Valmennusta ihmistä vai urheilijaa varten?

Viimeiseen arvoturnaukseensa lähteneeltä Jere Karalahdelta kysyttiin vuonna 2014 Minskin MM-kisojen alla, miksi pelaajat tulevat mielellään Erkka Westerlundin valmentamaan jääkiekkomaajoukkueeseen. Karalahti vastasi yllättäen, että ”Westerlund on antanut kaiken vallan pelaajille”. Kun Westerlundilta itseltään udeltiin asiasta, hän kommentoi asiaa virnistäen: ”Vai niin sanoi. Sehän on hyvä, jos luulevat niin”. (HS, 5.5.2014) .

Seuraavien 20 päivän aikana Suomi hävisi Latvialle ja Venäjälle, voitti Saksan, Valko-Venäjän ja Sveitsin, hävisi USA:lle, voitti Kazakstanin, Kanadan ja Tshekin. Tämä siivitti Suomen joukkueen finaaliin Venäjää vastaan, jonka itänaapurimme voitti 5–2.

Sinivalkoisten kannattajien pettymykseksi suomalaispelaajien kaulaan ripustettiin hopeamitalit. Sijoittumista 16 maan MM-kisoissa toiseksi voi kuitenkin pitää objektiivisesti tarkasteltuna onnistuneena suorituksena. Voi olettaa, että MM-joukkueen valmennusuransa Minskin 2014 kisoihin päättänyt Westerlund teki jotain oikein valmennustiimiinsä kuuluneiden Lauri Marjamäen, Hannu Virran, Ari Moisasen sekä videovalmentaja Janne Mälkiän kanssa.

Mikä on hyvän ja huonon joukkueen ero?

Teoksessa Erkka, Elämän peliä (Westerlund & Tuppurainen, 2019) Westerlund paljastaa, että vuoden 2014 Minskin MM-kisojen valmistautumistyössä hyödynnettiin Paranoidi optimismi -filosofiaa. Käsitteen on lanseerannut entinen Nokian hallituksen puheenjohtaja sekä F-Securen perustaja Risto Siilasmaa. Tiivistetysti paranoidi optimismi perustuu optimistiseen ajatteluun höystettynä ripauksella riittävää epäluuloa. Tämä mahdollistaa kaikkein huonoimpien mahdollisten vaihtoehtojen ääneen sanomisen, jolloin ne voidaan ennakoida ja ehkäistä. Siilasmaan mukaan: ”Olemalla paranoidi on varaa olla myös optimisti.” (Siilasmaa & Fredman, 2018).

Westerlund kertoo, että ennen Minskin vuoden 2014 MM-kisoja valmennus ja pelaajat tekivät yhdessä ryhmätyön, jossa he pohtivat Siilasmaan filosofiaa hyödyntäen, miten hyvä ja huono joukkue toimivat kriittisessä tilanteessa. Pelaajat listasivat fläppitaululle ajatuksensa. Valmennus säästi tuotokset tulevaisuutta varten. Joukkueelle ei kerrottu tehtävän varsinaista tarkoitusta. Pohjatyö valmisti joukkuetta mentaalisesti mahdolliseen tilanteeseen, jossa Suomi on hävinnyt alkusarjassa kaksi ensimmäistä peliä.

Suomi hävisikin kisojen alussa kaksi ottelua. Tässä vaiheessa pukukopin seinälle ilmestyivät pelaajien listaamat hyvän ja huonon joukkueen toimintatavat vaikeassa tilanteessa. Ohjeeksi pelaajat saivat elää, kuten hyvän joukkueen tulee elää. Westerlundin mukaan palaverista alkoi joukkueen henkinen kasvutarina, joka vei puolivälieriin, välieriin ja lopulta finaaliin.

Westerlund on eittämättä taitava yksilön ja ryhmän johtaja. Hän kykenee kohtaamaan pelaajat ihmisinä ja kaivamaan heidän parhaat puolensa esiin ihmislähtöisen valmentamisen oppeja hyödyntäen. Kirjassaan (2019) Westerlund avaa ihmislähtöisen valmentamisen sisältöä yhdistettynä humanistiseen ihmiskäsitykseen. Tärkeä osa tätä filosofiaa on urheilun ymmärtäminen osana elämää, eikä yhteiskunnasta eristäytyneenä saarekkeena muiden toimintojen seassa. Rajallisessa elämässä yksilön kokemusmaailma koostuu juuri tästä hetkestä. Meidän tulisikin pystyä elämään hetkessä ja antautua sen vietäväksi, kuten lapset leikkiessään.

Urheilun Westerlund näkee leikin jatkumona, joten urheilemisessakin tulisi säilyttää tekemisen ilo. Parasta urheilussa onkin mahdollisuus oppia tuntemaan itsensä ja toiset ihmiset nopeammin kuin muutoin elämässä. Esimerkkejä Westerlundin ihmislähtöisen valmentamismetodeista ovat urheilijan ja valmentajan välinen dialogi, ihmisen kohtaamisen taidot, vuorovaikutustaidot sekä ihmisen – ei pelkästään pelaajan – kehittäminen kehoa ja mieltä valmentamalla.

Käskyttäjä vai kasvun mahdollistaja?

Westerlundin ajattelussa ytimessä on ihminen toisin kuin vanhassa valmentajakeskeisessä toimintakulttuurissa, jossa keskiössä on ollut urheilun kehittäminen. Hän kuvailee valmentajankeskeisyyden tiivistyvän urheilijan fyysisen huippukunnon tavoitteluun, behavioristiseen ja mekaaniseen ihmiskäsitykseen sekä voiton tavoitteluun. Tässä filosofiassa urheilija on valmennuksen kohde.

Valmennuksen toimintakulttuurien sekä suomalaisen jääkiekon tulevaisuuden kannalta eletään mielenkiintoista aikaa: Westerlund haki syksyllä Jääkiekkoliiton puheenjohtajaksi, mutta hävisi Heikki Hietaselle. Helsingin Sanomien haastattelussa (8.4.2024) Westerlund kertoo asettuneensa ehdolle tavoitteenaan muuttaa liiton johtamista ihmislähtöisemmäksi:

”Jääkiekon toimintakulttuuri elää vanhassa, ja se on sitkeässä. Siksi lähdin ehdolle puheenjohtajavaaliinkin, vaikka Hietanen oli ennalta valittu ja sovittu. Toin esille sen mitä halusin, mutta se ei herättänyt keskustelua.”

Helsingin Sanomien mukaan Westerlund on seurannut huolestuneena jääkiekon nykykehitystä, jossa autoritaarinen valmentajakeskeinen toimintakulttuuri on yhä vallalla. Tämä ei mahdollista ihmisen henkisen potentiaalin käyttämistä: motivaatio, sisäinen halu ja innostus itsensä kehittämiseen jäävät valmentajakeskeisessä kulttuurissa vajaaksi. Kirjassaan Westerlund (2019) tarkentaa, että ”oppiminen ja ihmisen henkinen kasvu ovat jopa voittamista tärkeämpää”.

Samaa rataa kulkevat jalkapallojoukkue Kuopion Palloseuran päävalmentajan Simo Valakarin, pesäpallojoukkue Joensuun Mailan valmentajan ja pelinjohtajan Mikko Korhosen sekä painin vastuuvalmentajan Marko Yli-Hannukselan ajatukset (HS, 3.5.2021). Autoritäärinen valmennus on heidän mukaansa historiaa. He painottavat valmentajien ja pelaajien välisen tiimityön ja dialogin merkitystä sekä hierarkkisesta valmennusmallista luopumista.

Valmentajakeskeisellä mallillakin on saavutettu lukuisia mestaruuksia eri lajeissa vuosikymmenien mittaan. Esimerkkejä ovat Neuvostoliiton ylivoimainen jääkiekkojoukkue Punakone, jääkiekkovalmentaja Hannu Jortikan kuusi Suomen mestaruutta TPS:ssä sekä Juhani Tammisen ja Raimo Summasen saavutukset. Oma lukunsa on Jose Mourinhon menestys jalkapallossa lukuisissa eri seuroissa.

Valmentajakeskeinen toimintakulttuuri ja Westerlundin kannattama ihmislähtöinen malli eivät automaattisesti sulje toisiaan pois, vaan molempien koulukuntien metodeja voidaan hyödyntää ryhmän ja tilanteen vaatimalla tavalla. Vaikka valmentajakeskeisellä mallilla on hyötynsä, kannatan lähtökohtaisesti Westerlundin ajatusten asettamista valmentamisen ytimeen. Ihanteellisessa joukkueessa pelaaja on vahvuuksiaan toteuttava aktiivinen, innostunut ja sisäisesti motivoitunut tekijä, eikä ainoastaan ulkopuolisen auktoriteetin johtama kohde.

Matias Häkkänen, FM, KM
salibandyvalmentaja
mhakkanen@gmail.com

Lähteet:

• Siilasmaa R. & Fredman C. Paranoidi optimisti, näin johdin Nokiaa murroksessa. (2018). Tammi.
• Westerlund E. & Tuppurainen M. Erkka, elämän peliä. (2019). Fitra.
• Helsingin sanomat artikkeli: https://www.hs.fi/urheilu/art-2000002728731.html , 5.5.2014
• Helsingin sanomat artikkeli: https://www.hs.fi/urheilu/art-2000007955981.html , 3.5.2021
• Helsingin sanomat artikkeli: https://www.hs.fi/urheilu/art-2000010336319.html , 8.4.2024