Koulun pihalla ei aina riittävästi mahdollisuuksia liikkumiseen koulupäivän aikana

Lokakuussa NB-LEMA -hanke järjesti Kaunasissa, Liettuassa, liikkumista edistävien koulupihojen suunnittelun intensiivikurssin. Sille osallistui 20 opiskelijaa ja 12 opettajaa eri maista. Kurssin alussa professori Ingunn Fjørtoft muistutti, että lapset viettävät välitunnilla noin 2 000 tuntia peruskoulun aikana. Ei olekaan samantekevää, millaisessa ympäristössä välitunnit vietetään. Liikkumisen mahdollistavan koulun pihan tulisi hänen mukaansa tarjota mahdollisuuksia monipuolisiin kehollisiin kokemuksiin ja kutkuttaa myös lapsen omaa mielikuvitusta.

Professori Fjørtoft kertoi havainneensa omissa tutkimuksissaan, että 6-vuotiaille sekä asfaltti- että metsäpiha mahdollistavat yhtä paljon liikettä, mutta luonnonpiha houkuttaa liikkumaan motorisesti monipuolisemmin. Mitä vanhemmiksi lapset tulevat, sitä enemmän koulun pihan tulee tarjota erilaisia  mahdollisuuksia: tylsällä pihalla teinit eivät liiku. Teini-ikäisillä mielipiteet koulun pihoista eroavat sukupuolen mukaan: tytöt ovat poikia tyytymättömämpiä pihojen liikkumismahdollisuuksiin. Pojille piha on “ok”, jos sieltä löytyy jalkapallokenttä. Myös oppilaiden asenteet ja kiinnostuksen kohteet sekä kollektiivinen halukkuus olla ”cool” vaikuttavat suuresti siihen, liikutaanko pihalla vai ei.

Intensiivikurssilla osallistujat eri maista esittelivät aluksi omien koulujensa pihoja. Vaikutti siltä, että maaseutukouluissa ympäröivää luontoa pystytään hyödyntämään toisin kuin kaupunkien keskustoissa sijaitsevissa kouluissa. Pohjoismaiset opiskelijat kertoivat koulun lähiluonnosta useammin kuin Baltian maiden opiskelijat. Suomessa etenkin alakoulujen pihoilla on paljon liikkumisen mahdollisuuksia. Alakouluissa oppilaat myös viettävät välitunnit yleensä ulkona. Yläkouluun siirryttäessä pakolliset ulkovälitunnit ovat suomalaisopiskelijoiden kokemusten mukaan vähäisiä. Niissä pihat ovatkin usein vain asfalttikenttiä tai parkkipaikkoja.

Koulujen pihoilla paljon hyödyntämättömiä mahdollisuuksia

Liettuassa tutustuimme kahteen alakouluun ja yhteen lukioon. Alakoulun pihat olivat tilavia ja toisen vieressä oli vielä suuri kaupungin puistoalue. Pihoilta löytyi erilaisia kiipeily- ja liukumäkikokonaisuuksia. Lisäksi pihoilla oli keinuja, puita, hiekkalaatikko, muutamia levähdyspaikkoja, koripallokenttiä ja pienet asvalttialueet, jossa oli joskus ollut viivoja ja korit. Alakoulun pihoilta löytyivät myös juoksuradat, joiden kunnossapito ei ole ollut vuosikausiin riittävää. Toisen alakoulun viereiseen puistoon sai mennä ainoastaan opettajan luvalla. Näillä alakoulun pihoilla ei ollut lapsille mitään välineitä (palloja, mailoja tms.), vaan kaikki piti käydä erikseen pyytämässä opettajalta, mikäli niitä halusi.

Lukion piha toimi käytännössä autojen parkkipaikkana. Autoja oli monessa rivissä, eikä paljasta maata juuri ollut. Pihasta löytyi kuitenkin kaksi pelikenttää: ministadion ja koripallokenttä. Koripallokentän molemmissa päissä oli korilevyt, joista löytyi korinrenkaat. Toisella sivulla oli kolme korilevyä, mutta niistä oli poistettu renkaat, koska pallot olivat lennelleet autojen päälle. Ministadionin päähän oli sijoitettu maalit ja tekonurmialusta. Stadionin vierestä alkoi pitkä ja jyrkkä alamäki. Välissä oli vain pari metriä korkea aita. Pallo lensi siis aidan yli useasti, joten stadionia käytettiin aika vähän. Pihalta löytyi näiden lisäksi kolme penkkiä, joten kovin paljon mahdollisuuksia ei pihan käyttöön välituntisin ollut.

Opiskelijoiden tehtävänä oli näyttää, miten koulun pihojen tarjoamia liikkumismahdollisuuksia voitaisiin hyödyntää välituntiliikunnassa. Opiskelijat onnistuivat toteuttamaan monipuolisia toiminnallisia välitunteja oppilaille kaikissa käyntikohteissa. Suurimmaksi esteeksi lasten liikkumiselle osoittautuivat aikuisten asenteet. Jos säätila vaikutti vähänkään epävakaalta – siis ihan normaalilta syyssäältä – lapsia kehotettiin pysyttelemään sisällä. Kun opiskelijat houkuttelivat lapset ulos, niin kaikki juoksivat, pelasivat ja leikkivät aivan yhtä innokkaasti kuin suomalaislapsetkin. Jopa lukiolaiset innostuivat liikkumaan,
kun aikuiset näyttivät esimerkkiä ja järjestivät välitunnille houkuttelevaa toimintaa.

Opiskelijat esittivät viikon päätteeksi kouluille pihojen kehitysideoita. Pihoille voisi esimerkiksi tehdä jonkinlaiset varastot, joissa voisi ottaa vapaasti palloja ja muita välineitä. Pihoille olisi helposti saanut useammankin pelikentän, mikäli niille lisättäisiin maaleja. Niillä oli myös paljon tilaa, joten erilaisten tasapainoköysien (slackline) tai muiden rakenteiden tuominen parantaisi pihojen käytettävyyttä. Huonokuntoisten pallokenttien kunnostaminen, korien laskeminen lapsille sopivalle tasolle ja mahdollisten lajien monipuolistaminen (esimerkiksi erilaiset maalit, lentopalloverkot) parantaisivat kentän käytettävyyttä. Pihoille voisi rakentaa myös seiniä, joita vasten voisi potkia tai heittää palloja.

Samat kehitysideat toimivat monessa suomalaiskoulussakin, kun pihan toiminnallisuutta aletaan parantaa: välineet saataville ja suorituspaikkoja (maaleja) lisää. Lisäksi nuoret toivovat NB-LEMA hankkeen alustavien tutkimustulosten mukaan pihoille pinnanmuotoja sekä viihtyisyyttä lisäävää ja liikkumaan houkuttelevaa kasvillisuutta.

Teksti: Terhi Huovinen, Sean O'Leary, Jani Laaksonen ja Samu Suoraniemi.

TERHI HUOVINEN, LitT (väit.)
yliopistonlehtori
Jyväskylän yliopisto
sähköposti: terhi.huovinen(at)jyu.fi

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Liikunta & Tiede -lehden numerossa 6/2019 ja se on luettavissa myös pdf-muodossa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuvituskuva, Pixabay-kuvapankki.