Lasten ja nuorten liikkuminen ei lisäänny ilman liikuntakasvatusta

Liian vähäinen liikkuminen johtuu viime vuosikymmeninä tapahtuneesta arjen kokonaisvaltaisesta muutoksesta. Aktiivisen elämäntavan kanssa kilpaileva digikulttuuri ahmaisee lasten ja nuorten päivistä ison osan ja vähentää fyysistä aktiivisuutta merkittävästi. Kun passiiviseen elämäntapaan tottuu, alkaa arkinen ponnistelukin tuntua haastavalta.

Me aikuiset olemme myös syyllisiä pyrkiessämme helpottamaan lasten elämää kaikin mahdollisin keinoin. Digilaitteen tarjoaminen viihdykkeeksi, vaaroilta ylisuojeleminen sekä kouluun ja harrastuksiin kuskaaminen passivoivat lasta.

Teini-ikäisten nuorten liikunnanopettajana olen seurannut jo pitkään nuorten kokemusmaailmaa ja käynyt heidän kanssaan vuoropuhelua ohjatessani heitä kohti liikunnallista elämäntapaa. Moni nuori takkuaa arjen hallinnan kanssa, mutta on huomannut liikunnan lisäämisen tuoneen myönteisiä muutoksia uneen, ruokahaluun ja vireystilaan. Liikunta voi olla voimia antava tekijä, joka saa myös elämän muut osa-alueet ajautumaan uomiinsa.

Kokemukseni mukaan nuoret haluavat voida hyvin. Vähäisen elämänkokemuksen takia monella ei kuitenkaan ole vielä riittävää osaamista, itsekuria ja rutiinia arjen ohjaamiseen. Vanhemmilla ja kasvattajilla on tässä tärkeä rooli. Heidän tehtävänään on asettaa lapselle ja nuorelle sopivasti rajoja ja velvollisuuksia, joiden varassa kasvu ja kehittyminen voi tapahtua.

Liikunnanopetus antaa valmiuksia liikunnalliseen elämäntapaan

On utopistista ajatella, että Suomen nuorison pohjamutiin sukeltanut liikunta-aktiivisuus saadaan nousuun, jos se perustuu omaan valintaan ryhtyä liikkujaksi. Ei riitä, että rakennamme liikuntapaikkoja ja perustamme liikuntakerhoja, jos sisäinen motivaatio on kateissa.

Liikkumattomuuden kierre katkaistaan tutustuttamalla lapsi ja nuori liikkumiseen kädestä pitäen. Jo muutama annos sopivasti tarjoiltuja myönteisiä liikuntakokemuksia voi käynnistää innostuksen. Euforiaa tuova endorfiiniryöppy, iloinen liikuntatuokio hyvässä seurassa, elämyksellinen luontoliikunta tai vaivannäköä vaatinut onnistuminen luovat mielihyvää. Kun kokemus on sekä tunnepohjainen, kehollinen että sosiaalisesti palkitseva, on muistijälki pysyvä.

Tässä koululiikunta on tehokas vaikuttamisen paikka, sillä se tavoittaa jokaisen lapsen ja nuoren 12 vuoden ajan. Koululiikuntaan osallistuvat myös ne, jotka liikkuvat terveytensä kannalta liian vähän tai eivät ole vielä löytäneet liikuntakipinää.

Nykykoululiikunta tai sen arviointi ei perustu suorituksen mittaamiseen tai korosta kilpailua. Sen sijaan liikunnanopetus tarjoaa runsaasti kokemuksia eri liikuntamuodoista, kehittää perusliikuntataitoja, eriyttää tehtäviä jokaisen taidoille sopivaksi, edesauttaa myönteisten liikuntakokemusten syntymistä sekä kasvattaa kohti liikunnallista elämäntapaa. Korkeakoulutettu liikunnanopettaja on osaava henkilö antamaan liikuntakokemuksia, jotka rakentavat pätevyyden tunnetta ja iloa. Ne ovat lukuisten tutkimusten mukaan tärkeimmät tekijät liikuntamotivaation synnyssä. On helpompi motivoitua liikkumaan vapaa-ajallaan itsenäisesti, kavereiden kanssa tai urheiluseurassa, kun siihen on annettu riittävät valmiudet.

Koululiikunnan rooli ei rajaudu vain liikuntataitojen ja liikunnallisen elämäntavan opettamiseen. Opetussuunnitelman mukaisesti liikunnan avulla kasvattamiseen kuuluvat olennaisesti myös toisia kunnioittava vuorovaikutus, vastuullisuus, pitkäjänteinen itsensä kehittäminen, tunteiden tunnistaminen ja säätely sekä myönteisen minäkäsityksen kehittyminen. Nämä taidot ovat keskeisiä nuorten kokonaisvaltaisen psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta.

Ratkaisu on perustyössä ja resursseissa

Koulujen liikuntakasvatuksen pitäisi olla keskeisessä roolissa liikunnalliseen elämäntapaan kasvattamisessa. Liikunnanopetukseen tulisi tuoda tällä hallituskaudella myös lisää resursseja.

Tämän hetken liikuntakasvatuksen todellisuutta ovat vähäiset tuntimäärät ja valtavat opetusryhmät, joiden puitteissa on vaikeaa vaikuttaa oppilaisiin yksilötasolla. Suurissa heterogeenisissä ryhmissä jokaisen oppilaan yksilöllinen kohtaaminen, palautteenanto ja tukeminen on lähes mahdotonta, kun opettajan huomio menee tunnin aikana pääasiassa turvallisen opetuksen varmistamiseen ja tehtävien eriyttämiseen.

Haasteena on myös se, että liikunnan aineenopettajien työ alkaa usein vasta yläkoulussa, jolloin perusliikuntataitojen harjaannuttamisen aika alkaa olla ohi ja ensimmäiset kokemukset liikkumisesta ovat muodostuneet. Alakoulun luokanopettajien liikuntaan erikoistumisen opintoja on supistettu ja kaikki liikuntaa kouluissa opettavat eivät ole saaneet siihen lisäkoulutusta. Sama ongelma on tiedostettu muissa Euroopan maissa. Varhaisten vuosien liikuntakasvatuksen laadun varmistaminen onkin kehityskohteena laajasti läpi maanosan.

Liikunnalliseen elämäntapaan kasvaminen vaatii toistuvia myönteisiä liikuntakokemuksia. Jos liikuntaa opetettaisiin yhden kerran sijaan vaikkapa kolmesti viikossa, olisi nuorella mahdollisuus tottua ponnistelemaan säännöllisesti ja saada tiheästi yllykkeitä liikkumiselle. Taidot kehittyisivät toistojen myötä ja pätevyyden tunne siinä ohessa. Erittäin tärkeää olisi lisääntynyt kontaktiaika, jolloin opettaja ehtisi tukea myös yksilöllisiä psyykkisiä ja sosiaalisia tarpeita.

Nyt kouluihin on palkattu liikuntatsemppareita, koutseja, fysioterapeutteja ja personal trainereitä ohjaamaan ja innostamaan oppilaita liikkumaan. Tehtävä on sama kuin liikunnanopettajalla, mutta opetusresurssien lisäämisen sijaan kouluihin on tuotu uusia ammattiryhmiä. Liikuntaan panostus on myönteistä ja saadut kokemukset ovat olleet kannustavia, mutta kasvava aikuisten määrä tarkoittaa vääjäämättä pirstaloituneempaa liikuntakasvatusta ja heikompaa oppilaantuntemusta, jotka molemmat heikentävät vaikuttavuutta.

Olennaisimmat kehityskohteet on tunnistettava tarkasti

Liikkumisen edistäminen nousi yhdeksi tärkeäksi hallitusneuvottelujen teemaksi, mikä on historiallinen ja hieno edistys liikuntapolitiikassa. Tuore hallitusohjelma linjaa, että lasten ja nuorten liikkumista lisätään perustamalla Suomi liikkeelle -ohjelma. Se pyrkii vastaamaan kaikenikäisten ihmisten vähäisen liikunnan tuomiin haasteisiin. Lasten liikunnallista elämäntapaa aiotaan edistää muun muassa tukemalla perheitä liikkumisessa, kannustamalla kuntia kehittämään päiväkotien ja koulujen pihoja sekä tukemalla liikuntaa kouluissa ja harrastuksissa. Keskustelussa ollut kännykätön koulu lisäisi aktiivisuutta koulupäivän aikana, tukisi oppimista ja vähentäisi lasten ja nuorten puhelimen käyttöä. Mielestäni sillä olisi kauaskantoinen, myönteinen vaikutus.

Liikkumiselle otollisten olosuhteiden varmistaminen on tärkeää, mutta ei sellaisenaan riitä. Suurin liikkeelle lähdön este on lasten ja nuorten tottumattomuus fyysiseen ponnisteluun. Muutokseen tarvitaan säännöllistä ja hyvin resursoitua liikuntakasvatusta. Vain niin voimme varmistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle systemaattisen liikunnalliseen elämäntapaan kasvamisen polun. Liikunta on toimintakyvyn edellytys ja vähintään yhtä tärkeää kuin luku- ja laskutaito. Miksi emme panosta siihen koulussa yhtä paljon?

Liikuntaharrastamisen kentän toimijoiden tulee tunnistaa erilaiset motivaatiot liikkumiselle. Kaikki eivät innostu kilpailusta tai huipulle tähtäävästä harjoittelusta. Matalatavoitteiselle liikkumiselle pitää luoda paljon mahdollisuuksia. Omaehtoisen liikkumisen ja kavereiden kanssa höntsäilyn lisääntyminen olisi kaikkein tärkein edistys, sillä kun liikunta ei ole aikaan eikä aikuisiin sidottua, sitä voi tehdä vaikka kuinka usein.

Hallitus aikoo varmistaa, että jokaisella lapsella on mahdollisuus ainakin yhteen mieluisaan harrastukseen. Hienoa! Harrastus on tärkeä osa lapsen ja nuoren sosiaalista kasvua ja tuo taitoja ja merkitystä elämään. Toivottavasti on myös oivallettu, että liikuntaharrastus ei välttämättä tarkoita liikunta-aktiivisuutta: nuori voi olla aktiivinen liikkuja ilman ohjattua harrastusta ja toisaalta liikuntaharrastus ei vielä takaa riittävää kokonaisaktiivisuutta.

Jännityksellä odotan hallitusohjelman käytännön toteutuksen ratkaisuja ja sitä, onko liikuntakasvatuksen liikkeellepaneva voima vihdoin tunnistettu.

Yhdistetään voimamme. Tarvitsemme vuoropuhelua ja vahvaa yhteistyötä lasten ja nuorten toimintakykyisemmän tulevaisuuden hyväksi.

Heidi Rautajoki
heidi.rautajoki(at)liito.fi

Kirjoittaja on LIITO ry:n liikunta- ja terveyskasvatuksen erityisasiantuntija. Hänellä on 30 vuoden kokemus kasvatuksesta, liikunnasta ja urheilusta toimiessaan varhaiskasvattajana, maalivahti- ja fysiikkavalmentajana, Käsipalloliiton lajipäällikkönä sekä viimeiset 15 vuotta liikunnan ja terveystiedon opettajana perusopetuksessa.

Liikunnan ja terveystiedon opettajat LIITO ry on Liikuntatieteellisen Seuran jäsenyhteisö. Nostamme blogissa esiin jäsentemme näkökulmia liikkumiseen, liikuntaan ja urheiluun.