Keskivartalon kasvun aika

Kuva: Jouko Kokkosen kotialbumi.

Jouko Kontulasta pohtii painon voimaa; nousun syitä ja laskun keinoja.

Poikamiehistymisellä on monia seurauksia, kuten käytettävissä olevan ajan lisääntyminen. Sen huomasin muutettuani omilleni loppukesästä 2021. Uusi elämäntilanne johtaa usein pitkään sivuosaan jääneiden asioiden paluuseen. Niin kävi minullekin. Ostin television ja aloin katsoa sitä liki joka ilta.

Uutisia ja ajankohtaisohjelmiahan tietysti vain katson. No, oikeasti olen tiirannut enimmäkseen urheilua ja etenkin jalkapalloa, jonkin verran historiadokumentteja ja elokuvia. Kanavapujottelu läväytti silmille myös painonpudotusohjelmat. Aiheeseen koukutti osaltaan se, että alkuvuoden 2021 kuntokuurin tuloksena pudonnut paino oli lähtenyt nousuun.

Suomalaisohjelmista seurasin Hurjaa painonpudotusta. Päähenkilö saa ohjelmassa ihan järkeviä neuvoja personal trainerilta, ravitsemusterapeutilta, lääkäriltä ja psykologilta. Sisältö ei itsessään ollut erityisen risova. Eniten äänessä on päähenkilö, joka korostaa elämänmuutoksen välttämättömyyttä, läheisten tuen arvoa ja tahdonvoiman merkitystä.

Ohjelman pätkivät mainokset räväyttivät silmille toisen todellisuuden. Katsojat saivat ahmia silmillään suklaata, jäätelöä, pitsaa, hampurilaisia ja lakritsia. Ruutujen ääressä on varmasti näiden tuotteiden suurkuluttajia.

Vielä mainoksia enemmän riepoi liikunnan ylikorostuminen tositeevellisessä painonpudotuksessa. Vaan ihmekös tuo. Ilman liikuntaa jaksot olisivat tylsiä. Liikunta tuo ohjelmaan toiminnallisuutta. Läskien ähellys on myös sosiaalipehmopornoa: miten joku voikin olla noin huonossa kunnossa. Ja sponsoriksi saadaan näin kuntosaliketju.

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että laihtuakseen pitää liikkua hurjasti. Alkuvuoden 2021 aikana kolasin futiskenttää keskimäärin kolme tuntia päivässä sadan päivän ajan. Lisäksi hiihtelin lähes 600 kilometriä ja pelailin futismaalivahtina. Vuositasolla treenitunteja olisi kertynyt tällä tahdilla tuhat, kelpo urheilijan verran. Tahti tietysti oli rauhallisempi kuin oikeilla urheilijoilla. Kuuri vaikutti vaatekokoon tehokkaasti, vaikka söin paljon. Paino putosi 15 prosenttia.

Jos talvi sulatti läskiä, niin suvi toi silavaa. Kun jojo lähti keskikesällä oikein kunnolla ylös, niin paino palautui samassa ajassa kuin se oli pudonnutkin. Asumuseron alla ja sen tultua ruokaa ja oluttakin kului. Massaa on taas parin ihannepainoisen maratoonarin tarpeiksi.

Katsomistani painonpudotusohjelmista hauskimmassa ‒ Kilot pois ‒ parempi elämä? ‒ tunnettu norjalaistoimittaja Ronny Brede Aase etsii keinoa saada elopainoaan putoamaan. Aase haastattelee lukuisia asiantuntijoita, joiden neuvot ovat jopa ristiriitaisia.

Sopan suurin sattuma on kiteytys painonhallinnan päätavoitteesta: eniten terveyshyötyjä tuottaa maltillinen painonpudotus, joka jää pysyväksi. Aase itse laihtui kymmenisen kiloa, vaikka ei tehnyt mitään rajuja muutoksia. Hän alkoi syödä säännöllisemmin, vähensi naposteluaan ja vaihtoi oluen kuivaan valkoviiniin.

Aasen ohjelmasarja kiinnosti norjalaisia. Avausjakso keräsi 900 000 katsojaa. Sarja herätti paljon keskustelua ja myös arvostelua. Aase on ollut sinut kehonsa kanssa, mutta heräsi huomaamaan, miten lukuisat lihavat ovat kärsineet halveksuntaa mitä erilaisimmissa yhteyksissä.

Liikunta ei mainittavasti vaikuttanut Aasen keventymiseen. Hän tunnustautui laiskaksi liikkujaksi, jolle liikkuminen ei tuota juurikaan fiiliksiä. Tässäkin ihmiset ovat erilaisia. Monelle meistä lihavistakin liikunta antaa hyvää oloa ja tilaisuuksia yhdessäoloon. Terveysvaikutuksiakaan ei kannata väheksyä, vaikka paino ei liikkumalla kummoisesti putoaisikaan.

Tosi-TV:n painonpudotusohjelmat julistavat yksilön vastuuta ja lehdet pursuavat suurlaihduttajien menestystarinoita. Julkinen paine pakottaa laihtumaan ainakin niin kauan kuin kamera käy ja otsikot leviävät. Julkisuudessa eivät näy epäonnistujat, joilla jojo on taas ponkaissut ylös.

Väestötasolla ylipainoisuutta ei kuitenkaan ratkaista yltiöyksilökeskeisellä lähestymistavalla. Muutos lähtee ihmisestä itsestään, mutta se kaipaa usein tuekseen osaavaa ohjausta. Ihminen tarvitsee töytäisyjä muuttaakseen elintapojaan. Eikä kaikilla ole mahdollista ostaa palveluita markkinahintaan.

Vaikka liikunnan lisääminen ei ole paras painopudotuskeino, niin se soveltuu elämäntaparemontin osaksi. Liikunta- ja sotepalvelut ovat vähin erin löytäneet toi sensa, vaan miten ennaltaehkäisyn ja liikuntaneuvonnan käy sote-uudistuksessa? Tietoisuus liikunnan vaikuttavuudesta on kasvanut lääkärikunnassa, mutta sote-mylläys heittää palikat taas levälleen. Neuvonta- ja hoitoketjut venyvät ja paukkuvat.

Julkisille liikuntapalveluille uusi sote-todellisuus on yhtä aikaa mahdollisuus, mutta myös usein myös tekemätön paikka. Etenkin pienten kuntien voimavarat ovat vähäiset. Liikunnasta vastaavat pakosta monihosaajat, jotka eivät repeä joka paikkaan. Liikuntaakin olisi edistettävä hyvinvointialueen tasolla, mutta onnistuuko se, kun viivan alle halutaan heti selvää säästöä.

Meidän liikuntamyönteisten asenteissa on paljon korjaamisen varaa. Aika moni ajattelee edelleen Urho Kekkosen tavoin kaikkien liikunnan estävien syiden olevan tekosyitä. Kekkoselle näin varmaan olikin, tasavallan presidentti saattoi määritellä aikataulunsa itse. Yli-innokas liikunta kuitenkin kostautui, kun vanheneva presidentti ei malttanut kuunnella kehoaan.

Kekkonen saattoi rasittaa itseään jopa sairaana, kuten nimikkohiihdossaan ”Urkin uralla” Pielavedellä talvella 1977. Vilustunut presidentti hiihti osan 35 kilometrin lenkistä pakkassäässä. Luottolääkäri Richard Sotamaa sai sentään välillä suostuteltua Kekkosen autokyytiin, josta hän nousi muutama kilometri ennen maalia. Loppukirin ottaessaan presidentti kaatui. Tapaus tallentui Pielaveden ja Keiteleen Sanomien toimittajan filmirullalle, mutta ei päätynyt koskaan lehteen.

Itsekin ajattelin aikoinaan, että laiskuuttahan se on, jos ei liiku. Ja vielä laiskempaa on lihoa. Oma ymmärrys vähenevän liikkumisen syistä karttui, kun ruumiillinen toimeliaisuus väheni ruuhkavuosina rutosti. Tiedon puutteeseen en ole voinut vedota. Työterveyshoitajalle tokaisin syksyllä 2021, että meikäläisessä ruumiillistuu sanonta "suutarin lapsilla ei ole kenkiä". Kaikki tarvittava tieto on ollut tarjolla, mutta ylipainoa on rutkasti ja kunto huono.

Mutta onhan meillä liikuntasuositukset! Sen verran olen Kontulan kulmia kiertänyt, että voin sanoa ison osan kontulalaisista vähät välittävän suosituksista. Ilmiö ei ole yksin itähelsinkiläinen, vaan maan- ja maailmanlaajuinen.

Jos liikunnan harrastaminen on osa identiteettiä, niin yhtä lailla harrastamattomuus voi olla sitä. Kati Kauravaaran vähän liikkuvia nuorten miehiä käsittelevä väitöskirja Mitä sitten, jos ei liikuta? osoitti, että kone- ja metallialaa opiskelevien nuorten miesten tärkeysjärjestyksessä liikunta ei korkealle noussut. Vähäinen liikunta on heille mielekäs valinta. Aikaa jää muuhun touhuamiseen ja vaikka laiskotteluun.

Vähän liikkuvat näyttäytyvät ”liikkumattomuuskeskustelussa” korostetusti yhteiskunnallisena kulueränä, jonka aiheuttavat kustannukset koituvat hyväkuntoisten kansalaisten maksettaviksi. Moralisoiva sävy puree niukasti liikkuviin yhtä huonosti kuin vanhan ajan päihdevalistus juoppoihin. Liikkumiseen vaikuttavat monimutkaiset mekanismit, joiden ymmärrystä voi laajentaa yhteiskunta- ja käyttäytymistieteellinen tutkimus. Sen asema näyttää kuitenkin heikentyvän. Jyväskylän liikunnalla alan professorien määrä on kutistunut, mikä vaikuttaa väistämättä myös tutkimukseen.

Kuka sitten voisi liikauttaa vähän liikkuvia? Urheiluseurako? Vähän liikkuvan on vaikea mennä mukaan urheiluseurojen toimintaan tai ylipäätään liikuntaryhmiin. Itselläni on kokemusta kahden futisseuran (FC Kontu ja HPS) lajia aiemmin harrastamattomille aikuisille tarjoamasta toiminnasta. Syrjäsilmällä seurasin muutama vuosi sitten Viipurin Urheilijoiden järjestämää yleisurheilukoulua.

Aikuisten futis- tai urheilukouluissa ei ole mitään moitittavaa. Homma on toteutettu hyvin. Vaan ketä kouluihin tulee? Lähes poikkeuksetta liikuntaoppia janoavat ovat seuroissa harrastavien lasten liikunnallisia vanhempia, joiden on helppo tutustua uuteen lajiin. Ja vaikka osalla on reilusti kiloja, niin heillä on myös aikaisempaa liikuntataustaa. Liikunnassa ja varsinkin ohjatussa harjoittelunsa on omat koodinsa, joiden vaikeuttavat ummikon mukaanpääsyä.

Jouko Kokkonen

Jouko Kontulasta ihmettelee Suomen eloa ja maailmanmenoa itähelsinkiläisen lähiön näkökulmasta. Minut keksi Lasse Lehtinen, joka kirjoitti Iltasanomissa 6.11.2017, että ”sananvapauden ritari on kadun mies tai nainen, ’Jouko Kontulasta’, jolta käydään kysymässä kaikkea maan ja taivaan väliltä”.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Liikunta & Tiede -lehden numerossa 4/2022 ja se on luettavissa myös pdf-muodossa.