LTS 90 osa 2

LTS alkoi valmistella 1960-luvun puolivälissä liikuntapoliittisia neuvottelupäiviä. Ajatusta kehitteli muun muassa opetusministeriöön liikunta-asioiden esittelijäksi vuonna 1962 nimitetty Heikki Klemola, joka oli päässyt LTS:n jäseneksi neljä vuotta aiemmin. Lisäpontta antoivat vuonna 1965 järjestetyt kulttuuripoliittiset neuvottelupäivät.

Syyskuussa 1967 järjestetyt liikuntapoliittiset neuvottelupäivät kokosivat yhteen liikuntakulttuurin vaikuttajat. Miesvaltaisen osanottajajoukon seasta erottui muutama nainen. Päivät toivat liikunta-sanan suomalaisten huulille. Lopuksi annettu julkilausuma on LTS:n laatimista kenties eniten suomalaiseen yhteiskuntaan vaikuttanut. Kannanotto teki näkyväksi liikuntakulttuurin kolmijaon kilpaurheiluun, kuntoiluun ja liikuntakasvatukseen.

Päivien järjestämistä helpotti oleellisesti ensimmäisen täysipäiväisen pääsihteerin palkkaaminen, johon OPM myönsi varat vuonna 1967. Tehtävässä aloitti 31-vuotias voimistelunopettaja Joel Juppi, joka pysyi seuran miehenä eläkevuosiinsa saakka. Keskustalainen Juppi tuli tunnetuksi pelimiehenä, joka panosti erityisesti yhteyksiin opetusministeriöön ja Jyväskylän yliopistoon.

Liikuntapoliittiset neuvottelupäivät palvelivat OPM:n tarpeita. Ministeriössä alkoi toimia vuonna 1966 Heikki Klemolan johtama urheilu- ja nuorisotoimisto (UNO). UNO otti Klemolan johdolla roolin liikuntapoliittisena keskustelijana ja linjanvetäjänä. LTS sopi kumppaniksi ja tarpeen tullen työrukkaseksi.

LTS:n jäsenyys muuttui avoimeksi kaikille halukkaille vuoden 1967 sääntömuutoksella. Jäsenmäärä alkoi kasvaa ja oli 1970-luvun alussa noin 250. LTS perusti myös alaosastoja, joita toimi muun muassa Jyväskylässä, Turussa ja lyhyen aikaa Vierumäelläkin. Jäsenmäärä kasvoi vauhdilla etenkin 1970-luvun puolivälistä alkaen ja oli vuonna 1982 jo yli 900.

Tasavallan presidentti Urho Kekkonen sai Suomen liikunta- ja urheilukirjallisuus 1945–1967 -teoksen ensimmäisen kappaleen talvella 1971. Lähetystöön kuuluivat (vas.) Sakari Laurila, Aarni Koskela, bibliografian koonnut Erkki Vaisto, puheenjohtaja Castor Lindqvist, pääsihteeri Joel Juppi (Lindqvistin takana), Kainu Mikkola ja Reijo Vartia. Kuva: LTS:n arkisto.

Porvarit ja radikaalit

Osa nuoremmasta liikuntatutkijapolvesta liittyi yhteiskuntaradikaalien rintamaan, mikä johti yhteenottoon perinnetietoisen jäsenistön osan kanssa. Ajan henkeen kuului porvarillisen hegemonian haastaminen. Radikaalien mielestä LTS:n ”250-päinen porvarillis-liberaalinen jäsenkunta” ei edustanut kaikkia kansalaisryhmiä. ”Liikuntatieteellinen Salaseura” ei muuttunut heidän mielestään riittävän nopeasti.

Seuran kuukausikokouksissa oli sähköinen tunnelma ja Stadionin palstoilla kipinöi. Risto Telama on muistellut, miten jyväskyläläiset ajoivat Helsinkiin kuukausikokouksiin – ja kokouksen päätyttyä takaisin. Väkeä oli paikalla 30–40 henkeä ja väittely kävi ajoittain kuumana.

Seura leimautui 1970-luvulla huippu-urheilun vihaajaksi, vaikka kyse oli pikemminkin kärkevästä arvostelusta. Koventuvan kilpailun kritiikki yhdisti poliittisesti eri tavoin ajatelleita yhteiskunta- ja käyttäytymistieteilijöitä.

Liikuntakulttuurista ja alan tiedepolitiikasta käytyihin keskusteluihin LTS syötti koko ajan uusia aiheita. Seura toi esiin erityisliikunnan tarpeet jo 1960-luvun lopulla, mikä johti kokeilutoiminnan käynnistämiseen vuonna 1976. Se kiinnitti huomiota mielenterveyden ja liikunnan yhteyksiin – tässä aihepiirissä on edetty paljon hitaammin kuin erityisliikunnassa. Suunnittelu oli pop 1960–1970-luvuilla myös LTS:n tilaisuuksissa. Vuonna 1971 seura osallistui vahvasti ensimmäisen liikuntatieteellisen tutkimuksen kehittämissuunnitelman laatimiseen.

Kalle ja Maija Könkkölä (etualalla oikealla) osallistuivat erityisryhmien liikunnan arviointiseminaariin Hyvinkäällä huhtikuussa 1979. Kuva: Hannu Mikkola/LTS:n arkisto.

Liikuntalaki ainakin tarvitaan

Ajan henki vaati laatimaan 1970-luvun alussa periaateohjelman. LTS julisti, että ”seuran tuli toiminnallaan pyrkiä edistämään ihmisten hyvinvointia ja sen mahdollisimman tasaista jakautumista. [...] Liikkuminen oli sisällytettävä ihmisen biologisiin perustarpeisiin.”

Nuorisotyölaki tuli voimaan vuonna 1972, mikä havahdutti liikuntaväenkin hakemaan säädöspohjaista selkänojaa. LTS toimi aloitteentekijänä. Marraskuussa 1972 kuukausikokouksen aiheena oli liikuntalaki, jonka valmistelua osanottajat halusivat kiirehtiä. Seuran lähetystö vei julkilausuman opetusministeri Marjatta Väänäselle.

Hallinnon rattaat alkoivat pyöriä, kun liikuntalakikomitea ryhtyi valmistelemaan mietintöään vuonna 1976. Paavo Pekkasen johtama työ kesti kolme vuotta, sillä poliittisia intohimoja määritellä liikuntaa ja urheilua sekä julkisen vallan roolia riitti. Tuloksena oli edelleen järjestäytyneessä liikuntakulttuurissa vaikuttava kolmijako: valtio rahoittaa, kunnat mahdollistavat ja järjestöt liikuttavat.

Liikuntalaki tuli voimaan vuoden 1980 alussa. Lain toteuttamisen takasivat veikkausvoittovarat, joiden karttumistahti oli noussut uudelle tasolle Veikkauksen tuotua pelimarkkinoille loton vuoden 1971 alussa. Myös LTS:lle lohkesi isompi siivu yhteistä veikkaushyvää. Seuran henkilöstömäärä alkoi kasvaa ja oli 1970-luvun lopussa jo yhdeksän työntekijää.

LTS:n julkaisutoiminta lisääntyi kappale- ja sivumääräisesti 1970-luvulla ripeää tahtia. Seminaariraportteja valmistui säännöllisesti ajalle ominaisesti koruttomina monisteina. Vuosittaisen tutkimussadon paketoineet Liikuntatieteellinen tutkimus Suomessa (”LITSU”) ja Current research in physical research in Finland (”CURRE”) alkoivat ilmestyä. Molempien julkaisujen elinkaari jatkui 1990-luvun alkuun.

Linjoja 1980-luvun liikuntapolitiikalle

Liikuntapolitiikan kentällä LTS kuului 1970-luvulla johtaviin pelintekijöihin. Se järjesti Espoon Matinkylässä marraskuussa 1976 neuvottelupäivät, joiden aineena oli 1980-luvun liikuntapolitiikka. Osallistujien ja alustajien kirjo oli laaja, mikä heijasteli 1970 luvun konsensushenkeä. Suomi haki yhteistä linjaa eri elämänalueilla, eikä liikuntakaan halunnut jäädä sivustakatsojaksi. Edustettuina olivat urheilun keskusjärjestöt SVUL, TUL, TUK, Palloliitto ja CIF. Puheenvuoron saivat myös työantajien ja ammattiyhdistysliikkeen edustajat.

Eri alojen asiantuntijat hahmottelivat neuvottelupäivillä seuraavan vuosikymmenen laajempia näkymiä. Aikansa johtaviin sosiologeihin kuulunut professori Yrjö Littunen Tampereen yliopistosta korosti aineellisten ja teknologisten voimavarojen ja yhteiskunnallis-kulttuuristen tekijöiden yhteisvaikutuksen vaikuttavan ratkaisevasti etenkin pienten maiden menestymiseen. Taloudellisen suunnittelukeskuksen johtaja Eero Tuomainen piti tärkeänä, että ihmisillä on mahdollisuus riittävään vapaa-aikaan ja virkistäytymiseen. Tuomainen arvioi virkistys- ja huvittelukulutuksen kasvavan kymmeneen prosenttiin yksityisistä kulutusmenoista.

Kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Aho otti esiin kouluja työpaikkaliikunnan väliset kytkennät. Hänen mukaansa tulisi selvittää ”miten koulun liikuntaohjelma kykenee parhaiten palvelemaan kouluajan jälkeistä liikuntaa ja erityisesti työpaikoilla tapahtuvaa tai työhönsidonnaisuusaikaan liittyvää virkistys- ja kuntoliikuntaa”.

Liikuntapolitiikan linjoja vedettiin miehisesti. Alustajia oli 48, heistä naisia neljä. Sama päti liki 170 henkilön osallistujajoukkoon, josta nelisentoista prosenttia oli naisia. Päiville osallistui myös LTS:n perustajajäsen Saima Tawast-Rancken, joka oli tuolloin 76-vuotias. Neuvottelupäivien esitelmät, keskustelut ja työryhmien raportit LTS julkaisi 327-sivuisena kirjana.

Jouko Kokkonen

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Liikunta & Tiede -lehdessä 2/2023 ja se on luettavissa myös pdf-muodossa.

 

​​​​​​​