Kirja-arvostelu: Kaverisuhteet muutoksessa

Pureuduttaessa suomalaislasten kaverisuhteisiin runsaan sadan vuoden ajalta ollaan mittavien haasteiden edessä. Tekemillään rajauksilla Antti Malinen ja Tuomo Tamminen johdattelevat lukijan teoksensa sivuille. Tarkastelu kohdistuu lähinnä 5–15-vuotiaisiin lapsiin. Tämänkin valinnan ongelmallisuuden tutkijat tunnistavat, sillä kaveriporukkojen koostumus ei noudata tutkijoiden tekemää ikärajausta. Aineistojen läpikäynnissä on hyödynnetty suhteellisen vapaamuotoista teemoittelua ja tyypittelyä. Teemat ovat löytyneet laajaa muistitietoaineistoa – useiden satojen eri-ikäisten suomalaisten muisteluja – lukien. Tyypittelyssä on puolestaan hahmotettu, millaiset lapsuuden ja vertaissuhteiden kokemukset ovat olleet tunnusomaisia kullekin aikakaudelle.

Tutkijoiden tekemät menetelmälliset valinnat ovat tuottaneet kirjan rakenteen. Kaverisuhteita tarkastellaan neljässä pääluvussa. Ensimmäinen ajanjakso sijoittuu 1900-luvun alusta vuoden 1921 oppivelvollisuuslakiin. Toinen jakso ulottuu sotien jälkeiseen aikaan. Kolmannen jakson ytimessä ovat suuret ikäluokat tekemisineen ja aikuisten heihin kohdistamine huolipuheineen. Lapsuus lähiöissä on neljännen luvun otsikko. Luvussa osoitetaan lapsuuden muuttunut asema. Uusina ilmiöinä nostetaan esiin muiden muassa koulukiusaaminen, sukupuolinen suuntautuminen ja perinteisten auktoriteettiasetelmien purkautuminen. Jälkisanoissa kurkistetaan myös uuden vuosituhannen todellisuuteen.

Teoksen kirjoittajat ilmoittavat lähteneensä hakemaan vastauksia kysymyksiin, millaisia ilmiöitä, muutoksia ja jatkumoita lasten kaverisuhteisiin ja yleisemminkin suomalaiseen lapsuuteen on liittynyt. Muuttuvat yhteiskunnalliset olot ja arvot sekä vaihtuvat lapsuus- ja kasvatuskäsitykset ovat osaltaan luoneet ne kehykset, joissa kaverisuhteita on synnytetty. Ja kyllähän yhteiskunnallisten olojen muutoksia vuosisataan mahtuu useine sotineen, jälleenrakentamisineen, lamoineen ja kaupungistumisineen. Oivaltavasti tutkijat ovat sitoneet yhteiskuntamuutokset taustoittamaan tutkimusaineistona hyödyntämäänsä muistitietoa. Aineistokäsittelyn vaivannäkö palkitsee, sillä elämänmakuiset tekstilainaukset kuvaavat syvästi ihmisten kokemuksellisuutta.

Kirjassa on kyse myös aikuisten ja lasten välisistä alati muuttuvista suhteista. Lapsiin kohdistuneen sosiaalisen kontrollin muutokset tulevat näkyviksi. Turvallisuuden lisääntymistä valaisee se, että vuonna 1950 Suomessa kuoli tapaturmaisesti yli 480 lasta mutta vuonna 2015 alle 15-vuotiaita menehtyi tapaturmissa enää 31. Ainakaan näiltä osin kaipuuta lapsuuden vapaaseen leikin ja touhun tilaan ei kannata romantisoida. Tutkijoiden mukaan 1960- ja 1970-luvut olivat lapsiin ja nuoriin kohdistuneen vahvan sosiaalisen kontrollin aikaa. Tämän jälkeen auktoriteettiasetelmat alkoivat purkautua ja alettiin puhua saksalaissosiologi Thomas Ziehen sanoin itsetematisoivasta nuorisosta. Kaverisuhteiden kokiessa laadullisia muutoksia syntyi uudenlaisia eriytyneitä lapsi- ja nuorisokulttuureja omine elämäntyylillisine valintoineen.

Kirjan sivistävää antia on myös merkittävien lapsuustutkijoiden toimijoiden esittely. Mukaan mahtuvat muun muassa Matti Koskenniemen koululuokkatutkimukset, Rafael Helangon tutkimukset turkulaisista poikasakeista ja tyttöryhmistä (!) sekä Ziehen teoretisoinnit uudesta nuorisosta. Selväksi tulee sekin, että tutkijoiden kiinnostus suuntautui pitkään ainoastaan poikiin. Suomessakin tyttötutkimus käynnistyi pontevasti vasta 1980-luvulla. Vuosisadan aikana lapsuuden kaverisuhteisiin vaikuttaneiksi suuriksi tekijöiksi Malinen ja Tamminen esittävät varttuvan sukupolven lisääntyneen vapaa-ajan, kaupungistumisen myötä lisääntyneet lasten keskinäiset kontaktit sekä aikuisten muuttuneet asenteet lapsuutta kohtaan.

Leikitäänkö?-teos on hallittu kokonaisuus suomalaislasten kaverisuhteista. Kirjan parasta antia on lapsuuden näkeminen osana mittavia yhteiskunnallisia muutoksia sekä alati uusiutuvina sukupolvisuhteina. Kirjoittajat päättävät teoksensa toteamukseen, että ”yhteenkuuluvuuden ja arvostetuksi tulemisen tunteet eivät ole muuttuneet 120 vuodessa mihinkään”. Erityisen hyödyllistä luettavaa kirja on liikuntatutkijoille, sillä onhan urheilu ollut yksi keskeisimmistä kaverisuhteiden synnyttäjistä. Siinäpä haastetta tutkimusaukon täyttäjille!

HANNU ITKONEN
liikuntasosiologian emeritusprofessori
Jyväskylän yliopisto
hannu.itkonen(at)jyu.fi

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Liikunta & Tiede -lehden numerossa 5/2022.