Miltä tämän päivän liikunta näytti 1990-luvun alussa?

Liikunta 2025 skenaariot -raportti hahmotteli kaksi näkymää vuodelle 2025. Määrävuosi on niin lähellä, että skenaarioiden toteutumista voi jo tarkastella. Samalla on hyvä muistaa kyseessä olevan tulevaisuuden mahdollisten kehityskulkujen perusteltu esitys, ei ennustus.

Raportin tiivistelmä on niin hyvin laadittu, että sen pohjalta uskaltaa pohtia tulevaisuudennäkyjen osuvuutta. Toisessa skenaariossa liikunta kehittyy yksilökeskeisessä ja toisessa yhteisöllisesti suuntautuneessa yhteiskunnassa. Yksilökeskeisessä yhteiskunnassa arvot ovat perustuvat aineellisiin hyötyihin ja kulutukseen. Kulttuuri ja sen mukana liikunta näyttivät pirstaloituvan tässä kehityskulussa.

”Liikunnan motiiveina korostuvat kilpailu, terveys ja sosiaalinen erottautuminen. Lisääntyvästä vapaa-ajasta käytetään kasvava osuus liikuntaan. Nuorten keski-ikäisten ja naisten liikuntaharrastus lisääntyy voimakkaimmin. Liikunnan lajivalikoima monipuolistuu jatkuvasti kansainvälisten vaikutteiden levitessä. Liikunta harrastus siirtyy kasvavassa määrin alkuperäisestä luonnonympäristöstä voimakkaasti rakennettuun ympäristöön ja sisätiloihin. Liikuntapaikkoja kehitetään viihtyisiksi vapaa-ajan monitoimikeskuksiksi.”

Yhteisöllisesti suuntautuneessa yhteiskunnalle ominaisia ovat yhteisöllisyys, osallistuminen ja omaleimaisuus. Yhdessä viihtyminen on ihmisille tärkeää.

”Liikuntaa harrastetaan yhä enemmän perheen parissa ja osana muuta toimintaa. Perinteiset kansalliset liikuntalajit pysyvät suosittuina. Ihmisten keskimäärin liikuntaan käyttämä aika pysyy nykyisellä tasolla. Liikunta tavoittaa parhaiten lapset ja nuoret. Luonnonympäristön laadun heikentyminen ja ilmaston lämpeneminen voivat vähentää aikuisten liikuntaharrastusta etenkin talvella.”

Kumpikaan skenaario ei ole toteutunut sellaisenaan, mutta liikuntakulttuurin kehitys on kulkenut voittopuolisesti yksilökeskeiseen suuntaan. Uusia liikuntamuotoja tulee jatkuvalla syötöllä ja vanhoja tuunataan. Osasta liikuntapaikoista on tullut viihdekeskuksia. Liikunnalla erottaudutaan ja rakennetaan omaa identiteettiä. Liikunnan kokonaismäärään tarjontakirjon laajentuminen ei ole kuitenkaan vaikuttanut. Hetki muotihuumaa seuraa uusi. Ja terveyspuhetta ja liikunnan oikeuttamista terveydellä on riittänyt yllin kyllin.

Luontoympäristöjen suosio on toisaalta kasvanut ja on talvisinkin korkea, jos lunta on. Kansalliset liikuntalajit hiihto ja pesäpallo ovat pitäneet pintansa. Perhekeskeistä liikuntaa ei juurikaan ole, ellei siksi lasketa vanhempien lisääntynyttä kuljetusapua ja halua seurata sekä myös kommentoida etenkin alakouluikäisten harrastuksia. Toki erilaisten alle kouluikäisille suunnattujen lasten ja vanhempien yhteisten liikuntakerhojen määrä on kasvanut.

On myös helppo huomata, että kaikkia liikuntakulttuurin vaikuttavia tekijöitä ei ole ollut mahdollista ennakoida. Maahanmuuton vaikutusten arviointi on jäänyt kokonaan skenaarioiden ulkopuolelle. Suomessa oli 1980-luvun lopulla vielä hyvin vähän muualta maailmasta muuttaneita ihmisiä. Älylaitteiden tuloa osaksi liikuntaa ei voinut ennakoida, kun puhelimet eivät vielä kulkeneet taskussa. Suomen 1990-luvun alussa kokeman talouden romahduksen vaikutuksia oli myös mahdotonta nähdä. Ne jakoivat kansan aikaisempaa selvemmin hyvä- ja huonotuloisiin, mikä on heijastunut osaltaan liikunnan harrastamiseen.

Yleiskuva on hyvin tunnistettava, jos ottaa karkeasti arvioiden kaksikolmannesta yksilökeskeisestä skenaariosta ja loput yhteisöllisesti suuntautuneesta tulevaisuusnäystä. Teoksesta saa myös yleiskäsityksen 1980-luvun lopun liikuntapoliittisesta ajattelusta.

LTS:n ja Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen yhteisponnistuksen jälkeen Suomessa ei ole kurotettu yhtä pitkälle liikunnan tulevaisuuteen, eikä edes lähemmäksi. Liikuntapoliittiseen selontekoon sisältyi toki 2020-luvun hahmottelua valtion liikuntahallinnon näkökulmasta. Muutoin liikuntakulttuurissa mennään eteenpäin päivä kerrallaan.

Olisiko jo aika katsoa tulevaisuuteen? Neljännesvuosisata eli vuosi 2050 voisi olla sopiva tarkastelukohde. Ja välipisteitäkin voisi asettaa vaikka puoleen matkaan. Kun valtion liikuntarahoitus siirtyy osaksi budjettia ja kunnissakin katsotaan eurojen vaikuttavuuden perään, niin liikuntaväenkin on syytä pystyä sanomaan, miksi rahoitus on tarpeen. Kansanterveyteen ja kasvatuksellisuuteen vetoaminen voi vielä toimia jonkin aikaa, mutta laaja-alaisempien perustelujen tarve kasvaa. Liikuntakulttuurinkin olisi asetettava muitakin kuin mitalitavoitteita.

Jouko Kokkonen

Kaj Mäntylä, Teijo Pyykkönen, Joel Juppi & Timo Sneck. Liikunta 2025 skenaariot. Suomalaisen liikuntakulttuurin kehityssuunnat yhteiskunnan muuttuessa. Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu n:o 122. Helsinki 1990. Saatavissa painettuna.