Liikkuva joulu III: Joulu kruunaa vuoden

”Joulu tulloo, juosta pittää” on lausuttu tekopitäjässäni Kiuruvedellä jo sata vuotta sitten. Joulukiireitä ei siis ole keksitty ihan eilen, vaikka kierroksia on epäilemättä tullut lisää. Tänä vuonna olemme joulukireitä toisesta syystä kuin tavallisesti. Joulun on totuttu kruunaavan vuoden. Tämän vuoden kruunu on mikroskooppisen pieni, mutta sitä painavampi.

Maailmankirjat menivät sekaisin viimeistään maaliskuussa. Koko pallo on kärvistellyt yhdeksän kuukautta koronan kourissa. Kun jossakin helpottaa, niin toisaalla tilanne heikkenee. Britannian uutiset koronaviruksen uudesta muodosta eivät joulumieltä nostata. Vietäpä siinä sitten joulua.

Joululauluissa kirmataan kuusen ympärillä ja telmitään ulkona. Harvalla suomalaisella oli sata vuotta sitten sellaista pirttiä, jossa olisi mahtunut leikkiä lyömään. Kansakouluissa tilaa oli enemmän ja niiden kautta lukuisat jouluperinteet tulivat tutuiksi koko kansalle. Moni suomalainen näki ensimmäisen kerran joulukuusen koulujen joulujuhlissa ja pukkikin tuli tutuksi lukukauden päättäjäisvieraana.

Tänä päivänä neliöitä lyödä leikkiä olisi enemmän, mutta ahtautta aiheuttavat huonekalut ja kodinelektroniikka. Leikittäjätkin ovat vaihtuneet. Pleikkavitonen pyörittää niin lapsia, nuoria kuin aikuisia.

”Jollei jouluna ois lunta…” rallatellaan joululaulussa. Lumenpuute ei ole tämän joulun suurin huoli, vaikka ilmastonmuutos ei ole kadonnut mihinkään. Kävin neljäntenä adventtisunnuntaina pitkällä kävelylenkillä. Puut ovat paljaita ja mustikkakin on pudottanut lehtensä. Työhuoneen ikkunasta näkyvä Töölönlahtikin ehti jäätyä ja sulaa kertaalleen Luonto olisi valmis talveen, joka ei kuitenkaan ota tullakseen.

Eteläisimmän Suomen viheliäisimmät kelit ovat hivuttautuneet pohjoiseen. Varman lumen ja luonnonjäiden alue kaventuu. Lumettomuuden hyviin puoliin voi laskea laturaivon katoamisen, tosin sen sukulaisilmiö pyöräilyahdistus on säilynyt elinvoimaisena.

Lämpimillä säillä on silti hyvät puolensa poikkeusaikana etenkin lasten ja nuorten näkökulmasta. Tekonurmet vihertävät, mikä ei tänä vuonna ole ollenkaan huono asia. Ulkokuntosalien suosio on säilynyt harmaudessakin. Suomen suurin sellainen Helsingin Kurkimäessä sattuu sijaitsemaan sadan metrin päässä kotioveltani. Väkeä riittää kuntoilemassa tasaisesti, itsekin olen toisinaan salilla nostellut.

Joulu tulee, juosta pitää, ennättää sitä kävellä köyrinäkin sanottiin Tervossa vuonna 1935. Joku saattaa muistaa Kuopion kupeessa sijaitsevan kunnan keihäänheittäjä Antero Purasesta, joka sijoittui Moskovan olympiakisoissa 1980 viidenneksi.

Eli tervolaisittain joulusta marraskuun alkuun asti voi liikkua ripein askelin. Kekrinä (köyri) voi sitten höllätä. Tosin silloin alkoi palkollisten vuosiloma, riiviikko, jolloin piiat ja rengit vasta liikkeellä olivatkin. Vaan onhan tuossa ajatusta… Reippaat kymmenen kuukautta liikunnallista aikaa ja pieni palautumisjakso.

Jouko Kokkonen
toimituspäällikkö
Liikunta & Tiede -lehti