Oppivelvollisuus pani lapset liikkeelle

Meillä on harhakäsitys menneiden aikojen lasten liikuntamääristä. Suuri osa lapsista liikkui talvella paljon vähemmän kuin voisi kuvitella. Valtaosa suomalaisista oli köyhiä, eikä likikään kaikilla lapsilla ollut kunnollisia talvivaatteita tai -jalkineita. Lapsille tarkoitettuja luistimia, suksia ja kelkkoja oli lähinnä varakkaamman väen jälkikasvulla. Kesällä liikettä kertyi paljon enemmän erilaisissa töissä ja myös ulkoleikeissä.

Oppivelvollisuus, joka koski aluksi 7–13-vuotiaita lapsi, sai nopeasti liki koko ikäluokan uudella tavalla liikkeelle. Koulumatkat oli yleensä kuljettava omin voimin jalkaisin tai hiihtäen. Hyvin harvalla lapsella oli polkupyörä 1920-luvulla. Koulukyyti oli järjestettävä, jos koulumatka oli yli viisi kilometriä.

Kansakoulua käyvien määrä kasvoi nopeasti itsenäisyyden alkuvuosina. Vuonna 1921 kansakoululaisia oli noin 300 000, noin 68 prosenttia oppivelvollisuusikäisistä. Kymmenen vuotta kansakoulun penkkejä kulutti yli 400 000 lasta. 

Liikunta oli osa opetusta kansakoululaitoksen perustamisesta eli 1860-luvulta lähtien. Toteutuksen taso oli kuitenkin vaihteleva. Oppivelvollisuuteen siirtyminen suuntasi huomiota opetussuunnitelmiin, mikä näkyi myös liikuntakasvatuksessa. Leikillä ja voimistelulla nähtiin kehittävän niin ruumiillisia kuin henkisiä kykyjä. Urheilun suosion kasvu ja seuratoiminnan levittäytyminen koko maahan tukivat osaltaan liikunnanopetusta, kun vanhempien asenteet sitä kohtaan muuttuivat myönteisemmiksi.

Koulun voi sanoa tehneen suomalaisista hiihtäjiä. Hiihto sisällytettiin opetussuunnitelmaan 1920-luvulla. Isänmaallisena ja suomalaiskansallisen pidetystä liikuntamuodosta tuli liikuntakasvatuksen ylivoimainen ykköslaji talvisin.

Hiihto korostui osin olosuhteiden pakosta. Monet koulut aloittivat tilapäistiloissa, joissa ei mahtunut liikkumaan sisällä. Pulpettivoimistelua varten olivat olemassa lehtori Fanny Stenrothin laatimia oppaita, mutta likikään kaikki opettajat eivät niistä innostuneet. Oppaiden tuhansiin nousseiden painosten perusteella voi kuitenkin olettaa pulpettivoimistelun olleen 1920–1930-luvuilla melko yleistä. Ajatuksena oli liikkua pulpettien vieressä niin ettei niitä tarvinnut siirtää seinustoille.

Syksyisin ja keväisin isommista kansakoululaisista tehtiin pesäpalloilijoita. Uusi kansallispeli levisi koulujen kautta nopeasti eri puolille Suomea. Oppilaille kertyi liikettä lisäksi välitunneilla, joilla oli aikaa erilaisiin leikkeihin. Etenkin harvaanasutulla maaseudulla koulunkäynti laajensi leikkikavereiden piiriä. Oppilaat osallistuivat myös koulun siivoukseen ja lämmittämiseen.

Ihan heti kaikki lapset eivät kouluun päässeet. Harvaanasutuilla alueilla lapset saivat pitkän matkan vuoksi vapautuksen oppivelvollisuudesta. Lisäksi siirtymäaika oppivelvollisuuteen oli pitkä. Maalaiskuntien oli järjestettävä kouluolonsa lain määrittelemiksi 16 vuoden kuluessa, kaupungeille annettiin aikaa viisi vuotta. Pääosa lapsista pääsi kuitenkin kouluun 1930-luvun alkuun mennessä. Samalla heidän elämäntapansa muuttui liikkuvammaksi.

Jouko Kokkonen
toimituspäällikkö
Liikunta & Tiede

Kirjoitus on alunperin kirjoitettu Liikunta & Tiede -lehteä 1/2021 varten.