Liikunta & Tiede 6/2011

Suomea on oman väen keskuudessa jo usean sukupolven ajan pidetty yhdistysten luvattuna maana. Tällaiselle ajatukselle on ollut löydettävissä jonkin verran perusteita. Esimerkiksi se, että Pohjoismaat menestyvät toistuvasti erilaisissa onnellisuusmittauksissa, voi nimittäin selittyä osittain sillä, että näissä maissa on valinnut suhteellisen hyvä tasapaino organisoituneen toiminnan kolmen eri logiikan kesken. Toisin sanoen sekä julkisen sektorin logiikalla, bisneslogiikalla ja myös kansalaistoiminnalla on ollut elintilansa ja käytännön kentillä ruutunsa. Ihmisillä on ollut energiaa ja mahdollisuuksia toimia myös omaehtoisesti yhdessä toisten kanssa ja pitää kansalaisyhteiskunta elävänä. Monia enteitä kolmion tasapainon horjumisesta erityisesti kansalaistoiminnan kustannuksella on kuitenkin ollut tunnistettavissa jo pitkään.

Liikunnan ja urheilun saralla meillä on myös pidetty yllä käsitystä, että kansainvälisesti seuratoimintamme olisi jotenkin ainutlaatuista. Tuoreet eurooppalaiset vertailut kertovat kuitenkin karua kieltään, ettei ainakaan osallistumislukujen perustella ole syytä olkaimien paukutteluun. Useankin eri aineiston perustella sijoituksemme jää pistesijojen ulkopuolelle. Kärkipään maina paistattelevat Alankomaat, Tanska ja Ranska.

Tilastokeskuksen vastajulkaistu raportti ajankäyttötutkimuksesta kertoo vapaaehtoistoiminnan innon kaiken kaikkiaan pysyneen viimeisen kymmenen vuoden aikana suurin piirtein entisellä tasollaan, mutta etenkin alle 25-vuotiaiden keskuudessa sen yleisyys on selvästi laskenut. Liikunnan vapaaehtoistyössä väheneminen näkyy erityisesti ikäluokassa 15–44-vuotiaat. Lisäksi tiedetään, että parissa vuosikymmenessä yli 60-vuotiaiden seurapuheenjohtajien osuus on seitsenkertaistunut.

Yleisesti seuratoimintaan suhtaudutaan kansamme keskuudessa erittäin myönteisesti, mutta todelliset toimet sen hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja edistämiseksi eri tahojen toimesta ovat sittenkin viime vuosikymmeninä jääneet kovin vähäisiksi. Tämän tosiasian ja yllä kuvattujen havaintojen valossa ei järjestökentän strategiaprosessissa keskeisten valintojen joukkoon päässyt seuratoiminnan kehittäminen tule aktiivisten toimien kohteeksi ainakaan yhtään liian aikaisin. Millä mittareilla liikkuvinta urheilukansaa vuonna 2020 ikinä mitataankaan, on ainakin seuratoiminnan saralla vielä tekemistä.

Kevään valoa odotellessa voi kuitenkin onneksi rakennella toivorikkautta, johon myös liikunnan käynnissä olevat projektit meitä pyrkivät innoittamaan.

pasi.koski@utu.fi