Urheilulla iso osa Suomen ja Viron suhteissa

Urheilu on yhdistänyt Viroa ja Suomea enemmän kuin erottanut. Keskinäiset kamppailut ovat olleet kovia, mutta naapurin menestyksille on hurrattu täydestä sydämestä. Neuvostovuosina urheilusuhteiden varjolla hoidettiin muitakin yhteyksiä.

Suomen ja Viron urheilusuhteet olivat vilkkaat jo ennen maiden itsenäistymistä. Erityisen hyvin Suomessa tunnettiin väkivahvat painijat. Venäjää edustanut, Pietarissa asunut Martin Klein voitti Tukholman olympialaisissa 1912 Suomen Alpo Asikaisen kisahistorian pisimmässä ottelussa. Tapahtuma kesti kokonaisuudessaan yli 11 tuntia, josta painittiin runsaat 8 tuntia. Kelin ei kyennyt ponnistuksen rasittamana ja olympiastadionille paahtaneessa auringossa nahkansa polttaneena kultamitaliotteluun ja sai hopeaa. Asikainen oli kolmas.

Olympiamenestyksensä huipulla ratsastanut Suomi oli Viron itsenäisyyden alkutaipaleella suuri esikuva urheilumaana. Urheilutietoutta virolaiset imivät Lauri Pihkalan ”Urheilun oppaasta”, jonka käänsi 1918 viroksi kansalliskirjailija Anton Hansen Tammsaare.

Vuoden 1920 Antwerpenin olympiakisoihin suomalaiset ja virolaiset matkustivat yhdessä – ainakin melkein. Suomen joukkue majoittui parhaille paikoille ja virolaiset joutuivat pääosin kolmanteen luokkaan. Ensimmäiseen luokkaan pääsivät sentään virolaisten ennakkoon kovimmat mitalitoivot maratoonari Jüri Lossman ja kymmenottelun maailmanennätysmies Aleksander Klumberg. Lossman onnistui ja sai hopeaa. Klumberg keskeytti päälajinsa, mutta oli keihäänheitossa neljäs.

Runsaan miljoonan asukkaan Virosta kehittyi 1930-luvulle mennessä kokoonsa nähden kova urheilumaa. Urheilujoukkueita matkusti tuon tuosta kilpailemaan Suomenlahden yli kilpailemaan naapurimaahan. Osaa suomalaisurheilijoita houkutti Tallinnan suuntaan kieltolakivuosina Viron vapaa anniskelu ja alkoholimyynti.

Virolaiset saivat suomalaisilta hiihto-oppia maailmansotien välillä. Sen sijaan pesäpalloa suomalaiset eivät saaneet Viroon kunnolla vietyä, vaikka yritystä oli.

Toinen maailmansota katkaisi urheilusuhteet täysin. Yhteydet avautuivat uudelleen, kun Neuvostoliitossa elettiin Hruštšovin suojasään aikaa. Työväen Urheiluliiton retkikunta teki vuoden 1957 alussa matkan kaikkiin Baltian maihin, joissa kaikissa suomalaisvieraat otettiin innostuneesti vastaan.

Tallinnassa Estonia-teatterissa järjestettyjen painikilpailuiden alussa kajahti Maamme-laulu. Suomen ja Viron kansallislaulun yhteistä säveltä ei oltu kuultu julkisesti sitten vuoden 1940. Salintäysi yleisö kyynelehti.

Urheilusuhteet säilyivät kiinteinä koko neuvostoajan. Viro kävi ainoana neuvostotasavaltana maaotteluita, joissa vastustajana oli yleensä Suomi. Lajeina olivat muun muassa uinti ja yleisurheilu. Ystävyyskaupunkien Kotkan ja Tallinnan välille kehittyi vilkasta urheiluvaihtoa. Helsingin ja Tarton yliopistot solmivat urheilusuhteet. Urheilun ansiosta pääsääntöisesti suljettuun Tarttoon pääsi huomattavan suuria ryhmä suomalaisia.

Urheilusuhteissa oli harmaa alueensa. Rajan yli liikkui dopingaineita enemmän kuin tokkuraisen olympiavoittajan Jouko Salomäen laukusta marraskuussa 1990 löytyneet pillerit. Pienempää vilunkia edusti luvaton varuste- ja välinevienti Suomesta Viroon. Karhuilla ja Adidaksilla oli kova markkina-arvo neuvosto-Virossa.

Virallisen ystävyysliturgian suojissa solmiutui pitkiä ystävyyssuhteita. Virolaiset pääsivät Suomen-matkoillaan näkemään, ettei Suomen television välittämä kuva elämästä rautaesiripun toisella puolella ollut propagandaa. Olympialähetyksiä seuratessaan virolaiset pitivät suomalaisten puolta. Jääkiekossa sympatiaa toi Suomen sinnittely punakoneen pyörityksessä. Riemunaiheita antoivat myös Suomen television välittämät Tšekkoslovakian jääkiekkovoitot Neuvostoliitosta.

Urheilusuhteiden luonne alkoi muuttua Viron itsenäistymisen palautumisen kynnyksellä. Suomalaiset urheiluseurat ryhtyivät solmimaan suoria yhteyksiä Viroon. Entistä useammat tavalliset ihmiset pääsivät mukaan vaihtoon.

Viron saatua suvereniteettinsa takaisin 1991 Suomen Olympiakomitea auttoi Viron komiteaa alkuun. Viron joukkue ehti mukaan jo Albertvillen talvikisoihin 1992. Barcelonassa 1992 Viro lähetti vahvan joukkueen. Muistan, kun kesällä 1992 jännitimme Leppävirralla virolais-suomalaisessa seurueessa, saavatko Viro ja Suomi ensinkään kultaa. Erika Salumäe polki voittoon varsin aikaisessa vaiheessa, mutta kisat olivat jo pitkällä, kun Mikko Kolehmainen meloi kultaa.

Suomeen virtasi itäblokin maista kosolti urheilun vierastyövoimaa 1990-luvun alussa. Myös virolaisia palloilijoita tuli. Elettiin aikaa, jolloin kaikki yli kaksimetriset vähänkään pelitaitoiset miehet vietiin Virosta kansainvälisille koris- tai lentiskentille.

Urheilusuhteet ovat kulkeneet samoja latuja kuin koko suomalais-virolainen kanssakäyminen. Vuonna 2018 urheilijat ja liikunnanharrastajat matkaavat Suomenlahden yli mutkattomasti. Uusia yhteyksiä syntyy pakottamatta, vanhoja karsiutuu luonnostaan. Hyvä niin.

Tutustu myös artikkeliin:

Jouko Kokkonen. 1997. Viron urheilun vuosikymmenet – Eesti spordi aastakümned. Teoksessa Vahvat virolaiset – kestävät suomalaiset. Vahvad eestlased – sitked soomlased. LTS ja Tuglas-Seura 1997.

Hannes Kolehmainen ja Jüri Lossman Antwerpenin olympiamaratonin maalissa. Lossman hävisi vain 13 sekuntia. Kuva: Suomen Urheilumuseo.
comments powered by Disqus