”Työväen Urheiluliitto päätti ryhtyä voimaperäiseen työhön”

Raittiusyhdistys Koiton talolle Helsinkiin kokoontui 26. tammikuuta 1919 joukko työläisurheiluseurojen valtuuttamia miehiä vakain tuumin perustamaan Työväen Urheiluliittoa. Helsingin Työväentalo on vaurioitunut sisällissodassa, eikä sen suojissa voitu kokoontua. Suomen Sosialidemokraatti aloitti uutisensa ajan tavan mukaan:

”Työväen urheiluliiton perustava kokous pidettiin täällä eilen R.y. Koiton talolla. Osanotto kokoukseen oli odottamattoman vilkas. 53 seuraa eri osista maata aina lisalmelta ja Oulusta saakka oli edustettuna, edustaen yhteensä 10,294 jäsentä. Sitä paitsi oli 4 seuraa lähettänyt kirjallisen ilmoituksen liittymispäätöksestään.”

Kokousta johti varatuomari Eino Pekkala, josta tuli myös TUL:n ensimmäinen puheenjohtaja vuosiksi 1919–1927. Urheilullista uskottavuutta riitti. Mies oli voittanut Suomen urheilukuninkuuden eli kymmenottelun SM-kultaa 1907, 1909 ja 1910.

Sisällissotaan Pekkala ei osallistunut. Sodan jälkeen hän toimi punavankien pääavustajana Väinö Hakkilan ohella. Pekkala ja Hakkila suhtautuivat eri tavoin kapinan oikeutuksen tulkintaan. Pekkalalta löytyi enemmän ymmärtämystä vallankumousta yrittäneitä kohtaan kuin Hakkilalta, mutta tämä ei estänyt miehiä toimimasta yhteistuumin kapinavankien hyväksi.

Työväen Urheiluliiton perustaminen oli ollut esillä jo ennen Suomen itsenäistymistä. Sen esiasteena voi pitää Työväen Urheilulehteä, joka alkoi ilmestyä vuoden 1917 keväällä. Porvari- ja työläiseurojen välinen nokittelu oli ajoittain kovaa Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitossa, eivätkä jännitteet hellittäneet vuoden 1917 aikana.

Sisällissodan jälkeen ”porvariurheilu” elpyi vähitellen. Yleisurheilun SM-kisat saatiin pidettyä. Katsomossa istui mm. Suomessa olleiden saksalaisjoukkojen komentaja kenraali Rüdiger von der Goltz.

SVUL teki marraskuussa 1918 kovan linjapäätöksen, jolla se erotti jäsenyydestään ne seurat, joiden jäsenistä yli puolet oli osallistunut kapinaan. Päätöstä ajoivat etenkin Arvo Vartia ja K. E. Levälahti. Lauri Pihkala oli aluksi hiukan lievemmän katsannon kannalla, mutta siirtyi pian kovalle linjalle. Kaikki SVUL:n jäsenseurat eivät olleet päätöksen takana. Enemmistö oli kuitenkin kapinallisten erottamisen kannalla.

Vuoden 1918 toimintaansa uudelleen aloitelleille työväenseuroille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin perustaa oma liitto. Samalla ne saivat uuden todisteen porvarien mielivallasta.

Suomen Sosialidemokraattinen puolue sanoutui joulukuun lopussa 1918 pidetyssä puoluekokouksessa Väinö Tannerin sanoin irti kapinayrityksestä. Puolueessa oli toki niitäkin, jotka eivät Tannerin julistamaa hyväksyneet, mutta SDP:n enemmistö oli tällä kannalla. Eduskuntavaaleissa 1919 puolue sai 80 kansanedustajaa, joista osa kuitenkin kannatti kommunistista vallankumouksellista linjaa. Puolue jakautui vuonna 1920. SDP:n vaalikannatus oli huomattavasti suurempi kuin kommunistien.

TUL:ssa osapuolet olivat huomattavasti tasaväkisempiä. Urheilusta tulikin 1920-luvulla ammattiyhdistystoiminnan ohella yksi vasemmiston suuntariitojen päänäyttämö. Kommunistien vaikutusvalta oli näissä molemmissa suuri. Vasta vuonna 1927 sosiaalidemokraatit onnistuivat saamaan TUL:n hallintaansa.

Yhdestä asiasta TUL oli yhtä mieltä. Porvarien kisoihin työläisurheilijat eivät osallistu, eivät edes olympialaisiin. Lähes kaikki parhaat kyvyt siirtyivät käytännön syistä porvariseuroihin, mutta TUL muutti kantaansa vasta Helsingin 1940 olympiakisojen alla. Suomalaismenestykset hivelivät kuitenkin myös työväestöä, mitä liiton johto joutui paheksumaan. Työläisolympialaisiin TUL osallistui suurella innolla – ja sai moitteita yltiöpäisestä mitalitavoittelusta.

Sotien jälkeen TUL näytti kykenevät jopa haastamaan SVUL:n jäsenmäärällään ja toiminnallaan. Sosiaalidemokraattien ja kommunistien kamppailu söi kuitenkin voimavaroja. Sosialidemokraattien puoluehajaannus vauhditti liiton jakautumista 1950-luvun lopussa. Yhteen jakautunut liitto tuli 1979.

Järjestökähinöiden ulkopuolella urheiltiin. Paikallistasolla porvari- ja työläisseurojen ottelut olivat joukkuelajeissa usein tuimia. Ne kertoivat myös paikallisyhteisöjen jakolinjoista. Alle nelikymppisten on liki mahdoton käsittää, miten aikoinaan saattoi kuulua vain tietyn leirin seuraan.

TUL on painottanut retoriikassaan koko kansan liikuttamista, mutta menestyskin on maistunut. Liiton ensimmäinen olympiavoittaja oli keihäänheittäjä Tapio Rautavaara (1948), toinen painija Kelpo Gröndahl (1952) ja kolmas hiihtäjä Marjut Lukkarinen (1992, avioiduttuaan Rolig). Olympiamitalisteja ovat olleet myös mm. pikaluistelija Toivo Salonen, nyrkkeilijä Reima Virtanen, painija Tapio Sipilä ja uimari Jani Sievinen. Paikallistasolla porvari- ja työläisseurojen ottelut olivat joukkuelajeissa usein tuimia.

Urheilujärjestöjen yhdistäminen oli vuonna 1961 Suomen Valtakunnan Urheiluliitoksi muuttuneen SVUL:n iskusana vuosikymmenien ajan. TUL oli tässä kuviossa hajottava tekijä. Liikuntakulttuurin rakennemuutoksessa 1990-luvulla konkurssitilaan joutuneen SVUL:n osana oli kadota järjestökartalta.

TUL jäi henkiin järjestömyllerryksessä. Liitto lisäsi 1990-luvulla nimeensä määreen ”Suomen”, jota se oli karsastanut kansallishenkisenä pitkään. Mutta mikä on TUL:n tila 2019? Onko erillistä työläisurheilua edes enää olemassa? Seppo Hentilän valmisteilla olevan TUL:n historian neljäs osa tuonee tähän vastauksia.

Onnittelut satavuotiaalle Suomen Työväen Urheiluliitolle!

Blogitekstin kirjoittaja: erikoistutkija Jouko Kokkonen, LTS

Aiheesta lisää:

Kuva: Työväen Urheiluliitto perustettu. Suomen Sosialidemokraatti 27.1.1919.
comments powered by Disqus