa. Hän tutkii oppimista ja hyvinvointia suomalaisen koulutusjärjestelmän eri tasoilla. Kirsi on koulun kehittämisen tutkimukseen erikoistuneen tutkimusryhmän perustajajäsen ja yksi ryhmän kolmesta johtajasta. Hän on tehnyt kouluun, opettajiin, koulun johtamiseen, opettajankoulutukseen sekä lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa tutkimusta yli 20 vuotta.

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen kouluyhteisössä

Tulevaisuutemme riippuu lastemme ja nuortemme kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, heidän valmiudestaan rakentaa hyvää elämää; oppia ja luoda uutta, toteuttaa itseään, rakentaa hyvinvoivia yhteisöjä ja yhdenvertaista yhteiskuntaa. Suomella on kansakuntana lasten ja nuorten hyvinvoinnin suhteen paljon pelissä. Yksilötasolla lapsen ja nuoren fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi ennustaa voimakkaasti myönteistä elämänkulkua. Varhaiset hyvinvoinnin ongelmat altistavat puolestaan kielteisille kehityspoluille. Hyvinvoinnilla tai sen puutteella on kauaskantoisia sosiaalisia, yhteiskunnallisia ja taloudellisia kerrannaisvaikutuksia paitsi yksilölle myös hänen läheisilleen ja laajemmin yhteiskunnalle.

Vaikka suurin osa suomalaisista lapsista ja nuorista voi paremmin kuin koskaan, monet heistä kokevat haasteita jollakin hyvinvoinnin alueella. Esimerkiksi ahdistuneisuuden ja yksinäisyyden kokemukset ovat selkeästi kasvussa. Hyvinvointiongelmien kirjo on moninainen ja ulottuu aina sosiaalisesta syrjäytymisestä fyysisen aktiivisuuden haasteisiin. Ongelmat myös kasaantuvat ja pieni, mutta kasvava joukko lapsia ja nuoria kokee ongelmia useilla hyvinvoinnin alueilla. Lasten ja nuorten hyvinvointierojen onkin havaittu kasvavan kiihtyvällä tahdilla ja tämä on väistämättä yhteydessä heidän mahdollisuuksiinsa kasvaa mielekästä elämää eläviksi aikuisiksi, jotka kykenevät vastuunottoon toimivasta yhteiskunnasta.

Peruskoulu on yksi merkittävimmistä lapsuuden ja nuoruuden kasvuympäristöistä. Kaikki suomalaiset lapset ja nuoret viettävät merkittävän osan päivästään koulussa. Koulu tarjoaa pitkäkestoisen ympäristön paitsi oppimisen myös lasten ja nuorten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseen, ja sen vaikutukset kantautuvat vuosikymmenien päähän. Koululla on mahdollisuus omalta osaltaan ratkaista hyvinvointiongelmia, ja erityisesti se on merkittävä paikka ongelmien ennaltaehkäisemiseen.

Koulussa toimivimmat ja ajassa kestävimmät hyvinvoinnin tukemisen keinot ovat luonteeltaan ensisijaisesti pedagogisia. Koulun toimintaa, oppimista ja vuorovaikutusta ohjaavat pedagogiset ratkaisut voivat edistää paitsi oppilaiden oppimista myös heidän kokonaisvaltaista hyvinvointiaan. Koulun hyvinvoinnin edistämiseen tarjoaman potentiaalin käyttöönotto edellyttää kuitenkin tutkimukseen perustuvien, samanaikaisesti oppimista ja kokonaisvaltaista hyvinvointia tukevien sosio-pedagogisten käytäntöjen tunnistamista, rakentamista ja kehittämistä.