Pääkirjoitus: Kenen arvoilla suomalaista liikuntakulttuuria johdetaan?

Samalla luotiin Olympiakomitealle oma huippu-urheiluyksikkö.

Keskittäminen runnottiin läpi kriittiset äänenpainot sivuuttaen. Se nähtiin parhaana tapana koota urheilun ja liikunnan resurssit sekä tehostaa niiden käyttöä.

Kaikkialla ei toki nähty, eikä keskittämisen hyötyjen ymmärrys ole myöhemminkään lisääntynyt. Päinvastoin. Koko prosessin uskottavuus herättää yhä kriittisempiä kysymyksiä. Hiljalleen myös julkisesti.

Kati Lehtonen on nostanut ansiokkaasti esiin sen, että Olympiakomiteasta on tullut liikuntajärjestö, jolla ei ole enää juuri mitään sanottavaa huippu-urheilusta.

Näkemykseen on valitettavasti pakko yhtyä. Olympiakomitean identiteetti on hämärtynyt. Samalla on hämärtynyt se, millä mandaatilla komitea häärii Ikään kuin koko urheilu- ja liikuntakulttuurin johtajana. Huippu- ja kilpaurheilun arjessa lajillltot hoitavat urheilutoiminnan. Myös liikunta ja liike etenevät muista lähtökohdista kuin Olympiakomitean dynamiikalla.

Toki Olympiakomitea tuottaa aslantuntijapalvelua ja tausta resurssia, mutta perusteet sille, miksi sitä pitäisi pitää koko touhun johtajana, ovat yhä ontommat.

Etenkin kun Kansainvälisen Olympiakomitean toiminta rapauttaa ymmärrystä siihen, miksi suomalainen liikunta- ja urheilujärjestelmä on asettunut juuri olympialiikkeen sateenvarjon alle.

KOK:n rahankäytön, eettisen koodiston ja johtamiskulttuurin epämääräisyys näkyy yhä paljaammin. Se on vienyt olympiarenkailta sen erityishohdon, mikä niillä joskus oli.

Samalla kun olympialiikkeestä on tullut aidosti maailmanlaajuinen, sen johtamiseen heijastuu globaali todellisuus. Raaka realiteetti on, ettei demokratiakehitys ole aikamme maailmassa johtava trendi. Kun suurin osa valtioista ei suhtaudu ihmisoikeuksiin, eettisiin kysymyksiin tai demokraattisen ja läpinäkyvän päätöksenteon tarpeeseen kuten me pohjoisessa idyllissämme, on turha ihmetellä miksi yli 200 jäsenvaltion KOK toimii kuten se toimii.

Samasta syystä on turha elätellä toivetta siitä, että olympiasponsorit pakottaisivat olympialiikettä vanhan Euroopan arvojen muottiin. "Uudessa" maailmassa riittää jättiyrityksiä, jotka mielellään ottavat jonkin KOK:n pääsponsorin paikan, jos joku läntinen kumppani nikottelee eettisten arvojen perään.

Kaikki mikä olympialiikkeessä tapahtuu, on siksi täysin loogista. Kun näin on, olisi Suomessa syytä kysyä miksi ihmeessä suomalainen liikuntakulttuuri on organisoitu sellaisten tunnusten alle, jotka yhä vahvemmin edustavat arvomaailmaa, jota suomalainen yhteiskunta ei edusta?

On syytä ymmärtää, että pohjimmiltaan Suomen Olympiakomitea ei ole suvereeni suomalainen urheilujärjestö. Se on KOK:n paikallisyksikkö, jonka säännöt KOK viime kädessä hyväksyy. Suomalaiset KOK-jäsenetkään eivät edusta KOK:ssa Suomea, vaan KOK:ta Suomessa.

Miten ihmeessä voi olla niin, että suomalainen yhteiskunta on antanut liikuntakulttuurinsa johtajuuden tällaiselle yhdistykselle?

Jari Kupila
jari.kupila(at)lts.fi

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Liikunta & Tiede -lehdessä 5/2023 ja se on luettavissa myös pdf-muodossa.