Rutinaa rakenteissa

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman huippu-urheilutyöryhmän ajatus tiivistyi kymmenen vuotta sitten sanapariin urheilija keskiössä. Työryhmän muistion mukaan ”urheilija on nostettava keskiöön, jota strategiat, kehittämistoimet, organisaatiot ja yhteistyöverkostot palvelevat ja tukevat.” (OPM 2010, 8.)

En analysoi tai pohdi sitä, onko urheilijat nostettu keskiöön tai miten tässä keskeisessä strategisessa linjauksessa on onnistuttu. Urheilija keskiössä -toimintamalli on sen sijaan ollut inspiraation lähteenä pohdinnalle siitä, miltä rakenteet ja keskustelu rakenteista urheilijan (lähestulkoon) vastakohtana näyttäytyvät urheilupuheessa ja mitä rakenteesta pitäisi ymmärtää.

Rakenne ja toimija

Sosiologisen teorianmuodostuksen taustalla on joitakin yhteiskunnan luonnetta koskevia kysymyksiä, joihin kaikki teoriasuuntaukset ottavat jossain muodossa kantaa. Sen ydintä on, miten teoriat määrittävät yksilötoimijan ja sosiaalisen rakenteen välisen suhteen.

Sosiaaliset rakenteet viittaavat Jokivuoren ym. (2013) mukaan yhteiskunnassa vallitseviin suhteellisen pysyviin toimintamalleihin, joihin yksilöt joutuvat mukautumaan. Toimijalla taas viitataan ihmisiin ja joissain tapauksissa myös organisaatioihin luovina ja tavoitteistaan tietoisina subjekteina. Se, lähteekö suhdemäärittely rakenteista vai toimijasta ja kuinka aktiivisina toimijat nähdään, vaihtelee teorioittain. Yksilön aktiivista toimijuutta painottava näkökulma korostaa toimijoiden keskinäistä vuorovaikutusprosessia ja siitä tulkittavia todellisuuskuvia. Rakenteet kehittyvät ja jatkuvat toimijoiden symbolisesti välittyvän vuorovaikutusprosessin tuloksena.

Kun urheilua katsoo systeemisesti eli yhteiskunnallisena järjestelmänä, sitä voi pitää aikaan ja paikkaan suhteutettuna rakenteistuneena kokonaisuutena (Giddens 1979, 110). Myös Giddensin tulkinnassa järjestelmä syntyy ja uusintuu yhteiskunnallisessa vuorovaikutusprosessissa. Vahva joko-tai -lähtökohta toimijan ja rakenteen välillä on kuitenkin tasavertaisempi, eli rakenne on samaan aikaan järjestelmälle sekä väline että tuotos (Giddens 1984, 25)

Rakenneteoreettisen ajattelun mukaan järjestelmän rakenne muodostuu joukosta komponentteja ja näiden välisistä vuorovaikutussuhteista. Oleellista on kiinnittää huomiota suhteiden ja yhteyksien keskinäiseen järjestykseen. (Ropohl 1999.) Urheilujärjestelmästä puhuttaessa komponentteja ovat esimerkiksi organisaatiot, valmentajat, urheilijat ja verkostot. Yksittäinen toimija eli vaikkapa urheilija on tämän vuoksi väistämättä osa urheilujärjestelmän rakennetta.

Hyvä rakenne – paha rakenne

Tällä hetkellä urheilija näyttää olevan kuitenkin urheilupuheessa rakenteen vastakohta. Tämä tulee esille hyvin mediatekstejä lukiessa. Jutuissa asetetaan vastakkain urheilija ja järjestelmä, joista jälkimmäinen on usein synonyymi rakenteelle. Ilta-Sanomat (2020) teki kuluneena kesänä aiheesta myös taloudellisen kysymyksen todetessaan, ”että rahalla pidetään pystyssä ennen kaikkea rakenteita”. Juttujen yhteydessä rakenteella viitattiin ”järjestöhimmeleihin” ja rakenteella valtakunnallisiin järjestöihin, joista osaa pidettiin täysin turhina.

Näkemys ei ole uusi. Vuonna 2016 sanomalehti Karjalainen totesi, että ”rahat on saatava kentälle.” Vastaavasti vuosina 2011–2014 kulttuuri- ja urheiluministerinä toiminut Paavo Arhinmäki (2012) kirjoitti blogitekstinsä otsikoksi ”Rahat hallinnosta kentälle”. Rakenteen rinnalle rahasyöpöksi ja pirulaiseksi oli nostettu myös hallinto, joka vähensi ”kentän” taloudellisia resursseja ja toimintamahdollisuuksia. Juttujen myötä nousee esille ajallemme tyypillinen näkymä urheilun hyvästä rakenteesta eli kentästä, joka mitä ilmeisemmin koostuu urheilujärjestelmän hikirakenteesta eli esimerkiksi urheilijoista, valmentajista ja asiantuntijoista.

Yhtenä vuosikymmenten merkittävimpänä ponnistuksena rakenteiden rantakuntoon saattamiseksi on ollut urheilun keskusjärjestöjen yhdentyminen, jota on käytetty myös legitimoinnin välineenä urheilun järjestelmätason muutoksissa (Lehtonen 2015). Rakenteen ohentaminen ja trimmaaminen onkin ollut urheilun tyypillisimpiä keinoja osoittaa moderniutta, kehittymiskykyisyyttä ja tehokkuutta oletettuihin taloudellisiin hyötyihin vetoamalla.

Rakenteisiin, kenttään, toimintaan ja toimijaan liittyvän kannanoton teki myös ministeri Lauri Tarasti (2020) selvityksessään huippu-urheilulain tarpeellisuudesta. Tarasti (2020, 40) ehdotti, että ”seinien ja rakennelmien sijasta olisi koronaviruksen vuoksi ja muutenkin tärkeämpää tukea toimintaa”. Rakenne konkretisoitui paitsi rakennelmaksi myös seiniksi, joita liikuntapaikkarahoituksen turvin kustannetaan ja ylläpidetään.

Hyvinä rakenteina, prosesseina ja järjestelmätason komponentteina sekä mediassa että yleisessä urheilupuheessa näyttäytyvätkin yhä useammin esimerkiksi urheilijan ympärille muodostettavat tukitiimit, suora urheilijatuki, verkostot ja asiantuntijatoiminta. Nämä ovat olleet myös keskeinen osa urheilun muutosprosessin tavoitteistoa. Näitä ei nähdä kuitenkaan rakenteina, jotka saattavat myös ajan mittaan hierarkisoitua ja byrokratisoitua. Mielenkiintoista onkin katsella tulevaan ja seurata, muodostuuko urheilijan ympärille syntyvistä rakenteista ja vuorovaikutussuhteista koskaan urheilupuheen huonoa rakennetta – huolimatta siitä kuinka turpea koordinaattorien joukko ympärille kehittyy. Tai mielletäänkö urheilijan valmennuksen arkiympäristöä edes rakenteeksi. Jatkokysymys onkin, mistä syntyy urheilujärjestelmän uusi legitiimi rakenne ja miten se ylläpidetään. Tällä hetkellä legitiimi rakenne on hien hajuinen ja vielä toistaiseksi abstraktioksi jäänyt ”kenttä.”

Lopuksi

Keskustelu ja pohdinta rakenteista ei ole pelkkää semanttista saivartelua tai yksittäisiä poimintoja mediateksteistä. Jatkuva rakenteen ja toimijan vastakkainasettelu siten kuin se urheilupuheessa on haluttu tehdä voi johtaa urheilun systeemisen kokonaisuuden harhapoluille. Jatkuva kritiikki hallinnon kasvavia kuluja kohtaan voi johtaa siihen, että esimerkiksi liikuntajärjestöjen hallinnossa ei täyty hallinnon osaamisen minimi. Se on kohtalokasta aikana, jolloin yhteiskunnassa erilaisten säännösten, raportointien ja hakuprosessien tulkinnallinen monimutkaisuus lisääntyy jatkuvasti. Hallintoa ja rakennetta on siis kyettävä perustellusti puolustamaan. Edellytys perustelulle on, että puhevaltaa käyttävillä on jotakuinkin yhteinen ymmärrys siitä, mitä rakenne tarkoittaa.

Ajatusta urheilijalähtöisyydestä urheilujärjestelmän perustana pitäisi myös jatkojalostaa. Lähtökohtana pitäisi olla, että urheilija nähtäisiin osana urheilujärjestelmän rakennetta. Ei siis pelkästään kehittämisprosessien alku- tai loppupisteenä tai palvelujen käyttäjänä vaan aktiivisena toimijana, joka kykenee uusintamaan urheilujärjestelmää vastuullisesti kohti tulevaisuutta. Tämä edellyttää kuitenkin uutta ajattelutapaa sekä urheilijoilta toimijoina että muilta järjestelmän toimijoilta.

KATI LEHTONEN, LitT
erikoistutkija, Likes
kati.lehtonen(at)likes.fi

 

LÄHTEET

Arhinmäki, P. 2012. Rahat hallinnosta kentälle. Blogi-kirjoitus. 20.10.2020

Giddens, A. 1979. Yhteiskuntateorian keskeisiä ongelmia. Toiminnan, rakenteen ja ristiriidan käsitteet yhteiskunta-analyysissä. Suom. P. Andersson & I. Heiskanen. Helsinki: Otava.

Giddens, A. 1984. The constitution of society. Outline of the Theory of Structuration. Cambridge:Polity Press.

Ilta-Sanomat. 2020. Kommentti: Tämän takia 1,5 prosenttia on suo- malaisen urheilun kiusallisin luku. Verkkouutinen. 22.10.2020

Jokivuori, P., Ruuskanen, P., Siisiäinen, M., & Wilska, T.-A. 2013. Sosiologia yhteiskunnan rakenteiden ja toimijoiden tulkkina. In O.-P. Moisio, P. Korhonen, & T.-A. Wilska (Toim), Yhteiskuntatieteiden ovella, 142–182. Jyväskylän yliopisto.

Karjalainen. 2016. Kommentti: Rahat on saatava kentälle. Verkkouutinen.19.10.2020

Lehtonen, K. 2015. Suomalaisen urheiluliikkeen muutosprosessi systeemiteoreettisesti tulkittuna. Hallinnon Tutkimus (34)4, 326–340.

OPM (opetusministeriö). 2010. ”Sanoista teoiksi.” Huippu-urheilu- työryhmän ajatuksia suomalaisen huippu-urheilun kehittämiseksi. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010:13.

Ropohl, G. 1999. Philosophy of socio-technical systems. PHIL & TECH 4 (3).

Tarasti, L. 2020. Selvitys huippu-urheilulain tarpeellisuudesta. Valtionneuvoston julkaisuja 2020:15.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Liikunta & Tiede -lehden numerossa 5/2020.