Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoilla ei ratkaista liikkumisen kokonaisuutta

Liikuntaneuvosto on asiantuntijaelin, lausuntojen antaja ja keskustelun herättäjä. Arhinmäki toivoo neuvostossa viimeisimmän vuosikymmenen aikana vahvistuneen tiedolla johtamisen ja tutkittuun tietoon perustuvan toiminnan aseman vankistuvan edelleen alkaneella kaudella.

– Pohjaa tarjoaa liikuntapoliittinen selonteko ja erityisesti sen taustaksi koottu yhteenveto tutkimustiedosta. Itsekin olen löytänyt siitä asioita, joita en ole tullut ajatelleeksi. Vaikkapa sen, että miten tärkeää pienille lapsille on liikkuminen yhdessä vanhempien kanssa.

Arhinmäki korostaa, että VLN koostuu asiantun­tijoista, joiden pitäisi käydä keskusteluja ennen kuin ministeriö tekee päätöksiä. Neuvosto nojautuu kannanmuodostuksessaan jaostojen asiantuntemukseen ja tilattuihin tutkimuksiin. Se antaa suuntaviivoja ja ajatuksia.

– Kun pohditaan esimerkiksi liikuntapaikkaraken­tamisen tulevaisuutta, niin luonnollinen rooli on se, että VLN valmistelee pohjat, ja ministeriö tekee niiden pohjalta päätökset.

VLN:n rooliin kuuluu Arhinmäen mukaan liikunta­poliittisen keskustelun käyminen myös julkisuudessa. Sen jäsenistö muodostaa joukon, joka voi ottaa kantaa liikunnan ja urheilun ajankohtaisiin asioihin. Vaikeus­astetta lisää se, että liikuntapolitiikka näkyy vähän mediassa.

Jos mediassa urheilu­uutiset vievät valtaosan tilasta, niin eduskunnassakin on niukalti luontevia paikkoja keskustella liikunnasta. Parlamentaarinen työskentely etenee valtioneuvoston antamien lakiehdotusten tah­dissa. Budjettikeskusteluissa kulttuurille ja liikunnalle jää vähän aikaa. Keväällä 2019 hyväksytyn liikuntapoliittisen selonteon merkitys oli Arhinmäen mukaan suuri, koska sitä käsiteltiin eduskunnan täysistunnossa kahdesti.

Aika ajoin liikunta­ ja urheiluväki vetoaa puoluerajat ylittävään ”liikuntapuolueeseen”, jonka pitäisi tarttua toimeen. Arhinmäki kokee, että niin eduskunnasta kuin lukuisista valtuustoista löytyy liikuntapuolue, mutta yhtä lailla olemassa ovat esimerkiksi kulttuuri­ tai sote­puolueet. Arhinmäkikin lukee itsensä myös kulttuuripuolueeseen kuuluvaksi.

– On kansanedustajia, joiden kanssa olen lähestul­koon kaikista asioista eri mieltä, mutta liikuntakysy­myksissä saatamme olla samanmielisiä. Silloin kannat­taa tehdä yhteistyötä.

Mikä liikuttaisi murrosikäistä?

Arhinmäki korostaa etenkin lasten ja nuorten liikun­nan merkitystä niin yksilön kuin yhteiskunnan kan­nalta. Jokaiselle olisi annettava taustasta riippumatta samanlaiset mahdollisuudet harrastaa liikuntaa. Kus­tannukset on yritettävä pitää kurissa ja liikkumisen intoa tuettava etenkin murrosiässä.

– Kun olet 13–15-­vuotias, niin muutkin asiat alka­vat kiinnostaa. Harva kuitenkaan tähtää huipulle. Sa­massa vaiheessa harjoitusmäärät lisääntyvät. Jos haluaa pysyä mukana, niin on joko kilpaurheilija tai ei urheile ollenkaan. Miten pystyisimme jatkossa huolehtimaan niistä, jotka mielellään harrastaisivat seurassa, mutta eivät niin tavoitteellisesti? Onko meillä tarjota heille mitään?

Arhinmäen mukaan on tärkeää, että kunnissa tun­nistettaisiin liikuntakulttuurin muutos. Aikoinaan suositut liikuntamuodot eivät välttämättä enää innosta lapsia ja nuoria, mikä näkyy liikuntapaikoilla. Helsin­gin Eläintarhan skeittiparkissa riittää väkeä eri tavalla kuin perinteikkään urheilukentän puolella. Vastak­kainasettelu ja menneiden kaihoilu eivät kuitenkaan auta itse pääasiaa, lasten ja nuorten liikuttamista.

– Ei surkutella sitä, että entisiä menestyksekkäitä yksilölajeja ei harrasteta niin paljon kuin ennen. Näh­dään, että kiinnostus joukkue­ ja palloilulajeihin on osa yhteiskunnallista muutosta.

OKM:n toimet eivät yksi riitä koko kansan liikuttamiseen

Hallitusohjelmasta Arhinmäki nostaa esiin kaksi asiaa: Islannin mallin toteuttaminen Suomen oloihin sovel­luttuna ja jatkuvan liikkumisen ajatuksen. Suomalais­ten saaminen liikkeelle oli myös yksi liikuntapoliittisen selonteon ydinajatuksista. VLN:n teettämät liikunnan tuloskortit ovat Arhinmäen mielestä merkittävä askel oikeaan suuntaan.

– Niiden valmistelussa käytiin ministeriö minis­teriöltä läpi, mitä toimia voidaan tehdä liikkumisen edistämiseksi. Oleellista on nähdä se, että opetus­ ja kulttuuriministeriön liikuntabudjetilla ei ratkaista asi­aa, vaan se pitää nähdä laajoissa yhteyksissään.

Kansalaistoiminnan tilassa Arhinmäki näkee huo­lestuttavia piirteitä. Seuratoiminta oli aiemmin yhtei­söllisempää. Urheilu­ ja liikuntaseurat nähdään yhä enemmän palvelun tuottajina, joilta ostetaan palvelui­ta. Yhteisöllisyys ja talkoot ovat vähentyneet.

Arhinmäki myöntää, että kehityssuuntaan vaikut­tavat työelämän kiristyneet vaatimukset. Kuitenkin Ruotsissa kiinnittyminen seuroihin on vahvempaa. Lapset liitetään länsinaapurissa Arhinmäen mukaan seurayhteisöön paremmin kuin Suomessa.

– Kaikella kansalaistoiminnalla on Suomessa yhtei­nen ongelma. Aktiivitoimijat ikääntyvät, eikä uusia tule samassa suhteessa mukaan.

Huippu­urheilun rooli on Arhinmäen mukaan kahtalainen. Se tuottaa ensinnäkin esikuvia lapsille ja nuorille. Urheilumenestykset luovat myös positiivista isänmaallisuutta ja kansallistunnetta. Pirstaloituvissa yhteiskunnissa on Arhinmäen mukaan vähän asioita, jotka voidaan kokea positiivisesti kaikkia yhdistäviksi.

– Vaikka Suomea ei enää tarvitse juosta maailman­kartalle, niin urheilulla on edelleen iso merkitys yhdis­tävänä tekijänä.

Veikkaus heiluu, mutta ei kaadu

Valtion omistama peliyhtiö Veikkaus on saanut osak­seen koko kesän 2019 kovaa ryöpytystä. Sen monopo­liasema on kyseenalaistettu ennennäkemättömän tiu­kasti. Arhinmäki ei usko, että Veikkauksen yksinoikeus on murtumassa. Yhtiö on hänen mielestään kopu tellut pitemmän aikaa mainonnassaan kepillä jäätä.

– Aitoon huoleen on liimautunut mukaan niitä, joil­la on omat taloudelliset hyödyt pelissä. Yksinoikeus­järjestelmän peruste on pelihaittojen vähentäminen, ei se, että se tuottaa noin 1,2 miljardia euroa hyvää yhteiskunnalle.

Arhinmäki sanoo huomanneensa urheilupiireissä ajattelua, jonka mukaan urheilu ja liikunta saavat liian pienen osan veikkausvoittovaroista. Lyhyellä tähtäimellä siirtyminen lisenssijärjestelmään voisikin olla huippu­urheilun näkökulmasta hyvä asia. Joka tapauksessa se muuttaisi urheilulle suuntautuvien rahavirtojen suun­taa. Tällä hetkellä pääosa varoista menee Arhinmäen mukaan ruo­honjuuritasolle – kansan ja eritoten lasten ja nuorten liikuttamiseen.

– Jos meillä olisi lisenssijärjestel­mä, niin uskommeko me oikeasti, että se vähentäisi räikeää mainontaa ja pelihaittoja ja lisäisi tuottoja yhteiskunnalle. Minun vastaukseni on ”ei”. Sen vuoksi yhteiskunnalli­sesta näkökulmasta pitää puuttua ongelmiin ja Veikkauksen yli­lyönteihin. Tällä perusteella ei voi tulla siihen tulokseen, että tilanne paranisi päästämällä ulkomaalaiset markkinoille.

Veikkauksen tulos pienenee joka tapauksessa lähitulevaisuudessa.  Menetys edunsaajille on pyrittävä Arhinmäen mukaan paikkaamaan budjettivaroista. Tehtävä ei ole kui­tenkaan helppo. Pienentyneiden veikkaustuottojen rahoittaminen budjetista johtaa leikkauksiin toisaalla.

Fudiksesta nautiskelija

Arhinmäki tiedetään intohimoisek­si jalkapallon seuraajaksi ja harras­tajaksi. Fani hän kiistää olevansa.

– Fanihan suhtautuu asiaan kri­tiikittömästi ja fanaattisesti. Olen Suomen maajoukkueen ja joiden­kin seurojen kannattaja, aistija ja nauttija. Käyn aina kun mahdollista katsomassa fudismatseja, siinä näkee aina myös muuta yhteiskunnasta.

Arhinmäki arvioi käyneensä eri puolilla maailmaa noin 300–400 jalkapallostadionilla tai ­kentällä katsomassa otteluita. Viime vuo­sina hän on keskittynyt määrän sijasta laatuun. Kohteina ovat maailman TOP-­50 paikallisottelut ja MM-­kisojen pelipaikkoina olleet stadionit. Arhinmäki myöntää, että ilmastoystävällisen matkustamisen yhdistäminen jalkapallomatkailuun ei ole helppoa.

– Tämä on selkeästi musta pisteeni.

 

JOUKO KOKKONEN

Artikkeli julkaistiin ennakkoon verkossa. Paperiversiona artikkeli on saatavilla marraskuun alussa ilmestyvässä Liikunta & Tiede -lehdessä 5/2019. Artikkeli on luettavissa myös pdf-muodossa.

Kuva: Riitta-Ilona Hurmerinta, LTS.