Liikkumisen edistämisen tarpeellisuus tiedossa kunnissa, vaan onko kaikilla voimavaroja toimia?

Kuva: Antero Aaltonen

Kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa 26. toukokuuta. Kertaalleen siirrettyjen vaalien kampanjointi on ollut varsin näkymätöntä, eivätkä liikuntateemat ole suuremmin olleet esillä. Liikkujan polku -verkoston kuntavaalien kattoteemana on liikunnan ja liikkumisen edistämisen ottaminen kunnan hyvinvointityön strategiseksi painopisteeksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koostama TEA-viisari kertoo, että tähän suuntaan on jo valtaosassa kunnissa edetty. Kunnat eivät kuitenkaan ole samasta muotista, vaan niiden edellytykset edistää liikkumista eroavat suuresti.

Kattoteemaa verkosto perustelee sillä, että liikunta on keskeinen ratkaisu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tavoitteisiin, joten sen asemaa kuntien hyvinvointityössä ja -ohjelmissa tulee vahvistaa. Tyhjästä ei ole tarpeen aloittaa. Puolessa kunnista on TEA-viisarin mukaan jo käytössään monialainen liikkumisohjelma joko osana laajempaa kokonaisuutta (41 %) tai omana suunnitelmanaan (9 %). Erillinen liikuntasuunnitelma tai kehittämisohjelma on 71 prosentissa kunnista.

Maakunnista vähiten monialaisia liikkumisohjelmia on laadittu Pohjois-Karjalassa (ohjelma 25 % kunnista), Keski-Pohjanmaalla (29 %), Etelä-Savossa (36 %), Pohjanmaalla (36 %), Kanta-Hämeessä (40 %), Etelä-Pohjanmaalla (41 %) ja Varsinais-Suomessa (43 %). Muissa maakunnissa poikkihallinnollinen suunnitelma on vähintään puolella kunnista. Kärjessä ovat Etelä-Karjala ja Päijät-Häme. Molemmissa on yhdeksän kuntaa, joista kaksi ei ole laatinut monialaista liikkumisohjelmaa.

TEA-viisarin perusteella liikunnan edistäminen osana kuntien hyvinvointikertomuksia on yleistynyt. Valtaosassa hyvinvointikertomuksia (68 %) kuvataan kuntalaisten liikunta-aktiivisuutta vuonna 2020. Vähintään yksi liikunnan edistämistä käsittelevä poikkihallinnollinen työryhmä toimii 83 prosentissa kunnista. Liikunnan edistäminen oli otettu 68 prosentissa kunnista yhdeksi lähtökohdaksi kunnan yleiskaava- ja osayleiskaavatyössä. Asukas-/asiakaskyselyitä käytti liikuntapalveluiden kehittämisessä 85 prosentissa kunnista. Asukasiltoja tai kuntalaisraateja liikunnan tiimoilta järjesti 75 prosenttia kunnista. (Liikunnan edistäminen kunnissa – TEA 2020)

En mene pahasti metsään, jos väitän, että kunnissa tehtävä liikkumisen edistämistyö voi koskettaa jo valtaosaa suomalaisista. Asiaan tarttuneet kunnat ovat maan väkirikkaimpia. Viime vuosina otsikoissa on porskuttanut Helsinki liikkumisohjelmallaan, mutta samantapaista säpinää löytyy muun muassa Kuopiosta, Lappeenrannasta, Oulusta ja Turusta. Poikkihallinnollinen liikkumissuunnitelma on kolmesta neljästä yli 50 000 asukkaan kunnasta, joita Suomessa on 21. Kaikilla on käytössään vähintään liikuntasuunnitelma tai kehittämisohjelma. Sen sijaan 20 000‒50 000 asukkaan kunnista kolmelta puuttuu suunnitelma vielä kokonaan.

Kuva muuttuu huomattavasti pienempiä kuntia tarkasteltaessa. Alle 20 000 asukkaan kunnista kolmannes ei ole vielä laatinut liikuntasuunnitelmaa. Suhdeluku on yllättäen suunnilleen sama, olipa kyse väkiluvultaan alle 5000, 5 000‒10 000 ja 10 000‒20 000 asukkaan kunnista. Taustalta löytyy varmasti monenlaisia syitä. Yhteisiä nimittäjiä saattavat olla heikko taloustilanne, väestökato ja asukkaiden ikääntyminen. Osassa kuntia liikunnan nostaminen painopistealueeksi voikin tuntua kaukaiselta. Monet kunnat kitkuttelevat hitaan hiipumisen kierteessä, jossa toimintaa leimaa selviytymiskamppailu.

TEA-viisarin numeroiden perusteella poikkihallinnollisuus voi suuressa osassa kuntia hyvin. Todellisuus voi olla toinen. Kuntien hallintokulttuureissa on eroja, jotka vaikuttavat poikkihallinnollisen toiminnan tuottamiin tuloksiin. Jäykästi vain omalla tontillaan varman päälle pelaavat hallintokunnat eivät edistä suuresti liikkumisen asiaa.

Sote-uudistus toteutuminen näyttää todennäköiseltä seuraavan valtuustokauden aikana. Oltiinpa uudistuksen sisällöstä mitä mieltä hyvänsä, niin se vähentää kuntien tehtäviä. Liikunta jää kunnille, mikä tarjoaa periaatteessa mahdollisuuden uusiin avauksiin. Yksi niistä voi olla liikunnan strategisen aseman vahvistaminen suhteutettuna kunnan voimavaroihin. Samalla on syytä pohtia, riittävätkö kunnan omat paukut, vai olisiko sen syytä etsiä kumppanuuksia esimerkiksi sote-alueen tasolla.

TEA-viisari tuo hyvin esille, miten moninainen kuntakenttä on. Yhtä yleispätevää liikuntapoliittista reseptiä on kunnille mahdoton antaa. Toimivat ja vaikuttavat ratkaisut lähtevät kunnan omasta tilanteesta. Liikunnan strategiaansa jo sisällyttäneissä kunnissa tavoitteeksi käy sen varmistaminen, että sanat muuttuvat oikeasti liikkeeksi. Vielä lähtökuopissa olevissa kunnissa ensimmäiseksi päämääräksi sopii tilannekartoitus ja liikuntasuunnitelman laatiminen.

Kaikenkokoisissa kunnissa kuntavaalit ovat oman lähiympäristöön vaikuttamisen paikka. Hallitusvaaleinakin niistä voi puhua ‒ paikallistasolla: kaikki hiukankaan isommat valtuustoryhmät saavat edustuksen kunnanhallitukseen, jonka asema on esimerkiksi kuntastrategioiden ja budjetin valmistelussa keskeinen.

Liikunnan merkitystä ehdokasvalinnoissa voi vain arvailla. Etenkin pienillä paikkakunnilla kuntavaalit ovat myös kaverivaalit, joten urheiluseura-aktiivit voivat kerätä taustansa ansiosta valtuustoon vievän äänisaaliin. Liikuntakylki edellä etenevien ehdokkaiden kyvykkyyttä kannattaa puntaroida kaikissa kunnissa arvioimalla heidän ehdotustensa realistisuutta suhteessa kuntalaisten tarpeisiin.

Jouko Kokkonen
toimituspäällikkö
Liikunta & Tiede -lehti

Lähteet

Liikkujan polku-verkoston kuntavaaliteemat verkossa.

Liikunnan edistäminen kunnissa – TEA 2020. Verkkojulkaisu.

Liikunta kunnan toiminnassa 2020 -tiedonkeruun perustaulukot. Päivitetty 3.12.2020. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen Kuntaliitto ja Valtion liikuntaneuvosto. Verkkojulkaisu.