Miten sinä voit?

Saa nähdä.

Ihmiskuntaa pyörittää niin moni virtaus, että ei niiden seassa elävä ihminen pysty hahmottamaan mikä on se olennaisin tekijä. Yksi ehdokas on silti henkinen hyvin- ja pahoinvointimme. Ihmiskunnalla on historiansa parhaat aineelliset ja tiedolliset resurssit, mutta silti se voi huonosti. Elämme mielen pahoinvoinnin aikaa.

Aiheesta on tullut median kestoaihe. Samalla alaan liittyvän yritystoiminnan, niin ehkäisevän kuin hoitavankin, määrä kasvaa.

Mutta mikä tämä mieli lopulta on? Missä kohdin ihmistä on kohta, joka voi pahoin, kun mieli voi pahoin?

Puhumme korvien välistä ja vatsanpohjasta. Meitä sattuu sydämeen ja sisuskaluihin. Muinaisessa Egyptissä sielu oli maksassa. Amerikkalaisilla on suolistotunteensa. Espanjalaisessa maailmassa sanaillaan ronskisti sukuelimistä, kun kuvataan, löytyykö mielenvoimaa vai ei. Kurkussa on joskus pala.

Mielestä on vaikea piirtää kuvaa. Sen paikkaa ei voi osoittaa. Silti se on. Kuten Paavo Nurmi asian ilmaisi: ”kaikki mitä olen, tapahtuu mielessäni”.

Miten sellaisesta voi pitää huolta, joka ei ole missään, ja silti on? Jos se väsyy, mitä kohtaa ihmisessä pitää vahvistaa? Jos se menee rikki, mitä pitää korjata?

Henkisen pahoinvoinnin asiat ovat abstrakteja ja hahmottuvat siksi möhkälemäisinä kokonaisuuksina. Todellisuus on silti monisäikeinen. Pelkästään diagnosoitavia psyykkisiä sairaustiloja on kovin monia, samoin hoitomenetelmiä. Silti helposti unohtuu, että kaikki pahoinvointi, tai vajaa hyvinvointi, ei ole sairautta.

Ihminen voi huonosti monista syistä. Siksi hyvinvoinnin puutostiloja ei pidä ohjata vain lääketieteen ratkaistavaksi. Osa ongelmista kuuluu lääketieteen karsinaan, kaikki eivät.

Mikään yksi asia ei näitä ongelmia ratkaise, mutta yhden perusasian voisimme jokainen opetella läheisillemme – ja samalla itsellemme – tekemään. Samoin kuin lämmin pusero varustaa talven tuuliin ja flunssaa vastaan, yksi perusvaruste olisi hyvä pitää aina mukana mielen hyvinvointia tukemassa.

Mitä jos kysyisimme toisiltamme vähän useammin, miten sinä voit tänään? Ja aidosti kuuntelisimme mitä toinen sanoo?

Kaikki ei puhumalla korjaannu, ammattiapuakin tarvitaan, mutta moni kuorma puolittuu ihan vain sillä, että joku huomaa meidän olevan olemassa. Moni mielen ongelma liittyy vaikeuksiin kohdata toinen ihminen. Puuttuu kokemuksia siitä, että jaettu ilo tuplaantuu ja jaettu suru puolittuu. Puuttuu tunne siitä, että iloja ja suruja voi jakaa ihan arjessakin.

Aikamme ilmiö on sekin, että ohjaamme arjen haasteita ammattilaisen ratkaistavaksi. Ulkoistamme siivoukset ja pihatyöt, ruokaa tuodaan kotiovelle. Unohdamme, että monessa arkitilanteessa voisi toimia myös itse. Yksi tapa nimetä aikaamme voisikin olla vastuiden siirtelyn aikakausi.

Toki henkisen pahoinvoinnin purkamisessa ammattiapukin on monessa kohdin tarpeen, mutta sekin tarve huomataan usein vasta kun joku arjessa vointiamme kysyy.

Mitä jos tämän luettuasi pyytäisit lähimpänä istuvan työkaverin hörppäämään kupillisen toimiston pahaa kahvia – tai soittaisit jollekin niistä kavereista, joille olet niin pitkään aikonut soittaa sitten joskus?

Jari Kupila

Liikunta & Tiede -lehden päätoimittaja
jari.kupila(a)lts.fi