Liikunnan ja urheilun yhteiskunnallisia perusteluja ja rahoitusta tarkasteltava kriittisesti

Blogisarja liikunnasta ja urheilusta: osa 1/4 

En ole huippu-urheiluvastainen, vaikka joku kenties niin haluaakin tulkita. Teen itsekin joka päivä vapaaehtoistyötä auttaakseni etenkin nuoria urheilijoiden alkuja kehittymään yhä paremmiksi ja menestyviksi urheilijoiksi. Haluan kuitenkin penätä, mihin ja millä perustein käytämme etenkin valtion kautta tulevia, yhteisiä, liikuntarahoja. Käytämmekö niitä hieman kärjistäen muutaman yksilön tukemiseen muutaman yksittäisen mitalin vuoksi? Vai käytämmekö varat koko väestön ja sairaiden potilaiden kunnon ja terveyden parantamiseen. 

Vaikka urheilujohtajat muuta väittävät, jälkimmäisellä on normaalin kansan ja etenkin terveydenhuollon ammattilaisten parissa huomattavasti suurempi kannatus. En halua julkisesti kirjoittaa, millaisin sanankääntein esimerkiksi muutamat lääkärit ovat tämänhetkisen tilanteen järjettömyyttä kuvanneet.

Viime vuosien aikana etenkin Olympiakomitean on noussut niin vahvaksi vallankäyttäjäksi suomalaisessa liikunnassa ja urheilussa, että koen jopa velvollisuudekseni tuoda esiin toisenlaisiakin näkökulmia etenkin yhteisesti päätettävien liikuntarahojen käyttöön ja niihin liittyviin perusteluihin liittyen. Olen huolissani siitä, miten helposti päättäjämme näyttävät olevan höynäytettävissä hyvältä kuulostavalla hurmospuheella.

Verkkojulkaisu Mustread julkaisi kesäkuun alussa aiheeseen liittyvän kirjoitukseni, joka on herättänyt kovasti huomiota. Valtaosa palautteesta on ollut kiittelevää, mutta varauksellisempaakin suhtautumista on esiintynyt. Blogisarja sisältää osin samoja tietoja kuin Mustread-kirjoitukseni, mutta täydentää sitä ja avaa uusia näkökulmia, jotka eivät tiiviiseen tekstiin mahtuneet. Kirjoitussarjani on tarkoituksella hieman provosoiva, sillä tunnetusti ”jos kukaan ei suutu, mikään ei muutu”. Jotkin osat olen kirjoittanut hieman kieli poskessa, tosikot päättäkööt itse mitkä. (Huippu-urheiluun satsattu raha ei tue liikuntaa eikä paranna väestön terveyttä).

Huippu-urheilu ei suuresti liikauta

Eräs tärkeimpiä vinoumia, jonka olen yrittänyt tuoda esiin, on urheilijoiden ja urheilukilpailujen esikuvavaikutus. Urheilujohtajat perustelevat yhä huippu-urheilun tärkeyttä usein sillä, että se tarjoaa nuorille heitä liikkumaan innostavia esikuvia. Olisi hienoa, jos näin olisi, mutta väite on objektiivisen tutkimustiedon valossa vähintäänkin kyseenalainen (Samuli Oja, Urheilun esikuvavaikutus – totta vai tarua? Liikunta & Tiede 5/2022). Urheilijoiden esikuvavaikutus saattaa innostaa liikkumaan, mutta etupäässä niitä, jotka jo muutenkin liikkuvat.

Harha on tiedostettu jo 1970-luvulta asti, jolloin Pauli Vuolle osoitti, ettei Montrealin olympiakisojen suomalaismenestys lisännyt liikunnan harrastamista. Silti käsitys esikuvavaikutuksesta elää yhä sitkeästi urheilujohtajien keskuudessa. Viime vuonna julkaistun ison meta-analyysin mukaan (eliitti)urheilijoiden esikuvavaikutus, urheilumenestys tai urheilukilpailujen- tai tapahtumien järjestäminen eivät lisää väestön fyysistä aktiivisuutta tai liikuntaan tai urheiluun osallistumista. 

Viime vuonna julkaistun Helsingin yliopiston ja Jyväskylän yliopiston yhteistutkimuksen mukaan myöskään hienot ulkoliikuntapuitteet tai lyhemmät etäisyydet liikuntapaikalle eivät ole ratkaisu väestön liikunnan lisäämiseen. Ne palvelevat jo aktiivisia ihmisiä ja seuroja, mikä on tietysti arvokasta sekin. Suurimpia liikkumattomuuden syitä ovat tutkimuksen mukaan ajanpuute ja alavireinen mieliala.

Kenen sana painaa?

Vuoden 2023 hallitusneuvottelujen aikana uutisoitiin noin 540 asiantuntijan, etupäässä eri ministeriöiden edustajien, käyneen hallitusohjelmaa laatineiden puolueiden kuultavana. Myös Olympiakomitea pääsi viemään terveisensä neuvotteluihin. Tutkija Kati Lehtonen joutui tosin korjaamaan Olympiakomitean toimitusjohtajan esittämiä asiavirheitä (Tutkija oikaisi Olympiakomitean videoviestiä, myös seuraväki ihmeissään – ”Hyvin erikoinen lausunto”, Helsingin Sanomat 10.5.2023) . Ilmeisen ankaran lobbauksen seurauksena hallitusohjelmaan päätyi silti mm. seuraava kohta: ”Huippu-urheilijat tarjoavat sekä innostavia esikuvia että suuria elämyksiä, jotka vahvistavat yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tämä on tärkeää erityisesti lasten kannustamisessa urheilun pariin. Parannetaan urheilijoiden edellytyksiä edetä ammattimaisesti maailman huipulle.”

Kevään 2024 kehysriihen aikoihin liikunta- ja urheiluväki oli kovasti huolissaan liikuntaan ja urheiluun kohdistuvista leikkauksista. Olympiakomitean äänitorvena toimi myös Yle, joka välitti keskusjärjestön puheenjohtaja Jan Vapaavuoren huolen supistusten vaikutuksista terveyteen. Jos rahoituksella ja liikunnan kautta välittyvällä terveydellä ja kunnolla on syy-seuraus-suhde, niin suomalaisten omaehtoinen liikkuminen ja sitä myöten kunto ja terveys tulevat leikkausten johdosta jopa paranemaan. Viimeisen noin 20 vuoden aikana liikunnan ja urheilun suoraa rahoitusta on nimittäin huomattavasti lisätty. Rahoitus oli vuonna 2005 indeksikorjattuna noin 126 miljoonaa euroa ja nykyisin noin 177 miljoonaa euroa. Silti sekä suomalaisnuorten että aikuisten liikkuminen ja kunto ovat vain huonontuneet ja lihavuus yleistynyt.  

On varmasti tärkeää, että eri alojen toimijoita kuullaan laajasti valmisteluissa. Toivottavasti päättäjät osaavat kuitenkin myös erottaa sen, että erityisesti lobbareilla on usein oma lehmä ojassaan. On huolestuttavaa, jos suomalainen päätöksenteko nojaa vain kovimmin huutavien ihmisten ja etujärjestöjen puheisiin.

Askel kerrallaan kohti parempaa kuntoa

Huoli väestömme liikkumisesta ja kunnon kohottamisesta on kuitenkin suuri ja yhteinen. Lasten ja nuorten kunnon on etenkin maaseuduilla uutisoitu olevan todella heikko. Aikuisiin liittyen UKK-instituutti on uutisoinut tutkimustuloksistaan, joiden mukaan aikuisten kunto on muutamien vuosien päästä niin huono, että monilla tulee ongelmia selvitä edes normaaleista arkiaskareista. Jotain tarvitsisi siis tehdä.

Turun yliopistossa ja TYKS:ssä yhdessä UKK-instituutin kanssa suorittamassamme sydän- ja aineenvaihduntasairauksien riskitekijöitä omaavien henkilöiden istumisen vähentämisen terveysvaikutuksia selvittävässä tutkimuksessa olemme havainneet, että onnistunut päivittäisen istumisen vähentäminen voi tuoda useita terveyshyötyjä. Se ei kuitenkaan välttämättä korjaa läheskään kaikkia koholla olevia terveyden riskitekijöitä. Siksi ”perinteiseen” liikuntaan kannattaa edelleen panostaa koko yhteiskunnassa. 

Tutkimuksemme on parasta A-kategorian lääketieteellistä näyttöä tuottava satunnaistettu, kontrolloitu interventiotutkimus, jonka avulla voidaan selvittää syy-seuraus-suhteita ja tuottaa pitävintä näyttöä väestön terveyden parantamiseksi. Sen pohjalta on valmistunut jo lähes 20 alkuperäistä tutkimusjulkaisua ja yksi väitöskirja. Valmisteilla on vielä ainakin kolme väitöskirjaa. Clinical and physiological advances in sedentary behavior research.

Tulostemme perusteella pelkkä istumisen vähentäminen ei parantanut kestävyyskuntoa. Kunto parani sitä paremmin, mitä enemmän tutkittavat lisäsivät päivittäisiä askeliaan puolen vuoden tutkimuksen aikana. Sen sijaan mitä enemmän tutkittavat lisäsivät seisomistaan, sitä huonommaksi kunto muuttui. Lisäksi tuoreen tutkimuksemme mukaan mitä väsyneempiä ihmiset olivat työpäivän jälkeen, sitä vähemmän he liikkuivat vapaa-ajallaan. (Tutkimus: Työntekijöiden hyvinvointiin panostaminen lisäisi liikunta-aktiivisuutta ja töissä jaksamista.)

Tutkimuksissamme emme keskity vain liikuntaan, vaan yritämme huomioida keskeisesti myös kaikki muut mahdolliset käyttäytymiseemme liittyvät asiat, kuten ravitsemuksen, jolla on monia yhteyksiä esimerkiksi maksan terveyteen. (Tutkimus: Seisominen, ravinnon kuidut ja tyydyttymättömät rasvahapot kohentavat maksaterveyttä.)

Kaksi kestävyysvajetta

Suomea vaivaa taloudellisen kestävyysvajeen lisäksi siis myös fyysinen kestävyysvaje. Liikkumattomuuden on laskettu aiheuttavan yhteiskunnalle miljardien kustannukset, joten liikkumisen ja kunnon kohottamisella ratkottaisiin monia vajeita. Fyysinen kestävyyskunto ei taida vielä kuulua Helsingin yliopiston kestävyystieteen instituutin aiheintresseihin, mutta nimensä mukaisesti myös se tulisi huomioida olennaisena monitahoisena osana kestävää yhteiskuntaa tavoiteltaessa. Instituutti voisi myös tarkastella miten kestävällä pohjalla mitkäkin argumentit ovat, eli pohjautuvatko ne tutkittuun tietoon, vai hyvältä kuulostaviin toiveisiin ja uskomuksiin. 

Jyväskylän yliopistossa on urheilujohtamisen koulutusohjelma. Toivottavasti ohjelman keskeisin agenda on vastuullisen johtamisen painottaminen. Oleellista on samalla muistaa, että kaiken päätöksenteon ja päättäjiin vaikuttamisen pitää perustua vain ja ainoastaan objektiiviseen, kovaan faktaan, eikä mukavilta kuulostaviin, mutta paikkaansa pitämättömiin asioihin.

Erityisen tärkeää olisi investoida vastuullisesti lapsiin ja nuoriin ja juurruttaa heihin liikunnallinen elämäntapa. Esimerkiksi sydän- ja verisuonisairaudet alkavat kehittyä jo varhaislapsuudessa, paljon ennen kuin mitään oireita ilmenee, mutta liikunnalla ja terveellisellä ravitsemuksella näitä ongelmia voidaan ehkäistä. Terveyden kannalta liikkumisen ei tarvitse olla itsensä rääkkäämistä, vaan kohtuukuormitteinen liikkuminen, kuten reipas käveleminen, riittää. 

Olen liikunnan harrastamisen kustannuksiin liittyen korostanut, että liikunta voi olla myös täysin tai lähes ilmaista (Terveysliikunta on lähes ilmaista – mihin katosi lasten ja nuorten omaehtoinen harrastaminen? Turun Sanomat 30.4.2023). Siinä mielessä väestön terveyden parantaminen liikunnan avulla ei tarvitse valtiolta euroakaan, vain henkilön oma liikkumispäätös riittää.
 

Ilkka Heinonen

Ilkka Heinonen on Turun yliopiston liikuntavaikutusten, erityisesti liikuntalääketieteen ja -fysiologian, akatemiatutkija ja dosentti Valtakunnallisessa PET-keskuksessa sekä liikunnan ja urheilun vapaaehtoistoimija.

Kuva: Turun yliopisto