Punaisen kortin tuolla puolen – jalkapallosta ja rasismista

Näillä saatesanoilla alkaa jalkapallojoukkue Slavia Prahan julkaisema video, jossa se Euroopan jalkapalloliitto UEFA:n kampanjan mukaisesti irtisanoutuu rasismista. Videolla rasismille ei sanoo myös puolustaja Ondrej Kudela, joka vain kaksi päivää aikaisemmin pelatussa Eurooppa-liigan ottelussa kuiskasi ”vitun apina” Glasgow Rangersin Glen Kamaran korvaan.

Kudelan rasistinen solvaus ja teatraalinen rasismista irtisanoutuminen kuvaavat hyvin eurooppalaisessa huippujalkapalloilussa rasismitapausten ympärillä käytävää puheiden ja tekojen välistä tasapainoilua. Vaikka UEFA on näyttävissä kampanjoissaan julistanut nollatoleranssia rasismille, ovat varsinaiset teot rasismin kitkemiseksi jääneet taka-alalle. Esimerkiksi katsojien rasistisesta käytöksestä annettuja rangaistuksia tuntuvammin UEFA on sakottanut niin alushousujen vilauttamisesta kuin kentälle karanneesta kissasta.

Myös Kudelan tapauksen ympärillä käyty julkinen keskustelu on noudattanut aiemmista tapauksista tuttua kaavaa. Varsinaisen ongelman sijaan huomio on kiinnittynyt yksityiskohtiin ja usein uhrille lankeavaan rasismin todistamiseen. Mitä Kudela oikeasti sanoi? Pystyykö Kamara todistamaan väitteensä? Entä provosoiko Kamara Kudelaa jotenkin? Soppaa on tietoisesti hämmentänyt myös Slavia Praha, joka on milloin syyttänyt UEFA:a puolueellisesta ajojahdista, milloin vihjaillut Rangersin rasistisuudesta itäeurooppalaisia kohtaan.

Yksityiskohtiin ja rasismin todistamiseen keskittymisen ongelma on siinä, että sen myötä niin julkisessa keskustelussa kuin UEFA:n kurinpitoelimissäkin rasismiksi tunnistetaan vain kaikkein selkeimmät ja törkeimmät tapaukset, joille on olemassa riittävän pitävät todisteet. Nämä tapaukset ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu. Jalkapallon ja rasismin monisyinen suhde ei tyhjene kudelamaisten ”pahisten” kuiskauksiin, äärioikealle nojaavien kannattajien apinaääntelyihin tai anonyymien nettikommentoijien rasistisiin solvauksiin.

Syrjintä piilee rakenteissa

Rasisminvastaisen työn asiantuntija Michaela Moua on kritisoinut suomalaista rasismikeskustelua juuri sen pinnallisuudesta. Hänen mukaansa siinä keskitytään liikaa huutojen ja solvausten kaltaisiin konkreettisiin tekoihin. Huomiota pitäisi kuitenkin kiinnittää enemmän rakenteelliseen rasismiin, jossa yhteiskunnan rakenteiden ja instituutioiden normit, arvot ja käytännöt johtavat syrjintään ja ulossulkemiseen ilman varsinaisia rasistisia tekoja tai aikomuksia.

Rakenteellisessa rasismissa on kyse esimerkiksi siitä, että yksilöihin liitetään taustan tai ulkoisen olemuksen perusteella erilaisia mielikuvia ja stereotypioita, jotka puolestaan vaikuttavat heidän saamaan kohteluun ja mahdollisuuksiin. Jalkapalloilussa tämä voi näkyä esimerkiksi siinä, että maahanmuuttotaustaisia pelaajia kohdellaan helposti yhtenä ryhmänä, jolloin yksilöiden kannettavaksi tulevat kaikki ryhmään liitetyt niin positiiviset kuin negatiiviset mielikuvat. Suomalaisessa mediassa on esimerkiksi maahanmuuttotaustaisten pelaajien kohdalla perinteisesti korostunut näkemys taitavista mutta samalla myös kurittomista ja ailahtelevista pelaajista, kun taas kantasuomalaisten pelaajien kohdalla on alleviivattu luotettavuutta ja joukkueelle pelaamista.

Toinen rakenteellisen rasismin ulottuvuus liittyy niin kutsuttuun valkoiseen katseeseen, jossa enemmistön tapa toimia, tuntea ja ajatella näyttäytyy kyseenalaistamattomana normina. Tämä johtaa jo itsessään erilaisuuden marginalisoitumiseen, mutta myös näkemysharhaan kaikkien yhtäläisistä mahdollisuuksista. Vaikka esimerkiksi suomalaiseen seuratoimintaan ovat kaikki tervetulleita, voi pelikentille vievä tie olla toisille huomattavan paljon kuoppaisempi. Tältä osin esiin on nostettu niin taloudellisia haasteet, aiempien huonojen kokemusten nostama osallistumiskynnys, vaikeudet kaverisuhteiden solmimisessa kuin myös informaatiokatkokset niin pelaajien kuin heidän vanhempiensa kanssa. Myös erilaiset tavat pelata jalkapalloa voivat johtaa sivuraiteille. Näin ollen motivaatio tai intohimokaan ei välttämättä takaa sitä, että kaikki pelaajat olisivat samalla viivalla, vaan toisille intohimon toteuttaminen käy tietyssä ympäristössä toisia helpommin.

Kun punainen kortti ei riitä

Vaikka ketään ei siis tietoisesti syrjittäisi tai suljettaisi konkreettisesti ulos, voivat erilaiset ennakko-odotukset ja -asenteet ja omasta maailmankuvasta kumpuavat normatiiviset tekemisen tavat osaltaan vaikuttaa tilastojenkin osoittamaan tilanteeseen, jossa monet vähemmistöt osallistuvat urheilutoimintaan selvästi valtaväestöä vähemmän. Tämän vuoksi pelkkä rasismista irtisanoutuminen ei riitä, vaan sen lisäksi tarvitaan aktiivisia toimia järjestelmän sisään rakentuneiden eriarvoistavien tekijöiden purkamiseksi.

Hyvä esimerkki tällaisesta toiminnasta on vaikkapa Suomen Jalkapallon Pelaajayhdistyksen yhteistyö vastaanottokeskusten kanssa, jonka kautta on muun muassa kerätty palloja ja pelivarusteita, järjestetty turnauksia ja koulutettu vastaanottokeskusten ohjaajista pallokoulujen vetäjiä. Myös lukuisat seurat ovat ottaneet konkreettisia askeleita yhdenvertaisen osallistumisen mahdollistamiseksi järjestämällä kuljetuksia tai vaikkapa panostamalla siihen, että seurayhteisön monimuotoisuus näkyy myös joukkueen valmennus- ja johtoportaassa.

Koska rasisminvastainen työ vaatii niin aikaa, resursseja, tietoa, taitoa kuin tahtoa, olisi toivottavaa, että rasismille sanomansa ein lisäksi UEFA sanoisi myös entistä painokkaammin kyllä rasisminvastaiselle työlle. Rasistisesta käytöksestä annetut sakkotulot voitaisiin esimerkiksi ohjata entistä tehokkaammin konkreettiseen rasisminvastaiseen työhön. Samoin rasismiin syyllistyneet seurat ja pelaajat voitaisiin velvoittaa yhdenvertaista osallisuutta ja syrjinnän uhrien asemaa parantaviin toimenpiteisiin. Näin vaakakuppia saataisiin kallistettua puheista edes hieman enemmän tekojen puolelle.

Marko Kananen
nuorisotutkija
Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Kirjoitus on osa Liikuntatieteellisen Seuran keväällä 2021 julkaisemaa vierailijablogisarjaa, jossa tutkijat ja asiantuntijat käsittelevät liikunnan ja urheilun tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyviä aiheita. 

Kirjallisuutta

Ahmed, S. (2007). A phenomenology of whiteness. Feminist theory, 8(2), 149–168.

Berg, P., Lehtonen, K., & Salasuo, M. (2020) ”Siitä on pikemminkin vaiettu.” Kirjoituksia kiusaamisesta, syrjinnästä ja epäasiallisesta kohtelusta lasten ja nuorten liikunnassa ja urheilussa. Nuorisotutkimusverkoston/Nuorisotutkimusseuran verkkojulkaisuja 151. 

Kananen, M. (2020). ”Supertähden ilmaantuminen on oletettavasti vain ajan kysymys”. Kulttuurintutkimus, 37(3-4), 69–83.

Kananen, M. (2020). "He ovat pelaajina erilaisia" - maahanmuuttotaustaiset pelaajat suomifutiksen kentillä. Teoksessa Kati Kauravaara & Jouko Kokkonen (toim.) Eriarvoisuuden kasvot suomalaisessa liikunnassa. Liikuntatieteellisen seuran julkaisuja, 68–92. Artikkelikokoelman verkkoversio.

Vasantola, S. (2020) ”Antirasisti. Michaela Mouan mielestä suomalainen rasismikeskustelu on pinnallista.” Helsingin Sanomat. Verkkoartikkeli.