Tutkimus unohtuu puhuttaessa liikuntabudjetin tulevaisuudesta

Valtio on rahoittanut liikuntatieteellistä tutkimusta 1960-luvun lopulta lähtien. Sen suuntaviivoja hahmotteli vuonna 1967 perustettu Valtion liikuntatieteellinen toimikunta, joka muuttui Valtion liikuntatieteelliseksi neuvostoksi (VLTN) vuonna 1982.  VLTN sulautui vuonna 1991 perustettuun Valtion liikuntaneuvostoon. Sen työtä jatkoi liikuntatieteellinen jaosto.

VLTT laati vuosiksi 1971‒1974 ensimmäisen liikuntatieteellisen tavoiteohjelman, joka sisälsi lähiajan tutkimuksen suuntaviivat. Sittemmin ohjelma laajeni kattamaan viisivuotiskauden. Kyse oli etenkin alkuvaiheessa kiireellisimpien tutkimustarpeiden löytämisestä. Suuntaviivojen piirtäminen jatkui 1990- ja 2000-luvuilla, mutta hakijat eivät niitä noudattaneet, kun linjaukset eivät olleet sitovia.

Opetus- ja kulttuuriministeriö ei ollut tilanteeseen tyytyväinen ja otti rahoituksen tiukempaan ohjaukseensa vuonna 2014, jolloin se totesi alkavansa noudattaa liikuntatieteellisten tutkimushankkeiden rahoituksessa linjaa, jonka mukaan tutkimuksen tulee suuntautua valtion talousarviosta linjattujen liikuntatoimen yhteiskunnallisten vaikuttavuuden tavoitteiden mukaisesti.

Vuosien 2020‒2024 teema-alueet ovat: 1. Fyysisesti aktiivisen elämäntavan edistäminen 2. Liikunnan yhdenvertainen saavutettavuus 3. Liikuntaan ja urheiluun osallistumisen lisääminen ja 4. Huippu-urheilun tuloksellisuus ja vastuullisuus. Ne heijastelevat valtion määrittelemiä liikuntapoliittisia tavoitteita. Yleissuuntauksena on ollut rahoittaa suuremmilla tukisummilla pienempää määrää tutkimushankkeita. Tutkimushakemukset käyvät nykyisin läpi Suomen Akatemian arviointiprosessin, jonka perusteella OKM tekee rahoituspäätökset.

Liikuntabudjetissa liikuntatieteellinen tutkimus kuuluu alakohtaan liikunnan osaaminen ja tietopohja, jolle on osoitettu 10,2 miljoonaa euroa. Summasta lohkeaa liikuntatieteeseen ja tutkimuksiin 3,73 M€.  Tutkimus- ja kehitysyhteisöille sekä koulutustoimintaan on osoitettu 4,32 M€, mihin sisältyy myös valtaosa (660 000 €) Liikuntatieteellisen Seuran rahoituksesta. Liikunnan aluehallinnolle on suunnattu 500 000 ja Valtion liikuntaneuvostolle 480 000 euroa. OKM:n erikseen käytettäväksi jäi 972 000 euroa.

Tiedoton ei voi johtaa tiedolla

Valtionhallinnossa liikunta mukaan lukien puhutaan paljon tiedolla johtamisesta. Tavallinen kansalainen saattaa tosin epäillä asiaa, kun koronapandemia ja sote-uudistus ovat tuoneet esiin todellisuuden, jossa tutkittu tieto näyttää välillä osoittautuvan päätöksenteossa köykäisemmäksi perusteluksi kuin poliittinen tarkoituksenmukaisuus. Kyse on myös siitä, että samaa tietoa voi tulkita eri tavoin, mikä antaa tilaa politikoinnille.

Suuret poliittiset väännöt vääristävät toisaalta kokonaiskuvaa. Vähemmän intohimoja herättävissä asioissa tiedolle jää enemmän tilaa. Joka tapauksessa tiedolla ei voi johtaa, jos tietoa ei ole. Tutkimustieto muodostaa osan päätöksenteon taustana enemmän tai vähemmän olevasta tiedosta. Liikuntatieteellisen tutkimuksen rahoitus on varmistanut osaltaan, että valtionhallinnolla ja myös kunnilla on tietoa käytössä ja sen määrä karttuu. Yhteiskunta muuttuu koko ajan ‒ ja sitä myötä myös liikuntakulttuuri ja liikkuminen.

Vaikka tutkittu tieto ei kertaheitolla muuta liikuntakulttuuria, eikä yksin saa suomalaisia liikkumaan, niin se auttaa hahmottamaan sekä yksityiskohtia että kokonaisuutta. Tutkittavaa kyllä riittää. Tutkijoita voisi kannustaa pureutumaan liian vähäisen liikunnan todellisiin kustannuksiin. Paljon esillä ollut 3‒7 miljardin haarukka on kovasti leveä. Parhaassa tapauksessa tutkimus voisi jopa helpottaa liikuntaväen tuskaa, jos vähäisen liikunnan hinta osoittautuisikin uumoiltua pienemmäksi.

Liikunta- ja liikkumispolitiikkaa palvelisi niin koko maan kuin paikallisella tasolla asuinympäristöjä ja liikenneväyliä koskeva tieto siitä, millä usein liikkumiseen suoranaisesti liittymättömillä ratkaisuilla suomalaisten kokonaisliikunnan määrää on oikeasti onnistuttu lisäämään. Ryhmä- ja yksilötasolla kiinnostelee tieto esimerkiksi siitä, miten voitaisiin varmistaa se, etteivät liikunnalliset interventiot jäisi vain intentioiksi.

Liikuntatieteellisen tutkimuksen osuus liikuntabudjetista on 2,2 prosenttia. Alan eri tutkimusyhteisöissä toimivilla tutkijoilla ei ole tukenaan vahvoja edunvalvojia. Ei ihme, että liikuntatieteellinen tutkimus jää rahapuheissa katveeseen. Tähän asti tutkimus on saanut hyvin perustellun siivunsa liikuntabudjetista, mutta miten käy, kun kamppailu rahasta muuttuu totiseksi taisteluksi.

Jouko Kokkonen
toimituspäällikkö
Liikunta & Tiede -lehti

Jari Kanerva
pääsihteeri
Liikuntatieteellinen Seura