ieteellisten seurain valtuuskunta (TSV) perusti julkaisujen laadunarviointiin kaksivuotisen Julkaisufoorumi-hankkeen vuonna 2010. Sen avulla luotiin järjestelmä, jolla tieteellistä julkaisutoimintaa voidaan arvioida määrän lisäksi myös laadullisesti. Arviointi perustuu julkaisukanavien eli tieteellisten lehtien, sarjojen ja kirjakustantajien laadun arviointiin. Kansainvälisiä esikuvia julkaisufoorumille on mm. Norjassa ja Tanskassa. Julkaisufoorumin avulla voidaan laatua arvioida lähinnä suurien yksiköiden tasolla. Yksittäisen tutkijan tai yksittäisen tutkijaryhmän tieteellistä pätevyyttä arvioitaessa arvioidaan sen sijaan julkaisujen sisältöä. Vaikka foorumi tarjoaakin hyvän työvälineen organisaatioiden käyttöön, ovat tutkimusorganisaatiot autonomisia soveltaessaan erilaisia ja toisiaan täydentäviä arviointimenetelmiä oman toimintansa kehittämisessä. Erilaisia menetelmiä voidaan alasta riippuen käyttää myös rinnakkain toisiaan täydentävinä. Julkaisufoorumi esitteli hankkeen tulokset Helsingin yliopistossa 6.2.2012 pidetyssä seminaarissa. Foorumi jatkaa toimintaansa uudella kaksivuotiskaudella 2012 – 2014. Hankkeen sivut löydät osoitteesta http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi
Kari L. Keskinen
Pääsihteeri / LTS
kari.keskinen(a)lts.fi Puh. 010-7786603







