Blogi
Kirjoittaja:
Vilja Sipilä, liikuntatieteiden erityisasiantuntija, LTS
Julkaistu:
14.04.2020
Miten rakennamme liikuntakenttää koronaviruskriisin jälkeen?
Näin sosiaalisen eristäytymisen aikana, kun oman kodin sisällä on ehtinyt kiertää lenkkiä jo puolimaratonin verran, huomaa pohtivansa terveyttä. COVID-19 koskettaa kaikkia ikään, sukupuoleen, taustaan tai toimintakykyyn katsomatta. Koronavirus ei ole ehkä onneksi iskenyt omalle kohdalle, mutta melkein kaikilta löytyy sairastuneista jo tuttuja.
Yhteiskunnan poikkeustila on ilman tartuntaakin pakottanut ajattelemaan omaa terveyttään ja suhdettaan liikunnan harrastamiseen. Terveys ja toimintakyky ovat asioita, joita helposti pidetään itsestään selvinä, ennen kuin ne otetaan pois.
Monille liikunnan harrastamisen esteet ovat kuitenkin arkipäivää. Näille koronavirus ja sen tuomat rajoitukset ovat tehneet liikunnan harrastamisesta entistä haastavampaa. Monille riskiryhmille, kuten ikääntyneille ja toimintarajoitteisille, liikkumisen merkitys oman itsenäisen toimintakyvyn kannalta on vieläkin tärkeämpää kuin perusterveelle työikäiselle. Nyt viruksen uhatessa kaikkia, voimme asettua heikommassa asemassa olevien henkilöiden kenkiin. Mitä, jos minä en voisi harrastaa liikuntaa samalla tavalla kuin olen aina tottunut? Mitä jos harrastamiselle olisi aina jotain esteitä? Henkisiä, fyysisiä tai sosiaalisia.
Vaikka elämme vielä kriisin keskellä, se tulee kuitenkin jossain vaiheessa väistymään. Katse on hyvä siirtää kohti tulevaa. Epidemian jälkeen joudumme rakentamaan monia asioita uudelleen. Jälleenrakentaminen koskettaa myös liikuntakenttää. On hyvä pohtia, millaiselle arvopohjalle haluamme jatkossa rakentaa liikunnan ja urheilun kulttuuria.
Haluammeko palata takaisin entiseen vai voimmeko tehdä jotain paremmin? Voisiko kriisiä käyttää hyväksi paremman liikunta- ja urheilukulttuurin luomiseksi? Olisiko tässä mahdollisuus muuttaa kurssia ja ottaa kantavaksi visioksi yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, kuten pitkää on yritetty. Liikunta- ja urheiluseurat voisivat ottaa muutoksentekijän roolin ja osoittaa, että terveys ja liikunnan harrastamisen on kaikkien oikeus.
Urheilu ja liikunta voivat palvella ja tukea yhteiskuntaa yhteiskunnallisten tavoitteiden saavuttamisessa. Monet suomalaiset liikuntaseurat ja järjestöt ovat tarttuneet kriisin asettamaan liikunnan harrastamisen haasteeseen internetin ja sosiaalisen median välityksellä. Ne ovat lisänneet tietoisuutta liikunnan merkityksestä, rohkaisseet ihmisiä pysymään terveinä ja aktiivisina kotioloissa – ja mahdollisuuksien mukaan lähiympäristössä.
Monet liikunta- ja urheiluseurat ovat kuitenkin joutuneet hankalaan tilanteeseen ja useat ovat joutuneet lakkauttamaan toimintansa. Nyt jos koskaan on hyvä pohtia uudenlaisia yhteistyömalleja ja laajentaa tarjontaa rohkeasti myös riskiryhmille ja niille, joille rajoitteet ovat olleet arkea.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on ehdottanut koronaviruksesta aiheutuvien vaikutusten vähentämiseksi liikunnan ja urheilun alalle 19,6 miljoonan euron määrärahalisäystä. Lisäys mahdollistaa avustusten myöntämisen urheilu- ja seuratoiminnan sekä liikunnan koulutuskeskusten toiminnan turvaamiseksi. Tästä määrärahasta riittää varmasti euroja kaikille avoimen liikuntakentän rakentamiseen.
Blogitekstin kirjoittaja: Vilja Sipilä, liikuntatieteiden erityisasiantuntija, LTS
Taustamateriaalia:
-
David S. Evangelista, President and Managing Director, Special Olympics Europe Eurasia. Sport and Development 7.4.2020. COVID-19 teaches us about the need for a unified approach to health. [lue uutinen]
-
Dr. Ben Sanders, Senior Consultant Sport and Development. 6.4.2020. Is it time for sport to change? [lue uutinen]
-
Olympiakomitea 20.03.2020. Koronavirusepidemialla merkittävät taloudelliset vaikutukset liikuntaan ja urheiluun. [lue uutinen]
-
Opetus- ja kulttuuriministeriön uutinen 3.4.2020. Liikunta- ja urheiluseurat käynnistäneet ripeästi etäharrastamisen ja -valmennuksen. [lue uutinen]
-
Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote 8.4.20. Toisessa lisätalousarvioesityksessä ehdotetaan lisärahaa koronaviruksen vaikutuksiin erityisesti kulttuurin ja liikunnan toimialoilla. [lue tiedote]