Jouko Kontulasta: Valistummeko liikkumaan?

Liikkuva aikuinen -ohjelman Etukeno-verkkolähetyksessä aiheesta keskustelivat 26. lokakuuta viestintäjohtaja Lotta Backlund, luova johtaja Jani Halme ja tutkija Maria Rantala. Heidän mukaansa liikuntavalistus on ollut arkaa, virttynyttä ja väsynyttä. Liikkumaan olisikin houkuteltava markkinoinnin käytössä olevan arsenaalin keinoin ja etenkin tunteisiin vaikuttamalla.

En usko varsinkaan syyllistämisen tehoon ihmisten liikauttajana. Harvassa olivat ne, jotka Turmiolan Tommi sai lopulta lopettamaan ryyppäämisen. Tupakoinnin vähentämisessäkään keino ei ole ollut se tepsivin, vaan lainsäädäntö on asettanut tiukat rajat, joiden seurauksena tupakointi on muuttunut hankalaksi. Valistus on toki tukenut muutosta kaivamalla maata tupakoinnin sosiaalisen hyväksyttävyyden alta.

Hyväksyttävänä tai ainakin siedettävänä pidetyn alkoholinkäytön sosiaaliset normit ovat myös kiristyneet. Samaan aikaan joidenkin muiden päihteiden käyttöä koskevat asenteet ovat toisaalta väljentyneet. Kaikki kehitys ei tässäkään ole edistystä.

Tunteisiin vaikuttamalla voi saavuttaa liikuntaan innostamisessa ainakin rajallisia tuloksia. Ja tätä kuntosalit ja kirjava joukko elintapavalmentajia käyttää hyväkseen. Ne hyödyntävät tunteita ja hienovaraista sekä ronskimpaakin syyllistämistä markkinoinnissaan. Tulokset näkyvät ainakin tungoksena saleilla alkuvuodesta.

Astetta pehmeämpi keino voisi olla liikkumisen sosiaalista hyväksyttävyyttä ja liikkumattomuuden haittoja painottava mielikuvamarkkinointi. Tietyssä määrin sosiaalinen pakko on toiminutkin, kun vaurauteen kuuluu oman liikunnallisuuden korostaminen. Raja syyllistämiseen on kuitenkin hiuksenhieno.

Markkinoillakin on rajansa. Mikä tahansa liikuntamarkkinointi katoaa Kontulassakin monelle keskeisen kodin, Kelan ja kapakan Bermudan kolmioon. Askelia kertyy sen verran kuin on pakko matkalla Alkoon, apteekkiin, kauppaan tai kuppilaan. Ketteryysosio koostuu kiipeämisestä ostarin taakse ”Mäntybaarin” ulkonautintaan.

Syyllistämisen tieltä löydymme helposti silmätikuksi me lihavat. Olemme kansantalouden näkökulmasta taakka, ja kyökkipsykologin silmin lepsuja lylleröitä. Me lihavat kyllä tiedämme, ettei paino ole hyväksi. Itsekin tunnen sen joka päivä polvissani ja nilkoissani.

Lihaviin ihmisinä ja myös liikkujina kohdistuvasta pilkasta esimerkki on lokakuussa kuollut presidentti Martti Ahtisaari, jonka olemus ja kävelytyyli olivat 1990-luvulla monenlaisen pilkan kohteena. Yhden lähtökohdan vitsailulle tarjosi Ahtisaaren edeltäjien Mauno Koiviston ja Urho Kekkosen sporttisuus. Ilta-Sanomat julkaisi 21.10.2023 Suvi Kerttulan artikkelin Ahtisaaren lihavuudesta kummunneesta keskustelusta.

”Uutisparodiaohjelma Frank Pappa Show’ssa kehitettiin jopa Mara Walk -tanssi, jossa parodioitiin Martti Ahtisaaren kävelytyyliä. Lehdissä laskettiin Ahtisaaren painoindeksiä ja kyseltiin, haittaako lihavuus viranhoitoa.”

Ilta-Sanomat osallistui riekuntaan julkaisemalla kuvion Ahtisaaren kokoisesta eli 135-kiloisesta miehestä sivusta katsottuna. Puhtia pilkanteolle antoi presidentti-instituution muutos, jota vauhditti ensimmäisen kerran käyty suora kansanvaali. Kampanjan aikana ehdokkaat kosiskelivat kansaa uudella tavalla, eikä Kekkosen ja Koiviston aikaan ollut paluuta tuloksen selvittyäkään. Presidentin arvostelusta tuli hyväksyttävämpää, ja Ahtisaarella oli pelisilmää olla puuttumatta rääpimiseen.

Syyllistämissävyjä hyödyntävä liikkumattomuuspuhe on viestinnällisessä mielessä yksi liikuntapoliittisista menestystarinoista. Poliitikot ja toimittajat ovat löytäneet liikkumattomuuden, joka on miedoimmillaan haaste, mutta myös pommi ja tragedia. Liikkumattomuus maksaa miljardeja, tappaa ja uhkaa sysätä Suomen polvilleen. Väkeviä kielikuvia piisaa. Eri asia on, mihin puhe johtaa.

Toisaalta riittää sitä liikuntapuhettakin. Liikunta ja terveys ovat esillä iltapäivälehdissä jatkuvasti. Selitys löytyy irtonumeroiden ostajien ikärakenteesta. Hyvinvointiteemat myyvät lööppeihin melkein pysyvästi kiinniliimautuneen Putinin naaman ohella. Syyllistäminen on yksi hyvinvointi- ja terveysartikkelien perustyyppi. Saamme säännöllisesti tietää, miten syömme, nukumme ja jopa liikumme väärin.

Kevennyksenä kerron, että Etelä-Koreassa valmistettu matkapuhelimeni kertoo minun ottaneen viimeisimmän vuoden aikana keskimäärin 15 651 askelta päivässä. Kilometrejä on kertynyt päivittäin 12, mistä voi laskea askeleeni olevan 76,8 senttiä pitkä. Kontulan katuja mittaillessa voi tapailla vaikka virren sanoja ”jok´ainut askel sun matkallas on askel kohti sun kuoloas”.

Miten rapiat 15 000 askelta jakautuu? Työmatkat tuottavat kymppitonnin. Ensin metrolle Kontulaan hiukan mutkan kautta tai Myllypuroon. Sitten Sörnäisissä raitiovaunulle kävellen myös liukuportaat. Oopperan pysäkiltä lampsin Pohjoisen Stadiontien päähän ja Pohjoiskaarteeseen. Sama kotiinpäin. Tonni kertyy kotona ja töissä käpsehtiessä. Ja loppu karttuu poikieni futistreenipäivinä valmentajallekin siinä harjoitusten sivussa. Muulloin askelia tuovat kaupassakäynnit, omat futistreenit tai pikku kävelylenkit ennen nukkumaanmenoa. Ei tuo sen ihmeellisempää ole.

Jouko Kokkonen

Jouko Kontulasta ihmettelee Suomen eloa ja maailmanmenoa itähelsinkiläisen lähiön näkökulmasta. Minut keksi Lasse Lehtinen, joka kirjoitti Iltasanomissa 6.11.2017, että ”sananvapauden ritari on kadun mies tai nainen, ’Jouko Kontulasta’, jolta käydään kysymässä kaikkea maan ja taivaan väliltä”.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Liikunta & Tiede -lehdessä 5/2023 ja se on luettavissa myös pdf-muodossa.