Lisää rahaa urheilulle tänään, huomenna ja ylihuomenna – mistä ja miten paljon?

Vaalit ovat saaneet urheilu- ja liikuntaväen aktivoitumaan omine vaatimuksineen tai toiveineen tulevaa eduskuntaa valittaessa ja hallitusohjelmaa tehtäessä. Kävin läpi Olympiakomitean sisällöltään varsin perusteellisen tietopaketin, manifestin ja olin myös paikalla seminaarissa, jossa näistä toiveista puhuttiin. Valtion liikuntaneuvosto esitteli oman toivelistansa jo viime vuoden syksyllä. Niissä oli aika paljon yhteistä.

Olympiakomitean seminaarissa ei puhuttu politiikkaa eikä se kohdistunut juuri millään tavalla vaaleihin valmistautuviin ehdokkaisiin tai puolueisiin. Seminaarin perusteella en ehdokkaana olisi saanut mitään vietäväksi omaan puoluetoimistooni.

Tietopaketteihin ja manifesteihin sisältyy valtavasti toiveita, mutta mistään en löytänyt selkeää poliittisen valmistelun ja päätöksenteon polkua. En myöskään nähnyt esitystä tarvittavan rahoituksen määrästä tai rahoituslähteistä. Eduskuntavaaliehdokkaana pääni olisi pyörällä enkä silti osaisi kertoa puoluejohdolle, miten paljon ja mistä rahaa löytyisi näihin hyviin asioihin. Oletushan on, että kansanedustajat kaivavat rahoituksen valtion budjetista.

Takinkääntäjä

Jälkimmäistä ongelmaa yritin selventää edellisessä blogitekstissäni. Kerroin, mistä sote-uudistuksen ja Veikkaus-sidonnaisuuden jälkeisessä ajassamme olisi löydettävissä resursseja liikkumisen edistämiseen ja syrjäytymisen estämiseen. Rahoituksen määrän arvioiminen ja suuntaaminen eri ministeriöille olisi sitten poliittisten puolueiden, alhaalta päin tulevan kansalaiskeskustelun tai painostuksen ja avoimen julkisen keskustelun kautta tapahtuvan poliittisen toiminnan tulos.

Muutin mieltäni – käänsin takkini jälleen kerran – kuultuani, ettei esimerkiksi vaalikoneissa (itse en käytä) ole juuri lainkaan aiheeseen tai edes kolmannen sektorin toimintaan kohdistuvia kysymyksiä. Teijo Pyykkönen on sivunnut rahoitusaihetta blogitekstissään ”Voittaako seksi jälleen?". Itse tartun asiaan hyvinkin konkreettisesti.

Hyvinvointiyhteiskunnan suunnan kääntäjät

Vaaleihin mennään kiinnostavista talouspoliittisista asetelmista, joita Sixten Korkman on oivaltavasti tuonut esiin Helsingin Sanomien kirjoituksissaan. Vaaleihin lähdetään talouspoliittisesti ja jopa yhteiskuntapoliittisesti mielenkiintoisesta tilanteesta, koska joudumme päättämään jopa siitä, minkälainen suomalainen hyvinvointiyhteiskunta meillä tulevaisuudessa ja tulevilla sukupolvilla on.

Liikkumisen edistäminen ja syrjäytymisen estäminen ovat keskeisiä liikuntapoliittisia tavoitteita, joissa on lievästikin sanottuna epäonnistuttu. Vastaansanomattomien tutkimusten perusteella liikkuminen on vähentynyt ja väestön polarisaatio on lisääntynyt 2000-luvulla. Olen kirjoittanut aiheesta muun muassa artikkelissani Miksi liikutaan, miksi ei ja mitä pitäisi tehdä? (Tiihonen 2021), jossa ehdotan hyvinvointiyhteiskunnan peruslähtökohtien korjaamista ajanmukaisemmiksi.

Hyvinvointiyhteiskunnan muuttaminen nykyistä aktiivisemmaksi ja kansalaisten osallisuutta ja toimijuutta vahvistavaksi on pitkäjänteinen, syvällinen ja vaikeakin prosessi. Aktiivisen yhteiskunnan rakentaminen eli tässä tapauksessa liikkumisen edistäminen ja syrjäytymisen estäminen ovat huomattavasti vaikeampia asioita kuin on osattu arvatakaan. Kaiken lisäksi valtion ja kuntienkin tuet ovat viime vuosikymmeninä pääosin menneet hyväosaisten aktiivisuuden lisäämiseen. Liikkujille on yhä enemmän mahdollisuuksia harrastaa, kun syrjäytymisvaarassa olevien edellytykset aktiiviseen elämään ovat jatkuvasti kaventuneet.

Pelkkä raha ei tietysti asiaa ratkaise, mutta on selvää, että kumpaankin haasteeseen tarvitaan huomattavasti vaikuttavampia toimenpiteitä. Tekemistä riittää järjestöille, kunnille ja hyvinvointialueille, mutta myös ammattikorkeakoulujen panosta tarvitaan, kuten yhteisartikkelissamme esitimme (Tiihonen, Rautio & Dettmann 2023).

Näistä toimenpiteistä vain osa ehtii vaikuttaa tulevaan hallitusohjelmaan, vaikka nuo toivelistat pitkiä ovatkin. Tarvitaan vaalikausien yli meneviä ohjelmia, kuten Liikunta & Tiede -lehden artikkelissa (Tiihonen 2021) liikuntapoliittisen keskustelun herättämisestä toivoinkin. Liikkumisen muutos 2035 voisi olla realistinen tavoite.

Jostakin on kuitenkin lähdettävä liikkeelle. Tässä osoitan tiivistetysti, millä resursseilla ja mistä lähteistä valtion tulee lisätä panostuksiaan liikkumisen edistämiseen ja syrjäytymisen estämiseen. Osa toivottavasti toteutuu jo seuraavan hallituksen aikana, osa myöhemmin.

Taskunpohjien kääntäjä

Mistä rahaa valtion budjetista (hyvinvointialueet mukaan lukien) on löydettävissä? Asetan (minimi)tavoitteen, jonka arvioin jo muutama vuosi sitten J-P Rantalan Mikä maksaa? -ohjelmassa. Se on 600 miljoonaa euroa vuodessa liikkumisen edistämiseen ja syrjäytymisen estämiseen. Koko summaa ei voi, ei saa, eikä kannata kohdistaa niin kutsuttuun liikuntabudjettiin (OKM), mikä taulukoista 1 ja 2 hyvin selviää.

Olen omasta mielestäni kohtuullisen hyvin allokoinut ehdottamani lisärahoituksen. Painotan silti sitä, että liikkumisen edistäminen ja syrjäytymisen estäminen vaativat liikunta-, urheilu-, nuoriso-, kulttuuri- ja muiden järjestötoimijoiden, kuntien eri hallintokuntien ja hyvinvointialueiden sekä muiden maakunnallisten toimijoiden yhteistoimintaa. Sitä tarvitaan esimerkiksi ”harrastus- ja sosiaali-/terveyspalvelupolkujen” rakentamisessa, kehittämisessä ja rahoittamisessa. En puutu lainkaan liikuntabudjetin noin 160 miljoonaan enkä sen allokointiin, vaikka siihenkin toki olisi tarvetta.

Käytännössä taulukoissa esitetyt resurssit eivät ole siis tarkoitettu vain juuri kyseisen ministeriön eivätkä edes taulukossa 2 näkyvien toimijoiden omaan käyttöön. Erittäin suuren osan pitäisi mennä toimintaan, jossa kaikki toimijat ovat omalla panoksellaan mukana pitkäjänteisesti tukemassa vähän liikkuvia ja syrjäytymisen kanssa kamppailevia kansalaisia. Tiedämmehän oikein hyvin, että liikkuminen voi lisääntyä, kun saamme ihmisen muun elämän kuntoon, mutta yhtä hyvin muukin elämä voi parantua liikkumisen avulla.  

Poliitikkojen ja ministeriöiden virkahenkilöiden ensimmäinen tehtävä on osoittaa ja vaatia resurssit vaikuttavaan toimintaan. En ala keskustella siitä, mitkä ovat kaikkien vaikuttavimpia toimenpiteitä, koska emme tiedä sitä ennen kuin aloitamme toimenpiteet, jotka ovat riittävän hyvin resursoituja ja pitkäjänteisiä. Sellaisista meillä on hyvin vähän – jos lainkaan – esimerkkejä tai tutkimustuloksiakaan.

Olen varma, että VLN:n ja OK:n toivelistoistakin löytyy erinomaisia rahoituskohteita. Seuraava siirto olisikin, että puolueet, järjestöt ja ministeriöt – mikseivät alan asiantuntijatkin – alkaisivat täyttää omia excel-taulukoitaan, joissa näkyisivät myös tarvittavat rahalliset resurssit.

Taulukko 1. Liikkumisen edistämisen ja syrjäytymisen estämisen uudet resurssit ministeriökohtaisesti allokoiden. Tavoitetilanne mahdollisimman nopeasti.

Toiminta	OKM	STM	Muut ministeriöt	Yhteensä	%
Liikkumisen edistäminen	150	100	35	285	47,5
Syrjäytymisen estäminen	150	100	35	285	47,5
Edellisiin liittyvät			30	30	5
Yhteensä	300	200	100	600	100

 

Taulukko 2. Liikkumisen edistämisen ja syrjäytymisen estämisen uudet resurssit toimijoiden pohjalta allokoiden. Tavoitetilanne mahdollisimman nopeasti.

Toiminta	Hyvinvointialueet	Kunnat	OKM-järjestöt	Sote-järjestöt	Yritykset	Yhteensä	%
Liikkumisen edistäminen	70	75	70	40	30	285	47,5
Syrjäytymisen estämien	40	100	100	35	10	285	47,5
Edellisiin liittyvät	15	15				30	5
Yhteensä	125	190	170	75	40	600	100

Suomalaisen talousajattelun ja valtion budjetin kääntäjät

Onko tällainen suunnankääntö keppi vai porkkana, elvytystä vai leikkausta, investointi vai palvelu? Varmaankin kaikkia näitä yhtä aikaa. Kyse olisi kannustavasta voimaannuttamisesta tai velvoitepohjaisesta toimijuuden lisäämisestä. Kumpikin muotoilu pitää sisällään sen, että tarvitaan sekä erilaisia kannusteita että monipuolista tukea, jotta liikkuminen lisääntyisi ja syrjäytyminen vähenisi. Yksilön ja hänen lähiyhteisönsä on lopulta kyettävä tekemään elämässä muutoksia.

Ehdotuksessani ei siis ole kyse rahan jakamisesta ilman vastinetta, jota jotkut pelkäävät aina kun uusia investointeja esitetään. Mutta ei tässä ole kyse myöskään nykyisten etuuksien leikkaamisesta, vaan resurssien järkevästä kohdentamisesta toimintaan, joka varmasti vähentää kuluja raskaista palveluista ja lisää aktiivisia työ- ja elinvuosia.

Silti joku kysyy, että mistä nämä rahat nyt sitten voisi ottaa poiskaan? Helppoa olisi väittää, että säästöt on jo laskettu moneen kertaan siihen reiluun kolmeen miljardiin euroon, johon jokaisessa asiaa koskevassa jutussa viitataan.

Yhden esimerkin toki voin antaa, koska se liittyy jotenkin asiaankin. Se on kaavailtu makeis- tai sokerivero. Laskin sen tuotoksi vuodessa noin reilu 150 miljoonaa valtiovarainministeriön 0,95 sentin kilokohtaisella verolla ja 250 euron eli noin 30 kilon vuosikulutuksella. Sillä päästäisiin jo alkuun. Varmaan myös rahapelitoiminnan sääntelyn vapauttaminen ja toimijoiden verottaminen tuo lisätuloja valtion kassaan.

On kuitenkin tärkeä muistaa, että valtion budjetissa ei ole tai ei ainakaan pitäisi olla ”korvamerkittyjä” tuloja tiettyihin menoihin. Eduskunnan tulisi aina käsitellä kaikkia menoja ja tuloja samanarvoisina. Uuden liikuntarahoituksen pitäisi käytännössä ohittaa jonossa muita vähemmän tärkeitä menoja. Tämä on poliittinen valinta. Olisiko se kuitenkin kansalaisten, puolueiden ja poliitikkojen tehtävä?

Arto Tiihonen
FT, liikuntasosiologi

Lähteet

Korkman, S. 2023. Sinipuna on lupaavin vaihtoehto seuraavaksi hallituspohjaksi. HS, 21.2.2023. Linkki verkkoartikkeliin.

Korkman, S. 2023. Universaalisuus­periaate on hyvinvointi­valtion ydin. HS, 11.1.2023. Linkki verkkoartikkeliin.

Pyykkönen, T. 2023. Voittaako seksi jälleen? Liikuntatieteellisen Seuran blogi, 23.1.2023. Linkki blogitekstiin.

Rantala, J-P. 2020. Liikkuminen ei ole rahasta kiinni (Arto Tiihonen ohjelman vieraana). Mikä maksaa? YLE radio 1, 30.4.2020. Linkki radio-ohjelmaan.

Suomen Olympiakomitea 2023. #LiikettäSuomeen: Olympiakomitea haastaa kansanedustajaehdokkaat edistämään liikuntaa ja urheilua. 8.2.2023. Linkki verkkojulkaisuun.

Suomen Olympiakomitea 2023. Liikunnan ja urheilun tietopaketti eduskuntavaaliehdokkaalle 2023. Linkki verkkojulkaisuun. 

Tiihonen, A. 2021. Miksi liikutaan, miksi ei ja mitä pitäisi tehdä? Pohjoismaisen mallin historia, nykyisyys ja tulevaisuus liikuntapolitiikan tavoitteiden sekä ihmisten liikuntakokemusten ja liikuntaroolien avaamista näkökulmista. Teoksessa Hanifi, R., Haaramo, J. & Saarenmaa, K. (toim.) Mitä kuuluu vapaa-aikaan? Tutkimus, tieto ja tulkinnat. Helsinki, Tilastokeskus 2021. Linkki verkkojulkaisuun.

Tiihonen, A. 2021. Miten rakenteet vaikuttavat ihmisten liikkumiseen? Liikuntatieteellisen Seuran blogi, 23.06.2021. Linkki blogitekstiin.

Tiihonen, A. 2021. Kuka tai mikä päättää, liikunko minä vai en? Liikuntatieteellisen Seuran blogi, 15.06.2021. Linkki blogitekstiin.

Tiihonen, A. 2021. Mitä pitää tehdä liikuntapoliittisen keskustelun herättämiseksi horroksestaan? Liikunta & Tiede, 58(3), 74-75. Linkki verkkojulkaisuun.

Tiihonen, A. 2023. Mistä väestön liikkumisen edistämiseen voi saada lisää resursseja? Liikuntatieteellisen Seuran blogi, 6.2.2023. Linkki blogitekstiin.

Tiihonen, A., Rautio, S. & Dettmann, H. 2023. Sote ratkeaa soten ulkopuolella – tarvitaan parempaa yhteispeliä. Etelä-Suomen Sanomat, 19.1.2023. Linkki verkkoartikkeliin.

Valtion liikuntaneuvosto 2022. Valtion liikuntaneuvoston esitykset eduskuntavaalitavoitteiksi 2023, 27.9.2022. Linkki verkkojulkaisuun.