Wellness valottaa hyvinvointikulttuuria

Nykymuotoiselle hyvinvointikulttuurille on tun­nusomaista yksilön vastuun ja yksilöllisten kulutusvalin­tojen korostaminen. Tämä näkyy niin päätöksenteossa kuin vallitsevissa elämäntyyli-ihanteissa. Puhutaan muun muassa terveystietoisuuden lisäämisestä ja elämänhallin­tataidoista – keinoista, joiden avulla ihmiset voisivat itse ennakoivasti hoitaa terveyttä ja hyvinvointiaan.

Itsehoivaan kannustava eetos on näkyvästi läsnä myös erilaisissa mediasisällöissä. Niin tositv-ohjelmissa kuin hyvinvointiblogeissa kannustetaan etsimään juuri omalle keholle ja omaan elämänvaiheeseen sopivat itsen hoitami­sen tavat. Lisäksi kehokeskeinen kulutus rinnastetaan yhä voimakkaammin osaksi merkityksellistä ja menestykse­kästä elämää. Edellä kuvattujen hyvinvointivirtausten yh­teydessä voidaan puhua wellness-ilmiön esiinmarssista.

Elintason nousu on tuonut mukanaan lisää terveitä ja toimintakykyisiä elinvuosia. Samalla yhteiskunnan hyvin­vointihaasteet ovat kuitenkin muuttuneet monisyisemmiksi ja vaikeammin hallittaviksi, mikä osaltaan selittää painopisteen siirtymistä yksilönäkökulmaan. Esimerkik­si elintasosairauksien yleistyminen ja väestön ikääntymi­nen ovat uudella tavalla kohdistaneet katseet elintapojen ja arjen valintojen merkitykseen osana yksilön hyvinvoin­tia (Mathers ym., 2009).

Myös näkemys siitä, että yksilön hyvinvoinnissa on kyse muustakin kuin fyysisestä terveydestä, on jokseen­kin vakiintunut (WHO, 2014). Hyvinvoinnin kokemuk­sen ajatellaan rakentuvan muun muassa itselle sopivasta ruokavaliosta, mielekkäästä tekemisestä, henkisestä ka­pasiteetista ja toimivista sosiaalisista suhteista. Näiden muutosten myötä hyvinvoinnin kokonaisvaltaiseen edis­tämiseen tähtäävästä wellness-elämäntyylistä on vähitel­len muotoutunut tavanomainen elämäntyyliorientaatio, johon vallitseva hyvinvointipuhe ja kulutuskulttuuri ylei­sesti kannustavat (Kirkland, 2014).

Wellness-kulutus – elämyksellistä itsen kehittämistä myös liikunnassa

Kokonaisvaltaiseen hyvinvointikäsitykseen nojaava well­ness-kulutus yleistyi vauhdilla vuosituhannen vaihteen jälkeen. Wellness-kulutuksessa korostuvat personoidut hyvinvointiratkaisut ja -elämykset sekä henkisen hyvin­voinnin edistäminen, mikä näkyy myös liikunnassa. Yhä useammalla on esimerkiksi käytössään älykello, jonka avulla omaa liikuntasuoritusta voi tarkkailla ja kehittää yksilöllisesti. Liikunnallisesta elämäntyylistä puhuttaes­sa korostuu yhä enemmän myös muu kuin fyysinen suo­rituskyky. Pohditaan muun muassa sitä, missä määrin eri liikuntamuodot edistävät mielen hyvinvointia tai lisäävät keskittymiskykyä. Trendinä voidaan 2000-luvulla myös pitää wellness-tuotteiden ja -palveluiden ujuttautumista osaksi organisaatioiden toimintaa ja julkista palvelujär­jestelmää (Mc Gillivray, 2005).

Wellness-kulutuksen yleistyminen kytkeytyy myös ai­neettoman ja elämyksellisen kulutuksen suosion kas­vuun. Kun erilaiset tuotteet ja palvelut ovat tulleet yhä useampien ulottuville, materiaalisen kulutuksen sijaan omia arvoja, sosioekonomista statusta ja elämäntyyliä teh­dään näkyväksi itseä ja omaa kehoa hoitamalla, kehittä­mällä ja muokkaamalla (Smith Maguire, 2007, Sassatelli, 2010). Väitöstutkimukseni valossa holistinen itsehoiva ja siihen liittyvät kulutuskäytännöt koetaan tärkeiksi tervey­den edistämisen ja fyysisen olemuksen takia, mutta myös laajemmin osana elämänhallintaa. Kehokeskeisestä kulu­tuksesta haetaan helpotusta haastaviin elämäntilanteisiin ja elämänkulun taitekohtiin esimerkiksi elintapoja päivit­tämällä tai itseä hemmottelemalla. 

Wellness näkyy ikääntyvien elämäntyyleissä

Wellness-ilmiön nousu heijastaa muutosta väestön ikära­kenteessa sekä ikääntyvien toimintakyvyssä ja elämän­tyyleissä (Higgs ym., 2009). Tämän päivän ikäihmiset ovat keskimäärin aiempia sukupolvia terveempiä ja vau­raampia ja he kuluttavat palveluita ja elämyksiä siinä mis­sä nuoremmatkin. Elinajanodotteen kasvu näkyy elämän­kulussa nimenomaan keski-iän pidentymisenä, minkä seurauksena ihmisiltä odotetaan toimeliaisuutta pitkäl­le eläkeiän yli. Yhteiskunnallista ikääntymiskeskustelua hallitseva ”aktiivisen ikääntymisen diskurssi” (Katz, 2005) näkyi monin tavoin väitöskirjaani varten haastattelemieni henkilöiden kokemuksissa ja näkemyksissä hyvinvoinnin edistämisestä. Ikääntymisen yhteydessä itsehoiva koet­tiin tärkeäksi etenkin siksi, että elämän haluttiin säilyvän omatoimisena ja omaehtoisena mahdollisimman pitkään.

Wellness-kuluttamisen merkitykset varttuneiden ku­luttajien kokemuksissa ovat varsin moninaiset. Fyysisten tekijöiden lisäksi sen pariin kannustavat elämänvaiheen muutokset, kuten eläkkeelle ­jääminen. Itsehoiva ja siihen liittyvät kulutuskäytännöt voivat olla keino rakentaa ja rytmittää työelämän jälkeistä elämää sekä vastata vallitseviin aktiivise elämäntyylin ihanteisiin. Ikääntyvän yhteiskunnan kontekstissa wellness-elämäntyyliä olisikin aiheel­lista tarkastella paitsi yksilön hyvinvointipyrkimyksistä myös yhteiskunnan ikääntyviin kohdistamista toimeliai­suuden odotuksista käsin.

Tutkimusaineistossani myöhäiskeski-ikäisten (50–65­-vuotiaiden) pohdinnat henkilökohtaisesta hyvinvoinnis­ta yhdistyvät suurelta osin työssä ja arjessa jaksamiseen nykyisessä elämänvaiheessa. Lisäksi niissä näkyvät omaa ikääntymistä koskevat toiveet ja odotukset. Stressin hal­linta, itsen kokonaisvaltainen kehittäminen sekä kiinnos­tus hyvinvointielämyksiä kohtaan korostuvat myöhäiskes­ki-ikäisten kokemuksissa. Wellness-kulutus näyttäytyy myös luontevana osana yksilöllisiä vanhuuteen varautu­misen prosesseja.

Eläkeläisiltä kerätyssä aineistossa korostuvat well­ness-kulutuksen sosiaaliset ulottuvuudet sekä sen merki­tys virkistävänä osana eläkkeellä oloa. Vaikka terveys ja toimintakyky ovat vahvasti esillä eläkeläisten hyvinvointia koskevissa pohdinnoissa, wellness-kulutuksesta ei haeta vain terveyshyötyjä. Sitä vastoin sosiaalinen kanssakäy­minen sekä osallisuuden ja pystyvyyden kokemukset kan­nustivat wellness-kulutuksen pariin. Myös mahdollisuus omannäköiseen itsehoivaan – itsen hemmottelua unoh­tamatta – näytti lisänneen haastateltavien kiinnostusta wellness-kulutukseen.

Wellness-ilmiön kääntöpuolet

Vaikka wellness itsehoivaan kannustavana hyvinvointi­suuntauksena osittain vastaa aikamme hyvinvointihaas­teisiin, on se myös omiaan tuottamaan uusia haasteita ja syventämään hyvinvointieroja yhteiskunnassa. Turhautu­mista, häpeää ja välinpitämättömyyttä oman hyvinvoin­nin edistämisen suhteen voi aiheuttaa esimerkiksi se, jos tarjolla olevat keinot ovat taloudellisten tai sosiaalisten resurssien takia yksilön saavuttamattomissa. Tästä näkyi viitteitä myös väitöskirjani kyselyaineistossa.

Laadullisessa aineistossani korostuvat yksilölliset va­linnat, itsen hemmottelu ja kokonaisvaltainen kiinnostus omaa hyvinvointia kohtaan. Myönteistä hyvinvointipu­hetta värittävät kuitenkin kokemukset nyky-yhteiskun­nan vaativuudesta ja arjen kuormittavuudesta, sekä niis­tä juontuva huoli omasta jaksamisesta ja pärjäämisestä. Vauhdilla digitalisoituvassa tietoyhteiskunnassa haastee­na ei niinkään ole hyvinvoinnin edistämiseen liittyvän tiedon puute vaan päinvastoin kyky ymmärtää, tulkita ja soveltaa saatavilla olevaa tietopaljoutta. Wellness-elä­mäntyylin ylikorostuminen ja tiettyjen ulkoisten ominaiskuuksien kuten, sporttisuuden ihannointi, voi myös ylläpitää riittämättömyyden tunnetta suhteessa omaan kehoon ja elämäntyyliin tai jopa altistaa liialliselle terveyden tavoittelulle erilaisten riippuvuuksien muodossa (Cederström, & Spicer, 2015).

Nykymuotoiset wellness-markkinat eivät näyttäydy kaikille samanlaisina eivätkä ne pysty vastaamaan kan­salaisten hyvinvointitarpeisiin tasapuolisesti. Hyvinvoin­nin kaupallistuminen yhdessä yksilön taitoihin nojaavan hyvinvointieetoksen kanssa luo elämyksellistä hyvinvoin­nin optimoinnin areenaa heille, joilla jo on riittävät re­surssit hyvinvoinnin kokonaisvaltaiseen edistämiseen. Tutkimustulokset kannustavatkin pohtimaan sitä, kenelle kulutuskeskeinen ja elämyshakuinen hyvinvoinnin edistä­minen on aidosti mahdollista, ja millä tavalla yhteiskunta voisi tukea eri ikäisten ja eri elämänvaiheissa olevien ih­misten toiveita ja tarpeita itsehoivaan liittyen.

VEERA KOSKINEN, YTT 
Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta
veera.koskinen(a)helsinki.fi

Artikkeli perustuu Veera Koskisen väitöskirjaan "Building skills for lifelong wellness: An empirical study on the wellness­oriented lifestyle". 2020. JYU dissertations 246.

LÄHTEET

Cederström, C. & Spicer, A. 2015. The wellness syndrome. John Wiley & Sons. Higgs, P., Leontowitsch, M., Stevenson, F., & Jones, I. R. 2009. Not just old and sick-the ‘will to health’ in later life. Ageing & Society, 29(5), 687–707.

Mathers, C., Stevens, G., & Mascarenhas, M. 2009. Global health risks: mortality and burden of disease attributable to selected major risks. World Health Organization.

Mc Gillivray, D. 2005. Fitter, happier, more productive: Governing working bodies through wellness. Culture and Organization, 11(2), 125–138.

Katz, S. 2005. Cultural aging. Life Course, Lifestyle, and Senior Worlds. Peterborough: Broadview. Kirkland, A. 2014. What is wellness now? Journal of health politics, policy and law, 39(5), 957–970.

Sassatelli, R. 2010. Fitness culture: gyms and the commercialisation of discipline and fun. Basingstoke: Palgrave Macmillan. Smith Maguire, J. 2007. Fit for consumption: Sociology and the business of fitness. Routledge.

WHO. 2014. Constitution of the world health organization. Basic Documents, Forty-fifth edition, Supplement, October 2006.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Liikunta & Tiede -lehden numerossa 5/2020 ja se on luettavissa myös pdf-muodossa.