Kansanedustajan käyttämä ilmaisu ”Pohjolan neekerit” ei näy vanhoissa urheilu-uutisissa

Väitöskirjaani Kansakunta kilpasilla — urheilu nationalismin kanavana ja lähteenä Suomessa 1900–1952 (SKS, 2008) tehdessäni kävin läpi Suomen Urheilulehden vuosikerrat 1898–1952, useiden sanomalehtien olympiakisojen aikaiset numerot ja runsaasti muuta aineistoa. Mistään ei löytynyt Keskisarjan käyttämää ilmaisua.

Suomalaisista puhuttiin sen sijaan paljon ”mongoleina”. Etenkin anglosaksisissa maissa ja Ruotsissa selitettiin suomalaisten urheilumenestystä mongolijuurilla, kun Hannes Kolehmaisen, Paavo Nurmen, Ville Ritolan, Matti Järvisen ja kumppanien ylivoimalle ei tuntunut löytyvän järkevää selitystä – tai sitä ei viitsitty etsiä. Idrottsbladetin kuuluisa otsikko julisti ”Mongolien päivä stadionilla” Järvisen heitettyä Tukholmassa keihäänsä maailmanennätyslukemiin heinäkuussa 1930.

Aasiasta ja idästä erottumaan pyrkivälle Suomelle tilanne oli vaikea. Urheilumenestyksen toivottiin osaltaan osoittavan, että Suomi on läntinen sivistysmaa. Eronteko Venäjään ja venäläisyyteen oli tärkeää ennen itsenäistymistä, eikä sen tarve poistunut kokonaan 1920–1930-luvuilla. Olympiamenestys toikin myönteistä julkisuutta, jota varjostivat kuitenkin toistuvat mongoliväitteet.

Yhdysvalloissa suomalainen urheilumenestys herätti suurta kiinnostusta, minkä vuoksi Washingtonin-lähettiläänä toiminut Leonard Åström ehdotti vuoden 1932 Lake Placidin ja Los Angelesin olympiakisojen alla julkaistavaksi suomalaista urheilua esittelevän kirjan, joka tekisi teksteillä ja kuvilla selväksi, etteivät suomalaiset ole mongoleja. Martti Jukola kohotti Athletics in Finland -kirjassa yleisurheilun Suomen kansallisurheiluksi, joka vertautui baseballin asemaan Yhdysvalloissa.

Suomalaiset tarjosivat urheilumenestyksen selittäjiksi poikkeuksellista lahjakkuutta, sisua ja saunaa. Moni uskoi näihin selityksiin myös Suomessa, mutta Paavo Nurmi tiivisti saavutustensa perustan lyhyesti: ”ensiksi työ, toiseksi työ ja kolmanneksi työ”.

Monenlaisia ”neekereitä”

Neekeri-sana esiintyi usein lehtien palstoilla pitkälle 1900-luvulle. ”Neekereitäkin” oli monenlaisia. Suotuisimman kohtelun saivat Yhdysvaltoja edustaneet mustat urheilijat, joiden kokeman rasismin monet suomalaiset panivat merkille.

Valkoisten amerikkalaisten mustia joukkuetovereitaan kohtaan osoittama halveksunta herätti Suomessa ihmetystä. Helsingin Kisaveikkojen amerikkalaiskilpailuissa vuonna 1929 Eläintarhan urheilukentällä Paavo Nurmi asettui samaan kuvaan ”neekerin kanssa” ja ”antoi tämän sivistyneille tovereille opetuksen ihmistavoista”. ”Neekeri” oli pikajuoksija Eddie Tolan.

Suomalaiset alkoivat kuitenkin vähätellä 1930-luvulla Yhdysvaltojen yleisurheiluvoimaa väittämällä sen perustuvan suurelta osin ”neekereiden” saavutuksiin. Nimimerkki ”Uppercut” (Yrjö Halme) väitti Uudessa Suomessa 24.7.1932, että tämä ”oli todellakin musta paikka Amerikalle”, joka olisi ”taistellut kaikkia neljää muuta maanosaa vastaan mielellään valkoisin voimin”. ”Neekerien” pikajuoksijataipumuksia hän todisteli tarinalla, jossa mukaan ”muuan Amerikan nopeimmista valkoisista juoksijoista ei saanut kiinni kadulla neekerivarasta, kun tämä luikki pakoon, eikä varas suinkaan ollut mikään tunnettu juoksija”.

Nimimerkki ”Kivimies” (Uuno Mattila, myöhemmin Yrjö Kivimies) väitti Uudessa Suomessa 14.8.1932 Setä Samulille ”kelpaavan nuhteettoman takkinsa napinläpeen musta Haarlem-ruusukin: joku Tolan, joku Metcalfe”. Hän ehdotti, että ulkoministeriö ottaisi yhteyttä Ovambomaahan ja ”tilaisi tänne maan tuotteita tusinan niitä pitkäkinttuisimpia, mitä mustempia, sen parempi”. Kivimiehen huumori tukeutui rasistisiin kliseisiin luonnonlapsista.

”Kun ne ovat saapuneet onnellisesti Katajanokan rantaan, julistaa tasavalta ne juhlallisesti ottopojikseen. Sitten ne annetaan treenari-Lahtisen haltuun, ja niin Suomikin saa sanomista lyhyillä matkoilla, mitämaks pituushypyssäkin. Ja ajatelkaas, miten paljon iloa meillä heistä olisi! Kokonainen tusina ihan ikiomia pesunkestäviä, kiharatukkaisia, töröhuulisia, korviaan myöten nauravia neekereitä! Kuinka hauskaa lapsille ja naisille ja meille, lapsellisille miehille!”

Berliinissä neljä kultamitalia voittaneen Jesse Owensin (1913–1980) urheilullisen suuruuden joutui tunnustamaan myös IKL:n äänenkannattaja Ajan Suunta. Owens, jonka syntymästä on muuten 12. syyskuuta kulunut tasan 110 vuotta, oli lehden mukaan ”niin sopusuhtaisen rakenteensa kuin miellyttävän käytöksensäkin puolesta – eikä vähimmin suoritustensa puolesta – näiden kisojen jaloin urheiluilmiö”. Lehden oli kuitenkin mahdoton hyväksyä mustaihoisten urheilijoiden menestystä ehdoitta. Ajan Suunta kertoi 10.8.1936 400 metrin loppukilpailusta, jossa ”painelivat Villin Lännen ’keskiyön pikajunat', jotka muuten olivat kuten Jesse Owenskin vain lievästi mustia”.

Ei mustaihoisten menestyksen ihmettely jäänyt vain äärioikeistoon. Helsingin Sanomat kertoi kisojen ollessa vielä käynnissä 5.8.1936, että ”Amerikalla nyt jo 4 neekerivoittoa”, jotka olivat saavuttaneet jo kolme kultaa voittanut Owens ja John Woodruff 800 metrin juoksussa. Sentään yksi valkoinen mies oli yltänyt olympiakultaan.

Kuva: Ajan Suunta 5.3.1936.

Suomalaisten suhteesta maailman muihin ihmisiin

Mervi Tervo puhuu väitöskirjassaan (2003) suomalaisen urheilumenestyksen tulkintaan perustuvista toiseuden kehistä. Sisimmällä olivat suomalaiset, joita määrittäviä ominaisuuksia olivat miehisyys, valkoisuus, läntisyys, pohjoisuus ja alemmuus suhteessa kaikkein kehittyneimpiin ja vauraimpiin länsimaihin. Muut maailman ihmiset sijoittuivat sitä ulommaksi, mitä vähemmän he muistuttivat suomalaisurheilijoita.

Lähimpänä Suomea olivat Iso-Britannia, Skandinavia maat, Saksa ja Yhdysvaltojen valkoinen valtaväestö. Seuraavaan luokkaan kuuluivat etelämaalaiset, kuten espanjalaiset, italialaiset ja ranskalaiset. Oman ryhmänsä muodostaneisiin ”eksoottisiin kansoihin” lukeutuivat, joihin laskettiin lähinnä aasialaiset. Vielä ulommalle kehälle joutuivat mustaihoiset ja Amerikan alkuperäiskansat.

Vaikka urheilumenestys sinänsä liitti Suomen läntiseen kulttuuripiiriin, niin se ei lopettanut mongoliväitteitä, sillä aasialainen alkuvoimaisuus nousi ulkomailla usein suomalaisen urheiluvoiman keskeiseksi selittäjäksi. New York Herald Tribune vuonna 1924 julkaisemassa artikkelissa suomalaisten huippujuoksijoiden kantaisien väitettiin olleen ”mongolilaisen rodun tuotteita”, joilla oli ollut ”Aasian aroilla” runsaasti tilaa juoksennella.

Monien suomalaisten suhtautumista kuvaa Yrjö Halmeen harmittelu Kalevassa 14.8.1928, kun suomalaisten omanaan pitämä olympiamaratonin voitto meni Amsterdamissa ”ranskalaiselle puoliveriselle” Boughera El Quafille. Halme kuvasi voittajan olleen ”lyhyenläntä, hintelä mies, jonka koivet ovat luonnonväärät” (Kaleva 9.8.1928). ”Alempien rotujen” menestys ikään kuin loukkasi ”ylempää rotua”, johon Halme suomalaiset ajatuksellisesti liitti.

Japanilaisia kohtaan suomalaiset tunsivat kunnioitusta, mutta samalla he näyttäytyivät läntistä kulttuuria konemaisesti matkivina. ”Nousevan auringon poikien” hillitystä esiintymisestä urheilukentillä ja niiden ulkopuolella oli mahdollista ottaa oppia, sillä pidättyvä käytös muistutti monilta osin suomalaisurheilijan ihannekuvaa.

Tervoa luokittelu toteutui myös 1920–1930-luvun sanankäytössä. Martti Jukola kuvasi Pariisin vuoden 1924 olympiakisojen osallistujia värikkäin sanakääntein:

”Amerikkalaisten ja muitten valkoihoisten keralla parveili kentällä jos joitakin mohikaaneja. Pitkäpartaisia hinduja, jotka näyttivät haudan reunalla vaappuvilta vanhuksilta… Vielä rataa kiersi ruskeatukkaisia egyptiläisiä, vinosilmäisiä idän poikia ja kammottavan pimeitä afrikkalaisia.” (Jukola 1924, s. 25.)

”Neekerivaara” Helsingissä vuonna 1952

Helsingin olympiakisojen alla suomalaisnaisia varoiteltiin solmimasta suhteita ulkomaalaisten miesurheilijoiden kanssa. Kisojen aikana lehdistössä kauhisteltiin naisten osoittamaa kiinnostusta. Suomen kansan demokraattisen liiton äänenkannattajassa Vapaassa Sanassa pakinoitsija ”Hapan” (Raoul Palmgren) väitti 22.7.1952, että ilmiö oli nähty aiemminkin.

”Älköön kuitenkaan luultako, että tämä suomalaisten naisten kiimarynnäkkö XV olympialaisten amerikkalaisten he-manien, brasilialaisten mustienrudolfien, espanjalaisten donjuanien ja ennen kaikkea neekerien perään on mitään uutta historiassamme. Vuonna 1917 olivat muodissa kasakat ja kiinalaiset. Vuonna 1918 tuli saksalaisten vuoro, ja uudelleen taas viime sodan alettua, kun suomalaiset miehet vartioivat Syvärillä ’kotia, uskontoa ja isänmaata’ ja saksalaiset hyväntahtoisesti huolehtivat järjestyksestä kotirintamalla.”

Kalevan nimimerkki ”Valtteri” (20.7.1952) oli heti kisojen avajaisten jälkeen tavannut suomalaisnaisten käytöstä ihmetelleen poliisin, jonka mielestä ”merkillinen on Suomen nainen, kun värillistä rotua näkee”. Nimimerkki ”Palle” (Reino Hirviseppä) käsitteli aihetta Urheilijan Joulussa voimakkaasta yleistäen viisussaan Runoratsulla Olympialaisissa:

”Jos kaikissa lajeissa kulta se meille nyt ollut ei tullakseen,
yöjuoksussa naisemme kuitenkin sai neekerin kullakseen.
Kas, kosketusta he innolla haki hiivatinmoisella,
ja ne ’olumpiarenkaat’ silmien alla on nyt joka toisella.”

Jo kisojen aikana alkoivat arvailut kansojen kohtaamisten seurauksista. Suomen Sosialidemokraatin ”Jahvetti” (Yrjö Kilpeläinen) arveli 25.7.1952, että ”parinkymmenen vuoden kuluttua näistä olympiakisoista myöskin Suomella on omat kuuluisat sprintterinsä”, vaikka maalla ”ei ole siirtomaita eikä muutakaan neekeriasutusta”. ”Hyvät helsingittäret” olivat pitämässä huolen, että ”puoliverisiä” pikajuoksijoita oli syntymässä.

Lopuksi. Urheilutekstien läheskään kaikkia neekeriviittauksia ei voi millään ilveellä pitää neutraaleina ilmauksina, vaan niistä kuultavat läpi vähintään ennakkoluulot ja usein myös rasismi. Paljon luettuina urheilusta ladotut rivit ovat myös vaikuttaneet erityisesti suomalaisten miesten käsityksiin ihonväriltään erilaisista ihmisistä.

Jouko Kokkonen

Lähteet

Kokkonen, J. 2008. Kansakunta kilpasilla – urheilu nationalismin kanavana ja lähteenä Suomessa 1900 – 1952. Bibliotheca Historica 119, SKS.

Kokkonen, J. 2003. Kansakunnat kilpasilla. Suomen urheiluhistoriallisen seuran vuosikirja 2003. Verkkojulkaisu.

Kuva: Urheilija 11–12/1929.