Millainen elinympäristö liikuttaa ja tukee hyvinvointia parhaiten?

Elinympäristöjen vaikutusta asukkaiden terveyteen ja hyvinvointiin on tutkittu laajasti jo pitkään. Perinteinen tutkimus keskittyi tutkimaan ympäristön negatiivisia terveysvaikutuksia, kuten saastumisen aiheuttamia terveysongelmia. Ympäristöterveydenhuollosta on tullut osa vakiintuneita kansallisia toimia, joilla pyritään lisäämään väestön hyvinvointia ja terveyttä. Viime vuosikymmeninä tutkimus on laajentunut koskemaan myös ympäristön terveyttä edistäviä piirteitä. Samalla ympäristön terveysvaikutusten tutkimuksen alalle on tullut uusia tieteenaloja, kuten esimerkiksi yhdyskuntasuunnittelu.

Ympäristön terveyttä edistävien piirteiden tutkimuksessa on kaksi päälinjaa. Yhtäältä viherympäristöt edistävät hyvinvointia ja elvyttävät stressin vaikutuksia. Toisaalta tiiviisti rakennettu elinympäristö edistää aktiivista arkea. Tutkimusnäyttö viherympäristöjen positiivisesta vaikutuksesta terveyteen on lähes aukoton, sillä sitä on tutkittu sekä kansainvälisesti että Suomessa varsin paljon (esim. Korpela ym. 2017). Sen sijaan aktiiviseen elämäntapaan ja arkiliikkumiseen liittyvä tutkimus on vasta viime vuosina täydentänyt ymmärrystämme ympäristöjen moninaisista terveysvaikutuksista.

Saavutettava ja kaupunkimainen ympäristö liikuttaa

Sallisin ym. (2016) mittava tutkimus kymmenessä maassa paljasti, että alueen asukastiheys, julkisen liikenteen pysäkkitiheys, risteystiheys ja puistojen määrä ennustivat lisääntynyttä fyysistä aktiivisuutta. Pitkälti samoihin tuloksiin päädyimme omassa hankkeessamme, joka koski ikääntyvien asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia edistävää yhdyskuntarakennetta Suomessa. Pystyimme osoittamaan, että arkisen aktiivisuuden lisääntyminen terveysvaikutuksineen ilmeni riippumatta siitä, oliko yksilö erityisen liikunnallinen tai kiinnostunut oman hyvinvointinsa vaalimisesta (Laatikainen, 2019). Kaupunkimainen, saavutettava ja palveluiltaan monipuolinen elinympäristö saa siis sohvaperunankin liikkeelle.

Tuoreessa pääkaupunkiseudulle sijoittuvassa tutkimuksessa paneuduttiin puolestaan tarkastelemaan eri asukasryhmien vaihtelevia tapoja käyttää erilaisia elinympäristöjä (Hasanzadeh ym. 2020). Asukkaiden itse kartalle raportoimien arki- ja vapaa-ajan paikkojen avulla selvisi, että jotkut asukkaat elivät yksinapaista, monosentristä lähielämää, jossa arki nivoutuu yhden paikan – tavallisesti kodin – ympärille. Toinen ryhmä koostui kaksinapaista, bisentristä arkea viettävistä, jolloin toinen keskittymä on usein työpaikka. Löytyipä vielä moninapaista, polysentristä elämääkin viettäviä asukkaita, joiden arki jäsentyi kolmen tai useamman kiintopisteen ympärille. Monesti mökki tai kakkosasunto on yksi näistä kiintopisteistä. Tutkimuksessa kävi ilmi, että nuorten aikuisten arki oli useimmiten moninapaista ja ikääntyvien yksinapaista (Hasanzahed ym. 2020). Yhteen kiintopisteeseen keskittyvä elinpiiri liittyi lisääntyneeseen liikkumiseen aktiivisilla kulkumuodoilla ja moninapainen elinpiiri puolestaan motorisoituun liikkumiseen. 

Kuva 1. Monosentrinen, bisentrinen ja polysentrinen elinpiiri

Koetun terveyden näkökulmasta ei ole yhdentekevää jäsentyykö arki yksi-, kaksi- tai moninapaiseksi. Sekä nuorilla aikuisilla että ikääntyvillä yksinapaisuus oli yhteydessä parempaan koettuun terveyteen. Lähielämää viettävät kokivat itsensä muita terveemmäksi, mikä voi liittyä siihen, että heidän arkensa koostuu pitkälti aktiivisesta arkiliikkumisesta. Sen sijaan koetun elämänlaadun suhteen ryhmät erosivat: nuorilla yksinapaisuus ja ikääntyneillä moninapaisuus oli yhteydessä parempaan koettuun elämänlaatuun. (Hazansadeh ym. 2020).

Liikkumattomuus ratkaistaan arjen ympäristöissä

Nykypäivän tyypilliset hyvinvoinnin ja terveyden haasteet, kuten liikkumattomuus ja monet elintapasairaudet, haastavat suunnittelemaan kaupunkeja nimenomaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen näkökulmasta. Koska yksilön terveyskäyttäytymiseen vaikuttavat fyysisten, psyykkisten ja sosio-ekonomisten tekijöiden lisäksi myös fyysinen, sosio-kultuurinen sekä poliittinen ympäristö, kaupunkiympäristöistä pitää entistä paremmin kyetä tunnistamaan tekijöitä, jotka vaikuttavat myönteisesti hyvinvointiin ja terveyteen.

Ramezanin kumppaneineen (2020a) pääkaupunkiseudulla toteuttama tutkimus antaa rohkaisevaa näyttöä siitä, että asukkaiden elämäntapa ei ole kiveen kirjoitettu. Tutkimuksessa seurattiin asukkaita, jotka olivat hiljattain muuttaneet uudentyyppiselle asuinalueelle.  Muuttuva ympäristö vaikutti auton ja polkupyörän omistamiseen, elinpiirin laajuuteen ja liikkumistottumuksiin. Samalla muuttuivat liikkumista koskevat asenteet. Liikkumistottumusten muutokset olivat omiaan vahvistamaan asennemuutoksia.

Tutkimus osoittaa, että niin kutsuttu tuuppaus voi toimia ja asenteet voivat muuttua ympäristön vaihtuessa. Samalla tulokset viittaavat siihen, että ympäristö ohjaa luultua enemmän käyttäytymistä. Myös ympäristönvaihdos voi johtaa käyttäytymisen ja asenteiden muutokseen, ei välttämättä aina toisin päin.

Globaalit, valtavat ympäristöongelmat tekevät kuitenkin mahdottomaksi elinympäristön laadun kehittämisen yksinomaan ihmisten toiveista, elämänlaadun ehdoista tai edes terveysvaikutuksista käsin. Toisaalta ekologiset ratkaisut eivät toteudu tai toimi toivotulla tavalla ilman että niitä kehitettäessä on huomioitu asukkaiden toiveet ja arki. Meidän tulee pystyä kehittämään ratkaisuja, jotka ovat samalla sekä ekologisesti kestäviä että asukkaiden hyvinvointia ja elämänlaatua edistäviä. Tällaisten win-win-tyyppisten ratkaisujen tutkimus on vasta alkutekijöissään.

Rohkaisevaa on, miten kaupungistuminen voi parhaimmillaan edistää kestävää arkiliikkumista ja sitä kautta terveyttä. Urbaanilla elinympäristöllä ja siihen liittyvillä elämäntavoilla on kuitenkin ainakin kaksi potentiaalista ongelmaa kestävän arjen edistämisen näkökulmasta. Toinen liittyy lisääntyviin lentomatkoihin ulkomaille  (Czepkiewicz ym. 2020). Ulkomaanmatkat ovat tärkeä osa kosmopoliittista, kaupunkilaisten elämäntapaa. Toinen ongelma liittyy kulutusorientoituneen elämäntavan lisääntymiseen urbaanissa ympäristössä (Ottelin ym. 2019).

Hyvinvointi koronapandemian aikana

Ajankohtainen kysymys on, miten elinympäristö voi edistää hyvinvointia pitkittyneen pandemian aikana. Vastikään julkaistussa tutkimuksessamme seurasimme asukkaiden vapaa-ajanviettoa ennen koronaa ja sen aikana (Korpilo ym. 2021). Ei ollut yllättävää huomata, että ihmiset käyttivät ensimmäisenä koronakeväänä vuonna 2020 entistä aktiivisemmin lähiviheralueita virkistymiseen, kun ravintolat, museot ja liikuntakeskukset olivat kiinni.

Löysimme kaksi ryhmää, joiden viherympäristöjen käyttötavat erosivat tosistaan. Vähemmistö ihmisistä käytti jo ennestään aktiivisesti viheralueita. Tämä ryhmä hakeutui yhä kauempana sijaitseville luontoalueille – ehkä löytääkseen kaipaamaansa luonnon rauhaa samalla kun enemmistö oppi käyttämään entistä aktiivisemmin lähiviheralueita.  On kiinnostavaa seurata, säilyvätkö korona-aikana omaksutut käyttäytymismallit myös pandemian jälkeen.

Pandemia nosti esiin myös erään ympäristöterveyden osa-alueen, joka on jäänyt liian vähälle huomiolle viime vuosikymmeninä: elinympäristön kyvyn tukea sosiaalista hyvinvointia. Pandemia-aikana yksinäisyys ja sosiaalisten kontaktien rajoittuminen lähipiiriin ovat nousseet ennennäkemättömälle tasolle.

Tiedämme, että satunnaiset kohtaamiset ja spontaani yhdessäolo on tärkeää hyvinvoinnin kannalta. Tämäntyyppistä yhteisöllisyyttä syntyy ennakoimattomissa, arkisissa tiloissa ja tilanteissa. Laadukas ympäristö houkuttelee istuskelemaan, nauttimaan auringosta tai pysähtymään juttusille naapurin kanssa. Olisi aika tutkia tarkemmin, miten rakennamme myös sosiaalista hyvinvointia tukevaa ympäristöä, joka kantaa erilaisten kriisien yli.

Tiina Rinne
rakennetun ympäristön post doc -tutkija
Aalto-yliopisto

Marketta Kyttä
maankäytön suunnittelun professori
Aalto-yliopisto