Urheilun laulut: bodya, sporttia, tsemppistä

Koulujen pienoisyhteisöissä rokkarit ja urheilijat eivät välttämättä ole samoja henkilöitä. 1970-luvulla koulunkäyntinsä aloittanut muistaa lukuisia maailmankuvan kalahtamisia likisotilaallisten liikunnanopettajien ja huonoryhtisten kitaristipoikien ja pulpettirumpaleiden välillä.

Kummasti näitä viimeksimainittuja on kuitenkin tarvittu antamaan puhtia urheilutapahtumiin. Vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestaruus on Suomessa rajapyykki, jolloin urheilumaailman ja kevyen musiikin liitto naputeltiin otsalohkoon niillekin, jotka olivat kuunnelleet mieluiten Porilaisten marssia ja reippailevia koululauluja tyyliin Ylös Suomen pojat nuoret, ulos sukset survaiskaa.

Ei ollut kulunut montaa vuotta siitä, kun Suomen televisiossa urheilutapahtuman jälkeen ajettu Sielun Veljien On mulla unelma oli tukkinut ohjelmapäivystyksen. ”Mä pyyhin perseeni siniristilipulla / ja panen lsd:tä syömään Suomen leijonan”, runoilivat Ismo Alanko ja kumppanit. 

Mutta 1995 rokki kelpasi urheiluväelle. J. Karjalaisen Sankareista tuli voitonpeijaisissa kansanlaulu. Ruotsalaisilta lainattu terhakas Tre Kronorin kannustuskappale Den glider in omittiin vahingoniloisesti. Sen kertosäkeeseen osasivat yhtyä nekin, jotka ahdistuivat koulun ruotsinopiskelusta. 

Kun maailmanmestaruus vuonna 2011 toistui, Sibeliuksen Finlandiaa ei Helsingin Kauppatorilla tulkinnut kaikelle kansalle joku klassisista laulajistamme, vaan Sakari Kuosmanen – muun muassa Kekkosen ajan Suomen harmautta ja YYA-henkeä karnevalisoineessa Sleepy Sleepersissä meritoitunut. 
Tätä Pandoran lipasta ei saada enää kiinni. Nykyään on mahdotonta kuvitella välttyvänsä JVG:n Pieniltä häiltä ja Pasi ”Poju” Heinosen Poika saunoolta, jos suomalaisesta jääkiekkomenestyksestä on kyse.

Kupletintekijöille urheilu oli leipää 

Urheilu ja kevyt musiikki ovat olleet naimisissa huomattavasti jääkiekon maailmanmestaruuksiamme kauemmin. Kun otan kotikirjastostani esiin J. Alfred Tannerin nuottikirjan Kuolemattomat kupletit, löydän useita urheiluaiheisia lauluja. Sellaisia klassikoita näistä ei tosin noussut kuin Tannerilta edelleen muistetut Laulu on iloni ja työni tai Kulkurin valssi.

Kupletöörit lauloivat ajassa liikkuneista, ihmisiä puhuttaneista aiheista, siis urheilustakin. Tannerin Kun minä urheilin lähtee hyvinkin samasta ajatuskuviosta kuin Eppu Normaalin Urheiluhullu myöhemmin, haaveesta muuttaa itsensä halutummaksi urheilun avulla: ”Näin laihanläntä, siksi häntäpäähän minä päivisittäin miesten kanssa jäin, / mutta yöllä sängyssäin, kun minä unta näin, / niin rekordit ja akordit ne minun oli kaikki, / meni kuulakin lennähtäin...” 

Olympialaishuuma oli Tannerille antava aihe. Muistoja olympialaisista v. 1912 on kronikka Tukholman kesäolympialaisista säkeistöjenvälisine puheosuuksineen. Tanner kuvailee hauskasti varhaista urheiluturismia, vertailee eri kulttuurien kannustustapoja ja huomioi jopa kentällä työskentelevät valokuvaajat, jotka ”lenteli nurkasta nurkkaan ja näppäilivät aina mitä paraaksensa tykkäsivät.”

Antverpenissä tavataan (Ennen olympialaisia 1920) odottaa siniristilipun nousevan jälleen salkoon urheilumenestyksen vuoksi. Tanner näkee, kuinka johtajille on tärkeää näkyä urheilumenestyksen yhteydessä, eikä hän urheilijoihinkaan malta olla suhtautumatta huumoritta.

”Olen näkevinäni jo miten arvokas / on johtajien astunta. / Miten voimistelijain ryhti on tarmokas, / myöskin uimariemme kastunta. / Miten höyhensarjan painijat paapertaa, / ja heidän joukossaan / raskaan sarjan mies kulkee otsa hiess’ / ja puhaltaa kuin ahjon lies.” 

Iskelmänikkarit: otetaan urheilusta aihetta lauluun

Suomalaisen iskelmän myöhemmät tekijätkään eivät malttaneet pidättäytyä urheiluaiheista. Paavo Nurmi juoksi Dallapén samannimisessä fokstrotissa vuonna 1930, jonka levytys lasketaan yy kaa koo neen oikeaoppisesti käyntiin sanoin ”paikoillenne, valmiit”. ”Hei huomio Paavo Nurmi, Suomi, Suomi, hurraa!”, todetaan Valto Tynnilän ja Martti Jäppilän tekstissä, jonka Hannes Kettunen lauloi.

Tapio Rautavaara, jonka hahmossa yhdistyivät urheilu- ja laulumenestys, metaili Lontoon vuoden 1948 kesäolympialaisista kertovassa Mitalin molemmista puolissa Reino Helismaan ja Tatu Pekkarisen sanoin: ”No nousi siellä sisu myöskin Rautavaaran tukkaan, / yksi heitto onnistui ja loput meni hukkaan. / Onnetar ei ollut itara / ja taas soi laulu ja kitara.”

Kalle Holmbergin tulkitsema Pesäpallolaulu, Arvo Salon teksti Kaj Chydeniuksen säveleen, on 60-lukuinen esimerkki kriittisestä katseesta urheilun ja isänmaallisuuden suhteeseen. 47-sekuntinen marssi etenee hengästyen punk-tempolla: ”Juoksuja, juoksuja, juoksuja hakkaan / tietenkin kunniaksi isänmaani rakkaan.”

Juha Vainion loistokkaasti riimittelemä Mä en muis­ta mitään kertoo kotkalaisten jalkapallofanien Helsingin-matkasta kuin räiskivä toimintaelokuva: ”Pelas HJK ja Haka, / multa katkes kraka.”

Nopealta tilaustekstintekijältä syntyi yhteislevytys laulajaksi ryhtyneen bodari Kike Elomaan kanssa, Kunto nousee sullakin, siinä missä kannatuslaulu jääkiekkojoukkue Tapparalle, Tappara on terästä. Tarinan mukaan Vainio sai tilauksen ravintolassa Tapparan silloiselta managerilta ja kirjoitti saman tien ensimmäiset säkeet kankaiseen lautasliinaan.

Jaakko Teppoa ei voida tietenkään unohtaa. Hänen hahmogalleriastaan Ryynäsen Vartti paloi Pörsäjärven ympärijuoksussa dopingista, ”mäni juoksun jälkeen perähuoneeseen pissimään tooping-näytettä, niin sinkkisankosta putos pohja.”

Tepon Ravimatka on universaali teksti hevosurheilun maailmaan sijoittuvista rikastumishaaveista. Sen perään musiikkitoimittaja saisi ei hevosen- vaan aasinsillan soittamalla Rolling Stonesin Dead Flowersin, jonka tekstissä renttumies vinoilee Kentucky Derbyn laukkakilpailua seuraavalle hienostonaiselle. Mutta kun omana tehtävänantona on kirjoittaa suomalaisesta kevyestä musiikista ja urheilusta, niin tyydyn mainitsemaan, että Bob Dylanin laulu nyrkkeilijä Rubin ”Hurricane” Carterista ja Warren Zevonin jääkiekkoilijan luonnekuvaus Hit Somebody! (The Hockey Song) ovat tekstejä, joiden psykologiselle tasolle Suomessa ei välttämättä ole päästy, jos pyrittykään. Urheilu on Härmässä nähty enemmän huumorin prisman läpi.

Suomirockin urheilu – ironiaa ja itseironiaa 

”Lennä Nykäsen Matti, tule elä humalassa takaisin.” Niin­hän se meni, Sleepy Sleepersin väännös Miljoonasateen ensihitistä Lapsuuden sankarille. 80-luvun Suomessa mäkihypyltä ei päässyt karkuun. Studioon raahattiin jopa brittihyppääjä Eddie Edwards laulamaan suomeksi Mun nimeni on Eetu. 

Rupesipa tuota viihdetaiteilijan uralle sittemmin Matti Nykänenkin, jonka levytyksissä oli tietysti urheiluaiheita: Vain mäkimies voi tietää sen.

Harvempi muistaa, että myös Juice Leskinen tarttui mäkihyppyaiheeseen. Renttu-urheilijasta kertova Mene mäkeen -kappale valmistui eri esittäjien urheiluaiheisten laulujen kokoelmalevylle Sporttihitit, jonka tunnetuimmaksi raidaksi nousi Eppu Normaalin Urheiluhullu. Siitä tuli nopeasti yksi Eppujen rakastetuimmista lauluista, joka soi Eppu-keikoilla edelleen. Martti Syrjän teksti käsitteli fyysisyyden ja filosofian, nykyisen kunnon ja tulevaisuuden lihaskimppuhaaveiden suhteita – ja toi sulkapallon suomirockiin.

Eput itse ovat kummastelleet, etteivät tulleet laittaneensa Urheiluhullua millekään viralliselle albumilleen – se oli siis onnistunut vahinkolaukaus. Kokoelma-lp:llä Paskahatun paluu tapahtui Urheiluhullun ensimmäinen oma julkaisu.

SVUL:n sponsoroimalta, Suomen suurkisoihin 1990 valmistuneelta Sporttihiteiltä löytyy muitakin urheilulauluja, Urheiluhullua unohtuneempia tosin. Edu Kettusen Juokse juokse tavoittelee juoksemisen monotonisuutta. Sakari Kuosmasen Fairplay on nätti maali J. Karjalaisen kirjoittamasta syötöstä. Popeda, jonka edellisvuosikymmenen suosituimpiin ralleihin oli kuulunut Sukset (vai­keata tämä hiihtäminen), laulaa jalkapallosta otsakkeella Verkot soi.

Mistä tulee mieleen Martti Servon myöhempi jalkapalloaiheinen laulu Hitti Litti Litmanen. Jos sen seuraksi haetaan yksittäiseen urheilijaan keskittyviä esityksiä, niin suomirock-yhtye Los Jacopablosin Lasse juoksee on mainio tunnelmakuva kansakunnan television ääreen liimanneesta Lasse Virenistä. Tekstin kirjoitti Los Jacopablosin pomo Pekka Töyry: ”Täällä 16 päätä mylvii, vuottaa navetalla lypsäjää / istun tv:n äärellä, ties milloin kylvin / vaivaa sama koko pitäjää.”

Kun Los Jacopablosin myötä on etsiydytty kiinnostavaan marginaaliin, nostetaan esiin Jaakko Kangosjärvi, vain yhden albumin 80-luvun alussa tehnyt eksentrikkoartisti Muoniosta. Ihmeellinen luonto -levyn tunnetuimpia raitoja on Musiikki ja urheilu, jonka kertosäe on tehokas: ”Musiikki ja urheilu, uu-uu, uu-uu!” 

Ja kolmen kärki on…

Kulttuuritoimittaja valitsee lopuksi kolme omaa suosikki-suomirock-kappaletta urheiluaihepiiristä.

Kauko Röyhkän Cooperin testi tiivistää kirjallisella lahjakkuudella takavuosikymmenten urheilutuntien tunnelman ja opettajien isänmaalliset painotukset. Ruhjova sovitus tavoittaa Cooperin viimeiset minuutit: ”Mä en juokse teidän paskakisoissa / Mä oon petturi ja myyn mun isänmaan.”

Samantyyppinen on lähes unohtuneen indieyhtyeen Jalankulkuämpärin kappale Juhani hiihtää. Siinä on tallessa pakkohiihtämisen fiilis: ”lähtölähtölähtölaukaus heti nurin / lykilykilyki viisi kilsaa täyttä tuskaa / kirikirikiri isä huutaa hiihdä poika.”

Lapinlahden Lintujen Katselen urheilua saakoon nyt ykköspystin, laulu monen suomalaisen lempiurheilulle, penkkiurheilulle. Markku Toikan vaikeroiva laulutulkinta täydellistää esityksen, joka viimeisillä voimilla tuntuu kaikuvan kymmenientuhansien sohvien uumenista. Teksti, koko yhtyeen nimiin merkitty, ei sivuuta urheilulauluissa harvemminkaan esiintyviä aiheita, seksismiä ja dopingia.

”Uudet urheiluasusteet naisilla herättävät huomiota. Voimanostajat saavat pelätä doping-kokeita. Katselen urheilua... Joskus kyllä tulee ajatelleeksi, mikä se ihmisen pistää noin hikoilemaan, kun voisi kotona istua rauhassa ja litkiä olutta. Katselen urheilua...” 

SUONNA KONONEN 
artikkelitoimittaja Karjalainen
suonna.kononen(at)karjalainen.fi 

Artikkelin alkuperäinen versio on julkaistu Karjalaisessa 28.4.2020.

Artikkeli on julkaistu Liikunta & Tiede -lehden numerossa 5/2020.